Roikka

ROIKKA&RIUTTA – Helsingin Paperipaja ry. — Paperista 24.8.–16.9.2023

ROIKKA&RIUTTA – Helsingin Paperipaja ry. — Paperista 24.8.–16.9.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Paperista

Näyttelytila täyttyy usein arkisena pidetystä materiaalista – paperista. Paperi voi olla alusta, väline, lähtökohta tai sisältö. Näyttelyn kuusi taiteilijaa ovat omista lähtökohdistaan, erilaisia reittejä kulkien päätyneet saman materiaalin ja käsitteen äärelle. Heitä kiinnostaa paperin ilmaisuvoima ja sen luonne, miten paperi ajan saatossa hajoaa takaisin osaksi maata. Sen vahvuus ja samaan aikaan sen katoamisen helppous – vaatisi vain pienen kipinän ja teos muuttuisi tuhkaksi.

Näyttelyn teosten yhdistävä tekijä on materiaalin valmistus osana teoksen syntyprosessia. Materiaalin kautta syntyy kannanotto hitauden puolesta – käsintyöstetty materiaali liittyy ajatukseen kiireettömyydestä sekä ajattomuudesta. Näyttely on osa laajempaa projektia, jossa taiteilijat syventävät materiaalista osaamistaan. Keskiössä ovat ekologiset menetelmät sekä tietoisuus nykytaiteesta ja sen virtauksista.

Projektin ideana on muistuttaa, että paperi on edelleen olemassa ja samalla kysyä, mitä se oikeastaan edes on? Katoavaa, palavaa, kuorta, kuitua, pintaa? Mikä paperin merkitys voisi olla, kun moni sen alkuperäisistä käyttötarkoituksista on korvattu digitaalisilla käyttöliittymillä? Näihin kysymyksiin etsimme töissämme uteliaana vastauksia.

Susanna Autiota, Outi Koivistoa, Astri Laitista, Emma Peuraa, Irma Tonteria ja Maria Valkeavuolletta yhdistää rakkaus paperiin sekä heidän perustamansa yhdistys Helsingin Paperipaja ry. Yhdistys ylläpitää Helsingin Koskelassa paperinvalmistuspajaa, jossa tehdään korkeatasoista nykytaidetta perinteisiä kädentaitoja kunnioittaen. Yhdistys järjestää myös paperinvalmistuskursseja. Pajan perustamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus ja Suomen kulttuurirahasto.

www.paperipaja.com

taike_vaaka_v2
skr_harmaa_cmyk
Posted by admin in Näyttelyt, Riutta, Roikka
ROIKKA – Hanna Koikkalainen — Sodasta, rauhasta ja linnuista 29.6.–22.7.2023

ROIKKA – Hanna Koikkalainen — Sodasta, rauhasta ja linnuista 29.6.–22.7.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Äitiydestä,
pesistä,
rauhan kyyhkyistä,
kuolemasta,
sodasta,
turvasta,
maaperästä, jonka puolesta eletään ja jonka puolesta kuollaan.

Näyttely käsittelee elämää, äitiyttä, vanhemmuutta ja turvaa sekä niiden vastakohtia sotaa, kuolemaa, pakoa ja pelkoa. Sotiin ja konfiikteihin liittyy aina kodin jättämisen kokemuksia, jotka ovat ajasta riippumatta samaistuttavia. Näyttelyssä käsitellään aihetta eri tavoin ja eri tekniikoin, vapaasti assosioiden ja symbolien avulla.

Idea kokonaisuuteen tuli heti herättyäni 24.2.2022 aamulla ja kuulin sodan alkaneen. Ensimmäinen ajatukseni oli äidit ja kuinka Ukrainassa kuolee koko ajan jonkun lapsia. Jokainen sotilas ja siviili on jonkun lapsi. Joku on heidät tuskalla synnyttänyt ja rakkaudellaan hoivannut tähän maailmaan selviäviksi. Tappaminen on synnyttämisen vastakohta ja oman lapsen kuolemaa pelkää jokainen äiti.

