Roikka

Tarja Heilimo on taidegraafikko, Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran ja sen grafiikan pajan perustajajäseniä.

UUDEN ÄÄRELLÄ näyttelyn uusimmat teokset kertovat murroksesta ja työskentelyn suunnan muutoksesta kohti puhtaita värejä ja avoimeksi kaiverrettuja eläinhahmoja.

Ilmaisu on ekspressiivistä ja myös monikerroksellista. Teokset ovat esteettisiä ja aiheet usein katsojalle helposti lähestyttäviä, mutta teoksiin kuuluu aina säröt, salaperäisyys ja syvällisempi merkitys, jossa katsojalle jää vapaus omaan tulkintaan.

Heilimo kokee taiteen olevan merkittävä yksilöön ja yhteiskuntaan vaikuttava kieli. Näkökulmaan vaikuttaa pitkäaikainen työskentely kahdessa ammatissa, taidegraafikkona ja työterveyshoitajana.

”Pääasiallinen tekniikkani on öljyväripuupiirros. Minua kiinnostaa materiaalina oksainen havuvaneri ja rosoinen kaiverrusviiva. Värimaailma rakentuu kerros kerrokselta, ja mukana on onnekas sattuma”, kertoo Tarja Heilimo.

Puukaiverrus, akryyli / öljymaalaus havuvanerille -tekniikassa kiehtoo yllätyksellisyys, omia teitään kulkevat värit ja kaivertamisen haasteet. Aiheet ovat luonnosta, joutsenia, kavioeläimiä, susia…

TIMO PARTANEN – TAULUJA¹

Viime keväänä ryhdyin sovittamaan maalauksiani kirpputoreilta hankkimiini vanhoihin kehyksiin. Tuloksena syntyi esineitä, joita mielestäni oli luontevaa ryhtyä kutsumaan tauluiksi.

Olen maalannut nämä tauluni havainnosta ulkoilmassa. Raamien rajaamina on esillä näkymiä muun muassa hakkuuaukioilta, lähiöpusikoista ja jättömailta. Siveltimenvetojen väleissä leijuvat pohdintani taulumaalauksen mahdollisuuksista tulkita aikaamme ja maailmaamme.

Helsingissä 3.10.2022
Timo Partanen

Timo Partanen (s. 1970 Ruovesi) asuu Helsingissä ja työskentelee siellä sekä Ruovedellä. Partanen on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista 1995 ja taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) 1999. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa yksityisnäyttelyissä sekä ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Teoksia mm. Suomen valtion, Helsingin taidemuseo HAM:n, Kuntsin modernin taiteen museon, Oulun taidemuseon kokoelmissa sekä koti- ja ulkomaisissa yksityiskokoelmissa.

¹ “Taulu >Installaation vastakohta. Litteä esine joka voidaan ripustaa mille tahansa seinälle. Vakavasti otettava taiteilija ei sano tekevänsä ’tauluja’.”
Pessi Rautio: Neljännestunnissa nykytaiteen tuntijaksi. Kustannus Oy Taide 2011

Vimma & Viima,
Tuomas Korkalo ja Kari Södö

Olemme kaksi kuvataiteilijaa pohjoisesta, -periferiasta. Taiteessamme meitä yhdistää mm. tilallinen ajattelu, jossa tärkeää on rytmi. Rytmi joka rakentuu tilaan materiaalin, perinteisten muodon ja värin lisäksi raikkaalla leikkimielisyydellä ja valtavalla groovella. Groove; joka syntyy geometriasta, orgaanisesta muodosta ja säroilevästä harmoniasta. Näitä mausteita yhdistelemällä syntyy ”soiva” orkestraatio. Näyttelyssä esitetään veistoksia, maalauksia ja installaatioita.

Tuomas Korkalo (s. 1978, Rovaniemi) käyttää taiteessaan monia eri medioita piirtämisestä ja maalauksesta installaatioihin ja ympäristotaiteen menetelmiin. Korkalo pohtii taiteessaan usein värin ja valon ominaisuuksia tilassa, sekä kuvataiteen teorian matemaattisia lainalaisuuksia suhteessa taiteen kaoottisen maailmaan.

Kari Södö (s. 1963, Borås, Ruotsi) veistosten pääasiallinen materiaali on puu, jota hän käyttää veistettynä usein yhdistettynä puumateriaaliin suoraan luonnosta. Södöä kiehtoo vastakohtaisuuksien ja liikkeen kautta syntyvä dynamiikka ja rytmi niin muodon, materiaalin kuin värien käytossä taiteessaan.