Sodassa kaikki ovat lopulta häviäjiä. Molemmille puolille jää traumoja, jotka ulottuvat monta sukupolvea eteenpäin. Ukrainan sodan uhreja ovat myös sotilaiden syntymättömät lapset.
Kirjaimellisesti ihmiset sotivat maasta: maaperästä, kivistä, kallioista, mullasta, peltomaasta, hiekkakentistä ja pihapuutarhan mullasta. Maan takaa paljastuu muut arvot: demokratia, vapaus, ihmisoikeudet, uskonto, päätösvalta ja niin edelleen. Myös Suomen maaperästä on sodittu hyvin verisesti. Kaikki paha ei tapahdu aina ulkomailla, ja historia on osoittanut että myös suomalaiset pystyvät tappamaan hyvin raa’alla tavalla. Meissä kaikissa on siihen kyky. Sivistys on sitä, että teemme kaikkemme, ettemme siihen ryhtyisi.

Jatkan aiheen parissa työskentelyä ja toimin yhteistyössä Ukrainasta Suomeen muuttaneiden kanssa. Kerään tarinoita kodin jättämisen tematiikasta. Jos haluaa osallistua projektiin, minuun voi olla yhteydessä.

www.hannakoikkalainen.com 

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus

taike_vaaka_v2
Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Jenna ja Sini Kähönen — Kuuluuko, kuulunko? 29.6.–22.7.2023

ROIKKA – Jenna ja Sini Kähönen — Kuuluuko, kuulunko? 29.6.–22.7.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

KUULUUKO, KUULUNKO? -näyttely on Sini ja Jenna Kähösen uusin näyttelykonsepti. Pohjimmiltaan näyttely tutkii kuulumattomuuden sekä kuulumisen tunteita.

Jenna Kähösen ottaa kantaa KUULUUKO, KUULUNKO? -näyttelyyn tutkimalla kuulumisen, kuulumattomuuden sekä riittämättömyyden tunteita.

Kähönen tarjoilee näyttelyyn sarjan figuratiivisia sekatekniikkamaalauksia. KUULUUKO, KUULUNKO? -näyttelyssä Jenna Kähönen esittää kankaalle maalaattuja öljy- sekä sekatekniikkateoksia. Maalauksissaan Kähönen hyödyntää usein langan ja pitsin luomia painojälkiä. Pitsin painojäljen käyttö teoksissa luo yhteyksiä tekstiilin kuteiden sekä biologisen materian kudoksellisuuden välille.

Pitsin luomat painojäljet luovat teoksiin monokromaattisia ornamentaalisia pitsikuviota, joita taiteilija hyödyntää figuratiivisen hahmon ihon kuvauksessa. ihon koristeellinen kerros ei tuo hahmolle lämpöä tai turvaa katseilta vaan se muistuttaa verkkoa, joka rajaa hahmon kehon kokonaisuudessaan.

Sini Kähönen käsittelee kuulumattomuuden teemoja hyödyntäen kristinuskon nostamia teemoja taivaasta sekä helvetistä. KUULUUKO, KUULUNKO? ottaa kantaa Raamatun paratiisin kertomuksen narratiiviin. -Kenen paikka paratiisi oikein on, ja mikä poissulkee toisen sieltä ikuisiksi ajoiksi?

KUULUUKO, KUULUNKO? -näyttelyyn tulevassa teossarajassa Sini Kähönen tarjoaa katsojalle pääsyn raamatun paratiisissa esitettyjen houkutusten äärelle. Näyttely nostaa paratiisissa kuvaillun lankeemuksen esille satumaisen kevyissä merkeissä. Näyttelyssä esitettävät teokset ottavat kantaa paratiisin kertomuksen narratiiviin. -Kuka oikeastaan on kenen puolella ja miksi hyvän ja pahan tiedon puun houkutuksia edes tulisi vastustaa? Kähösen teokset koostuvat pääosin kankaalle sekä paperille maalatuista öljy- ja akvarellimaalauksista, joista osaa koristavat kierrätyskeskuksista löydetyt kullatut taulunkehykset.

Jenna Kähönen on Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija -Kähönen valmistui kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulussa keväällä 2019. Jenna Kähönen ottaa osaa näyttelyyn tutkimalla kuulumisen, kuulumattomuuden sekä riittämättömyyden tunteita. Näyttelyssä Kähönen esittää sarjan figuratiivisia sekatekniikkamaalauksia.

Sini Kähönen on Jyväskylässä toimiva kuvataiteilija. Taiteilijan teokset koostuvat pääosin akvarelli-, öljyvärimaalauksista sekä installaatioista. Taiteellisessa tuotannossaan Kähönen käsittelee kuulumisen sekä kuulumattomuuden tunteita – hyödyntäen kristinuskon nostamia teemoja taivaasta sekä helvetistä. KUULUUKO, KUULUNKO? ottaa kantaa Raamatun paratiisin kertomuksen narratiiviin. -Kenen paikka paratiisi oikein on, ja mikä poissulkee toisen sieltä ikuisiksi ajoiksi?

taike_vaaka_v2
Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Tuomas Ollikainen — HERE IS ALWAYS ELSEWHERE 1.–22.6.2023

ROIKKA – Tuomas Ollikainen — HERE IS ALWAYS ELSEWHERE 1.–22.6.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

“It seems to me sometimes that we never got used to being on this earth and life is just one great, ongoing incomprehensible blunder” – W.G. Sebald

“You’re on Earth. There’s no cure for that.” – Samuel Beckett 

The Unnamable I-XV (For Samuel Beckett) 

”Jostain syystä olen aina kuvitellut Samuel Beckettin romaanien ja novellien maailmat mustavalkoisena. Niissä on sukulaisuutta, sekä elokuvan alkuaikojen mykkäkomedioihin, että Bela Tarrin hitaisiin ihmisyyttä syväluotaaviin elokuviin. Beckettin kirjojen hahmot ovat usein auttamattoman ulkopuolisia ja yhteiskunnasta vieraantuneita. Hahmojen pakkomielteinen toiminta ja ajelehtiva päämäärätön vaellus vaikuttavat aluksi täysin merkityksettömältä, mutta paljastuuko siitä kaikesta lopulta jotain olennaista ihmisenä olemisesta? 

Mustavalkofilmille kuvaaminen on ollut pisin yhtäjaksoinen taiteellinen toimintani, jota olen toteuttanut vuodesta 2005 lähtien, paitsi että en ole koskaan ajatellut kuvaamista taiteellisten päämäärien saavuttamisena. Kannan usein matkoilla mukanani pientä Olympus XA2 pokkarikameraa. Kuvani ovat päämäärättömän kuljeskelun ja sattumanvaraisten havaintojen jälkiä. Vaeltelu ja kuvaaminen saavat minut tuntemaan myötätuntoa maailmaa kohtaan, ihmettelemään sen perustavanlaatuista outoutta, ja viehättymään tilojen, tilanteiden sekä esineiden materiaalisesta ja affektuaalisesta vitaalisuudesta.”

Capsules & Cocoons

”Rakupoltetut keraamiset veistokset sarjasta Capsules & Cocoons ovat syntyneet jonkinlaisesta tarpeesta käsitellä ajoittaista turhautumista maailman tilaa kohtaan. Silti teokset eivät ratkaise yhtään mitään, eivätkä ne yritä kertoa asiasta mitään, vaan itse teosten tekeminen, saven muovailu ja rakupolttaminen, antavat tekijälleen mahdollisuuden kokea iloa ja löytää hetkellistä mielenrauhaa eli lievittää karkeasti sanottuna halua painua v****** tältä planeetalta tai kaipausta syntyä uudelleen toisenlaiseen maailmaan. Capsules & Cocoons teosten osto-, ja myyntitapahtuma antaa veistoksille kuitenkin uuden merkityksen. Taiteilja sekä teoksen ostaja pääsevät jakamaan jotain mikä tapahtuu veistokselle, mikä lataa siihen uutta sisältöä, jonka kautta päästään yhdessä tiedon ja toivon kiinnostaville poluille, joita kulkemalla ehkä voidaan päästä lähemmäksi muutoksen mahdollisuutta.”