“DAILY LIFE” – AN EXHIBITION BY DANISH ARTIST ANETTE JENSEN

”Japan is far away from the Nordic countries, but the culture is not unfamiliar to us, even though daily life comprises unfamiliar rituals and ways of living – for example keeping a distance instead of hugging, bowing instead of shaking hands and fixed standards for the size of rooms in Japanese homes. My observations and experiences from a residency in Kyoto are the themes of the exhibition “Daily Life”.

The pieces in my exhibition that portray my stay in Japan, are made from tin, cardboard, paper and Japanese silk. In my artistic practice, I often use materials, which have been discarded or found in secondhand shops. Throughout my working process, I try to change the way we perceive and value these materials, and strive to create new forms while retaining the materials recognizably. The materials’ new appearance usually contains traces from my working process in which I have added and reduced layers on my way to finishing the piece. Some of the techniques I have used for the current exhibition are based on the tools and knowledge I obtained through attending several courses and visiting workshops during my residency.

I choose the materials I work with based on aesthetic considerations and my historical knowledge (I have also studied history at university). The two factors are equally important to me. And I have found that aesthetics permeates Japanese culture, and the history of objects mean something philosophically speaking (for example, expressed in shibui and sabi).

Paper and textiles are central to my artistic practice. In Japan, both have fibers as their basic material – the fibres are either processed in such a way that they are spun into thread and woven together into large expanses of fabric or they are “cast” into paper. The resemblance between paper and textiles is striking, and Japan especially is a hotbed for the two materials’ parallel development, and its 1500-year long history has provided me with endless inspiration.”

The exhibition is supported by Scandinavia-Japan Sasakawa Foundation

Water Rituals on installaatio, joka koostuu Iiris-Lilja Kuosmasen valokuvateoksista, Anniina Lehtisen äänimaisemasta ja yhdessä työstämästämme videoteoksesta, johon Anniina on säveltänyt ja soittanut pianomusiikin. Water Rituals on meditatiivinen kuvaus ympäristön muutoksesta ja veden voimasta – siitä, miten vesi valtaa alaa ja luo uutta. Olemme tutkineet vettä elämää ylläpitävänä elementtinä, sen ympärille muotoutuneita rituaaleja ja perinteitä. Etsimme tapoja esittää veden eri olomuotoja. Olemme kuvanneet aikaa ihmisten jälkeen, joka sopii myös pandemian luomaan uhan tunteeseen. Näyttelyn kuvamateriaali on kuvattu paikoissa, joita ihminen on muuttanut ympäristön kannalta kestämättömillä tavoilla, sekä pyhissä paikoissa, joissa vettä on jopa palvottu.

Näyttelyn teokset johdattavat aikaan, jossa vesi valtaa alaa ihmisten jälkeen. Valokuvissa näkyvä ympäristössä tapahtuva tuho on jyrkässä kontrastissa videoteoksen luonnollisen maailman kanssa. Näyttelyssä kuvataan, miten nämä kaksi ääripäätä muovaavat toisiaan. Kaiuttimista kuuluva äänimaisema kuvaa meren ääniä ja sitä miten ihminen ja meri hengittävät ja liikkuvat samalla tavalla, samassa rytmissä.

Näyttelyyn sisältyy Iiris-Liljan tekemiä syanotypioita ja valokuvia: pigmenttimustevedoksia jotka levittäytyvät tilaan lattiaa myöten. Kuvamateriaalia on paljon Ranskan Normandian rannikolta, missä vuorovedet ovat suuret. Kuun vaikutus ja vuorovesien alta paljastuva vedenalainen maailma ovat näyttelyssä suuressa osassa. Vedenalaiset muodot ja tapahtumat, joita ulkopuolisena voi vain tarkastella.

Anniina Lehtinen on turkulainen muusikko, säveltäjä ja pianisti joka säveltää ja esittää musiikkia pianolle ja lukuisille eri kokoonpanoille. Laaja repertuaari kulkee klassisen ja elokuvamusiikin kautta art poppiin. Anniina on valmistunut Lausannen musiikkikorkeakoulusta musiikin maisteriksi ja esiintynyt Suomessa ja ulkomailla resitaalein, orkestereiden solistina sekä kamarimuusikkona.