Amulets of ritual magic, depicting vampire teeth of ancient species, used as a protection against human beings

”Amuletit on veistetty myrskyn jälkeen katkenneista oksista, jotka on poimittu Vilnan vanhaa kaupunkia ympäröiviltä metsäisiltä kukkuloilta. Liettua on maa, jossa on jotain muinaista ja hämärää. Liettuan kieli on säilynyt kaikista euroopan kielistä vähiten muuttuneena suhteessa sanskritiin. Turistilaumojen vetäydyttyä lepoonsa ja liikenteen hiljennyttyä, Vilnan vanhassa kaupungissa myöhäissyksyisenä yönä kulkiessa, voi alkaa helposti kuvitteleen kaikenlaista.”

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Antti Nieminen — UNIKUVIA 4.5.–27.5.2023

ROIKKA – Antti Nieminen — UNIKUVIA 4.5.–27.5.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

’ ”Veistossarja UNIKUVIA” sai innoituksen Outi Heiskasen näyttelystä Ateneumissa ja on omistettu hänelle. Veistossarja koostuu paristakymmenestä pienoisveistoksesta, joista osa seisoo jalustalla ja osa ripustetaan seinälle. Teokset ovat vapaita assosiaatioita: niillä on nimet, mutta kokija saa kernaasti nimetä ne itselleen sopiviksi.

Ajatukseni liikkuessa Outi Heiskasessa, halusin kokeilla myös grafiikkaa. Toteutin kokeellisen sarjan, jossa ”painolaattana” oli lunta ja jäätä ja värit pääasiassa puhtaina pigmentteinä maalattuna sulavan ”laatan” päälle. Osa teoksista yhdistää muitakin tekniikoita, mutta ”sulavan laatan” tekniikka on kaikille yhteistä.’

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Atte Paju — Bond pystyi aistimaan huoneen sähköisen tunnelman 6.4.–29.4.2023

ROIKKA – Atte Paju — Bond pystyi aistimaan huoneen sähköisen tunnelman 6.4.–29.4.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Atte Paju

Bond pystyi aistimaan huoneen sähköisen tunnelman

”Olen tehnyt monipuolisesti taidetta kymmenen vuoden ajan. Käytyäni Joutsenon Opiston kuvataidelinjan 80 -luvun loppupuolella oli ajatus taiteilijan urasta vahva. Väliin kuitenkin tuli 20 -vuoden työpätkä silkkipainoyrittäjänä, kunnes ajatus vuonna 2013 kävi konkretiaksi. Taiteen lisäksi olen toiminut vuodesta 2015 suomen tunnetuimman ITE-taiteen kokonaisuuden, Veijo Rönkkösen Patsaspuiston ylläpitäjänä. Omaa taiteellista suuntautumistani innoittaa surrealismi, pop-taide ja paatuneena vinyylivevyharrastajana levykansitaide. Taiteen tekemistäni leimaa, jopa riivaa jatkuva muutos ja tähän liittyvä ajatus päästä omista maneereistani eroon. Nykyistä tapaani maalata kutsun ohjatuksi sattumanvaraisuudeksi. Vaikka idea työstä on päässäni vahva, on lopputulos usein minullekin yllätys. Jos en olisi teosta juuri tietyllä hetkellä maalannut, olisi samalla ajatuksella tehty työ toisena päivänä jotain ihan muuta. Tämän näyttelyn veistokset ja maalaukset ovat valmistuneet kevään 2022 ja talven 2023 aikana.”

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Hanna Peräkylä — Scenery 9.3.–1.4.2023

ROIKKA – Hanna Peräkylä — Scenery 9.3.–1.4.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Hanna Peräkylä
Scenery
Taidekeskus ITÄ / Galleria Roikka
9.3. – 1.4.2023.
Tekstiili-installaatio 

Hanna Peräkylän teoskokonaisuus Scenery koostuu moniulotteisista tekstiiliteoksista, uusiokäytetyistä sähkökaapeleista, piuhoista ja löydetyistä liinoista, jotka yhdessä rakentavat maisemallisen installaation galleria Roikkaan. Näyttely käsittelee tilan, paikan ja maiseman määrittelyä, energiaa ja maanmuokkausta. Näyttelyn nimi Scenery viittaa sekä maisemaan, että lavastukseen, kulissiin – maiseman keinotekoiseen rakennelmaan, uudelleenjärjestelyyn ja kerroksellisuuteen. 

Näyttelyn uusimmat teokset koostuvat kolmiulotteisista maisemamaalauksista, joiden pohjana ovat kierrätetyt tekstiilit, vanhat sähkökaapelit, rautalanka ja jo löydettäessä vääntyneeseen muotoonsa koneen pakottamat, sattumanvaraiset teräskehikot. Näissä kolmiulotteisissa maalauksissa yhdistyy kokeellisen kudonnan, tekstiilikollaasien ja tilkkutyön menetelmät. Näyttelyn teoksia yhdistää materiaalien käsittely kasvi-ja ruostevärjäten, maalaten, kirjoen ja kovettaen.

Scenery on jatkoa kesällä 2021 galleria 5:ssa Oulussa esillä olleelle näyttelylle Travelling (light), joka käsitteli virtuaalista matkaa ja paikan kokemusta etäältä. Näyttelykokonaisuuksien myötä Peräkylä on etsinyt uusia tapoja kehittää työskentelyään entistä tilallisempaan suuntaan. Hän pyrkii muodostamaan maalauksesta kerroksellisen kuvan, jonka kokemiseen vaikuttaa yhtälailla katsomiskulma, ympäristö, syvyys ja osittain myös liike. 

______

TaM Hanna Peräkylä (s.1984) on kouvolalainen kuva-ja tekstiilitaiteilija. Hänen teoksensa ovat käsitelleet kulutuksen, muistamisen ja ihmisen materiaalisuhteen teemoja. Peräkylän teoksille on ominaista erilaisten tekstiilien moninainen uusiokäyttö, vahva materiaalin tuntu ja veistoksellisuus. Kiinnostuksen kohteina ovat tila, maalauksen monimuotoisuus ja muoto.

Hanna Peräkylälle myönnettiin Kouvolan kaupungin kuvataiteilijapalkinto vuosille 2023-2025. Tunnustuksen myötä taiteilija pitää yksityisnäyttelyn Kouvolan taidemuseo Poikilossa keväällä 2024.

Peräkylä on valmistunut Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2013 tekstiilitaiteen maisteriksi. Hän asuu ja työskentelee Voikkaalla sekä työhuoneellaan Kuusankosken Taideruukilla. Peräkylän teoksia on mm. Kouvolan taidemuseo Poikilon, Taidekeskus Salmelan ja Namibian Yliopiston kokoelmissa.