Iiris-Lilja Kuosmanen on kuopiolainen valokuvataiteilija, joka on valmistunut Kuva-taideakatemiasta 2012 Kuvataiteen Maisteriksi. Iiris-Lilja on asunut Ranskassa vuosi-na 2013-2019, kun hän muutti Hôtel Chevillonin taiteilija-residenssiin Grez-Sur-Loingiin. Iiris-Lilja on pitänyt monia yksityisnäyttelyitä Suomessa ja osallistunut moniin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus sekä Suomen Kulttuurirahasto

VESIREITTI

– Katriina Kaijan ja Sanna Nissisen kuvataiteellinen dokumentaatio vesien ääreltä.

Kesällä 2021 Kaija ja Nissinen hyppäsivät pakettiauton rattiin ja lähtivät tutkimusmatkalle, jossa pysähdyttiin luonnonvesien eri olomuotojen äärelle. Spontaanisti muodostuneen vesireitin varrelle osui hiljaisia kyliä, veden ääriä, salaisia rantoja, jokia ja könkäitä. Yhdeksän päivän aikana Kaija ja Nissinen ui 15 erilaisessa vedessä.

Keväällä 2022 Kaija ja Nissinen jatkoivat veden äärellä Kirkkonummen Korsolammella sekä Meiko-järvellä, jossa vesi oli juuri muuttamassa olomuotoaan jäästä sulaksi.

Vesireitti -kokonaisuus pohjautuu veden kaipuuseen, luonnon kohtaamiseen sekä henkiseen etsimiseen. Näyttelykokonaisuus rakentuu valokuvavedoksista, polaroid-kuvista, näytepulloista sekä mediainstallaatiosta.

Katriina Kaija:

Vesi elementtinä kiehtoo arvoituksellisuudessaan ja jatkuvassa liikkeessään. Se on myös vaade elämän syntymiselle. Vesireitti -kuvissani haluan olla veden lähellä ja tuntea sen erilaiset liikkeet ja antaa sen liikuttaa kehoani. Haluan kulkea vedessä kuin villieläin, seistä virrassa kuin kivi tai ajelehtia siinä oksan lailla.

Kaija on valmistunut taiteen maisteriksi, pääaineena taidekasvatus, Aalto Yliopiston Taiteiden ja Suunnittelun korkeakoulusta. Taiteellisessa työssään Kaija käsittelee usein ihmisen asettumista maailmaan, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä katoavaisuuden teemoja. Kaija työskentelee pitkälti maalaten, piirtäen ja digitaalisesti.

Sanna Nissinen:

Työskentelyssäni materiaali ja sen ominaisuudet tulevat tärkeäksi osaksi teoksen ideaa. Useimmiten käytän installaatiomaisiksi kokonaisuuksiksi muodostuvissa teoksissani kuvanveiston perinteisiä tekniikoita ja piirustusta, mutta tarvittaessa hyödynnän myös muita medioita.

Vesireitillä lähtökohtanani oli hyvin konkreettinen yritys vangita kunkin paikan tunnelma. Käyttämäni materiaalit, Polaroid-kuvat ja vesinäytteet, ovat kuitenkin ominaisuuksiltaan muuttuvia ja katoavia, kuten muistotkin.

Sanna Nissinen on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta pääaineenaan kuvanveisto. Parhailaan hän jatkaa maisteritutkinnossa Suomen Kuvataideakatemiassa. Piirustus ja kuvanveiston perinteiset tekniikat ovat hänelle läheisimpiä, mutta tarvittaessa hän hyödyntää myös muita medioita, esim ääntä ja videota.

Nissinen on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä. Hän on toiminut myös yhdistyskentällä, mm. kaksi vuotta Kuopion kuvataiteilijat ry:n puheenjohtajana.

Riikka Lenkkerin (s. 1971 Kemijärvellä) Työhuoneella näyttely kuvaa sitä, miltä työskentely taiteilijan ja alastoman mallin välillä näyttää ja millaista työhuoneella on, kun maalaaminen tapahtuu.
Maalari tekee havaintoja mallista ja samalla omasta työympäristöstään, jättämistään jäljistä, keskeneräisistä teoksista ja työvälineistään. Työhuone näyttäytyy tilana, jossa asiat ovat kesken ja levällään, tekeillä olevat maalaukset ovat vain yrityksiä, jotka saatetaan hetkenä minä hyvänsä päälle maalata tai muuttaa.

Alastomalla keholla on länsimaisessa taidehistoriassa oma paikkansa. Alastomuutta on tarkasteltu useimmiten ihannoiden, idealistisesti, sukupuolittuneesti ja katseen kohdetta seksualisoimalla.

Millaista on olla mallina? Miltä tuntuu olla alastomana tutkivan katseen edessä? Maalauksissa malli makaa tarkasteltavana, pitää taukoa, hieroo puutuneita jäseniä, pukee tai riisuu. Teosten kuvaama tilanne vaikuttaa vuoroin latautuneelta ja vuoroin uneliaan tylsältä.

Näyttelyssä maalaukset saavat rinnalleen lyhyitä tekstejä, joissa malli kuvaa tuntemuksiaan ja mallina oloaan, tarkkailee taiteilijaa ja tämän valintoja sekä pohtii laajemmin mallimaalausperinnettä.
Mallina on Riikka Lenkkerin puoliso Sampsa Virkajärvi, joka on itsekin kuvataiteilija. Taiteilijan ja mallin välinen vuorovaikutus toimii näin usealla eri tasolla, puolisoiden kesken, mallin ja maalarin ja kahden kuvataiteilijan keskinäisenä peilautumisena ja vuoropuheluna.

Riikka Lenkkeri asuu ja työskentelee Mäntässä. Hän valmistui Genovan kuvataideakatemiasta (L’Accademia Ligustica di Belle Arti) vuonna 1995. Lenkkerin tuotannossa näkyy eurooppalaisen maalaustaiteen tuntemus. Teoksissaan hän usein soveltaa nykymaalaukseen vanhoja historiallisia maalaustekniikoita ja kuvallisia viittauksia. Lenkkeri tunnetaan erityisesti suurikokoisista realistisista henkilökuvista, joissa vahva sivellintyöskentely ja runsas väriaines korostavat kuvattujen henkilöiden ruumiillisuutta ja läsnäoloa. Lenkkerillä on takanaan liki 30-vuotinen ura ja hänen teoksiaan löytyy useista julkisista kokoelmista.

www.riikkalenkkeri.fi

”Olen vuodesta 2016 lähtien yhdistänyt lyijykynäpiirroksen monotypialla tekemiini väripintoihin. Olen jo pitkään mielikuvissani tavoitellut teoksiini keveyttä yhdistettynä hentoon viivaan. Tekniikkana monotypian ja lyijykynän yhdistelmä antaa siihen mahdollisuuden. Teoksissa on graafinen elementti, painolaatat, joille maalaan värit ja vedoksen kuivuttua lisään työhön viivapiirroksen lyijykynillä. Lopputulos on uniikki grafiikan teos, sillä tällä menetelmällä vedoksia syntyy vain yksi.

Olen valmistumisestani saakka tehnyt sarjallisia teoksia syväpainolla eli metalligrafiikan menetelmillä. Uniikkiteosten maailmaan liittyvät asiat ovat olleet minulle todella uusia, mutta samalla myös hyvin palkitsevaa oppimista. Lähtökohdat ovat sekä metalligrafiikassa että monotypiassa samat, mutta tekemisen tempo näiden kahden tekniikan välillä on aivan erilaista. Monotypia on hetken kuva ja metalligrafiikka on päivästä toiseen työstämistä. Edellisessä nopeus on valttia ja jälkimmäisessä tarvitaan malttia.

Olen aina ollut kotonani tarinallisten teosten parissa. Uusimmissa monotypiatekniikalla toteutetuissa teoksissani on aiheena itse luotuja lapsuusmuistoja ja kuvitteellisia tilanteita. Puvut ovat olleet jo vuodesta 1987 saakka yksi aihepiiri, joka on aina ajoittain aktivoitunut teoksissani. Uusimmissa monotypioissa lapset tai aikuiset ovat pukeutuneet parhaimpiinsa ja olen luonut heille oman tilan tai tilanteen esitellä pukujaan. Teoksiin on vuosien aikana tullut erilaisia teemoja ja yksi niistä on helminauhat.

Teoksissa on aina sunnuntai ja milloin tahansa voi tapahtua pieniä ihmeitä. Mikään ei välttämättä ole totta, mutta tunnelma, johon teos katsojan saattelee, on joko sisäinen kaipaus tai mahdollisesti jonkin uuden tarinan alku, jota katsoja itse lähtee sanoittamaan. – Joka tapauksessa teoksissa esiintyvät lapset voivat ylpeydellä kannatella tulevaisuuttaan on heillä sitten siivet tai ei.”

www.kirsineuvonen.fi