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson maakuntarahasto.

ep
Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA & RIUTTA – Nicolas Cheng, Katharina Dettar ja Janna Syvänoja — Human-Nature 9.2.–4.3.2023

ROIKKA & RIUTTA – Nicolas Cheng, Katharina Dettar ja Janna Syvänoja — Human-Nature 9.2.–4.3.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Nicolas Chengin, Katharina Dettarin ja Janna Syvänojan yhteisnäyttelyssä ihminen on osa muuta luontoa. Näyttely kiinnittää huomion ihmisen ja luonnon suhteeseen sekä siihen liittyviin ongelmiin ennen kaikkea materiaalien kautta. Näyttely herättää kysymyksiä ihmisen toiminnasta ja materiaaleista. Mikä on korujen alkuperä ja kuinka paljon kiveä pitää louhia yhtä esinettä varten? Mistä käyttämämme metallit tulevat ja mitä ympäristöllisiä sekä sosiaalisia seurauksia maahan kaivetuilla kaapeleilla voi olla? Miten löytää tasapaino ihmisen ja muun luonnon välille? Esineet ja siten lukuisat erilaiset materiaalit ympäröivät meitä jatkuvasti. Raaka-aineet esineiden takana kuitenkin helposti unohtuvat. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden luoda uudelleen yhteyden materiaalien ja niiden lähteiden välille.

Näyttelyn taiteilijat ovat läheisessä vuorovaikutuksessa materiaaliensa kanssa, kuten maasta poimittujen sulkien tai louhitun kiven. Ne ovat teosten fyysisiä rakennusaineita, mutta samalla osa niin lähiympäristöämme ja arkeamme kuin laajoja globaaleja verkostoja sekä kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä.

Taiteilijat:

Nicolas Cheng (SE/HK) käsittelee korun ja käsityön ‘reagointikykyä’ ja sen roolia materiaalisessa maailmassa, jota ihmisen aiheuttamat ilmiöt häiritsevät. Hänen taiteellisessa työskentelyssään yhteenkietoutuvat studiotyöskentely, taiteellinen tutkimus, yhdessä kuratoidut näyttelyprojektit sekä pitkäaikainen taiteellinen yhteistyö Conversation Piece.

Katharina Dettar (DE/UK) tutkii käsityksiä koruista ja esineistä materiaalien kautta. Jätteiden, kestävyyden ja luonnon teemat ovat läsnä hänen työskentelyssään.

Janna Syvänoja (FI) etsii tasapainoa ja vuorovaikutusta ihmisen ja muun luonnon välille. Hänen taiteellisessa työskentelyssään korostuu ihmisen ja luonnon suhde. Hän kokee ihmisluonnossa olevan kyse epätasapainosta: “olla niin paljosta velkaa ja antaa niin vähän takaisin”.

Tuottaja: Korutaideyhdistys ry
Kuratointi: Jussi Järvinen, Eija Mustonen ja Nelli Tanner

EN

Human-Nature Art Centre East 9.2.–4.3.2023

Human-Nature exhibition by Nicolas Cheng, Katharina Dettar, and Janna Syvänoja presents humans as a part of other nature. The exhibition draws attention to the relationship between humans and nature and the problems related to it, primarily through materials.

The exhibition raises questions about human action and materials. What is the origin of jewellery? How much stone must be mined for one object? Where do the metals we use come from? What are the environmental and social consequences of cables buried in the ground? How to find a balance between humans and other nature? Objects, and therefore numerous different materials, constantly surround us. However, the raw materials behind the objects are easily forgotten. This exhibition offers an opportunity to reconnect the materials and their sources.

In the exhibition, the artists have a close interaction with their materials, such as feathers picked up from the ground or quarried stone. The materials are the physical building materials of the artworks. However, at the same time, they are part of our immediate environment and everyday life, as well as extensive global networks, and cultural and social meanings.

Artists:

Nicolas Cheng’s (SE/HK) work takes into consideration the ’response-ability’ of jewellery and craft, and its role in a material world that is disrupted by human-caused phenomena. His artistic practice is interwoven with studio-based work, artistic research, co-curated exhibition projects, and long-term collaboration work – Conversation Piece.

Katharina Dettar (DE/UK) explores the notions of jewellery and object through materials. Having an interest and awareness in the origin of these, part of her work investigates themes such as waste, sustainability, and nature.

Janna Syvänoja (FI) seeks balance and interaction between humans and other nature. Her artistic work highlights the relationship of humans and nature. She experiences the human-nature as inbalanced relationship: “owing so much, giving so little back, that is how I find the human nature”.

Producer: The Finnish Jewellery Art Association
Curators: Jussi Järvinen, Eija Mustonen and Nelli Tanner

Nicolas Cheng - brooch
Katharina Dettar - Corpus (2012). photo:: Manu Ocana
Janna Syvänoja - Saareke
Posted by admin in Näyttelyt, Riutta, Roikka
ROIKKA – Tarja Heilimo — Uuden äärellä 12.1.–4.2.2023

ROIKKA – Tarja Heilimo — Uuden äärellä 12.1.–4.2.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Tarja Heilimo on taidegraafikko, Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran ja sen grafiikan pajan perustajajäseniä.

UUDEN ÄÄRELLÄ näyttelyn uusimmat teokset kertovat murroksesta ja työskentelyn suunnan muutoksesta kohti puhtaita värejä ja avoimeksi kaiverrettuja eläinhahmoja.

Ilmaisu on ekspressiivistä ja myös monikerroksellista. Teokset ovat esteettisiä ja aiheet usein katsojalle helposti lähestyttäviä, mutta teoksiin kuuluu aina säröt, salaperäisyys ja syvällisempi merkitys, jossa katsojalle jää vapaus omaan tulkintaan.

Heilimo kokee taiteen olevan merkittävä yksilöön ja yhteiskuntaan vaikuttava kieli. Näkökulmaan vaikuttaa pitkäaikainen työskentely kahdessa ammatissa, taidegraafikkona ja työterveyshoitajana.

”Pääasiallinen tekniikkani on öljyväripuupiirros. Minua kiinnostaa materiaalina oksainen havuvaneri ja rosoinen kaiverrusviiva. Värimaailma rakentuu kerros kerrokselta, ja mukana on onnekas sattuma”, kertoo Tarja Heilimo.

Puukaiverrus, akryyli / öljymaalaus havuvanerille -tekniikassa kiehtoo yllätyksellisyys, omia teitään kulkevat värit ja kaivertamisen haasteet. Aiheet ovat luonnosta, joutsenia, kavioeläimiä, susia…

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Timo Partanen — Tauluja 20.10.–11.11.2022

ROIKKA – Timo Partanen — Tauluja 20.10.–11.11.2022

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

TIMO PARTANEN – TAULUJA¹

Viime keväänä ryhdyin sovittamaan maalauksiani kirpputoreilta hankkimiini vanhoihin kehyksiin. Tuloksena syntyi esineitä, joita mielestäni oli luontevaa ryhtyä kutsumaan tauluiksi.

 

Olen maalannut nämä tauluni havainnosta ulkoilmassa. Raamien rajaamina on esillä näkymiä muun muassa hakkuuaukioilta, lähiöpusikoista ja jättömailta. Siveltimenvetojen väleissä leijuvat pohdintani taulumaalauksen mahdollisuuksista tulkita aikaamme ja maailmaamme.

Helsingissä 3.10.2022
Timo Partanen

Timo Partanen (s. 1970 Ruovesi) asuu Helsingissä ja työskentelee siellä sekä Ruovedellä. Partanen on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista 1995 ja taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) 1999. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa yksityisnäyttelyissä sekä ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Teoksia mm. Suomen valtion, Helsingin taidemuseo HAM:n, Kuntsin modernin taiteen museon, Oulun taidemuseon kokoelmissa sekä koti- ja ulkomaisissa yksityiskokoelmissa.

¹ “Taulu >Installaation vastakohta. Litteä esine joka voidaan ripustaa mille tahansa seinälle. Vakavasti otettava taiteilija ei sano tekevänsä ’tauluja’.”
Pessi Rautio: Neljännestunnissa nykytaiteen tuntijaksi. Kustannus Oy Taide 2011

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka