Roikka

Sini Henttu

Drained

Valun kauas itsestäni. Valun pois luotasi. Valun valumistani, kunnes maa nielaisee lammikkoni. Ympäristö takertuu raajoihini pysäyttäen ruumiini. Olen rajaton. Tahmea pinnoistani, tahmealla pinnallasi.

Jos ruumis solahtaa sosiokulttuurisiin normeihin kitkatta, ympäristö tuntuu mukavalta. Mukavuuden tunne syntyy ruumiin ja tilan sopivuudesta. Tällöin normit eivät näyttäydy vaan pysyttelevät piilossa. Epämukavuus on merkki siitä, että jotkin tilat toimivat joidenkin ruumiiden jatkeena paremmin kuin toisten.¹ Joskus erilaisten materiaalien herättämät epämukavuuden tuntemukset voivatkin sisältää tietoa erilaisista normatiivisista olettamuksista. Ruumis muistaa, miten se sijaitsee maailmassa²: jos ruumis tuntee suhteessa ympäristöönsä jatkuvaa hankausta, kerääntyy hankaus ruumiiseen kitkaisena muistijälkenä.

Drained -näyttely pohtii videoteoksin ja installaatioin ruumiillisuutta uusliberaalissa ajassa, jossa yhteiskunta omistautuu yhä enemmän liikkuvuudelle, virtaamisen ylistämiselle ja rytmin kiihdyttämiselle. Ihmisinä olemme jatkuvasti kosketuksissa erilaisiin materiaaleihin, niin inhimillisiin kuin ei-inhimillisiin, niin elollisiin kuin elottomiinkin. Monimateriaalisuudesta huolimatta yhteyden kokemus voi kadota suhteessa itseen, toisiin ja ympäristöön. Näyttely tarkastelee sekä tätä yhteyden moninaista katkeamista hyperkiihtyvässä ajassa, että tarvetta yhteyteen.

Sini Henttu on Helsinkiläinen mediataiteilija, jonka työskentelyä ohjaavat kysymykset normaalin käsitteestä, mekanisoidusta ruumiillisuudesta, vieraantumisen kokemuksesta ja maailmassa olemisen tahmeudesta. Neuroqueerinä taiteilijana hän pohtii teoksissaan arkiseksi koettuja kapitalistis-sosiaalistettuja ja normatiivisia ruumiillisia toimintoja, tapoja ja eleitä videoiden, esineiden sekä teknologioiden avulla. Henttu sekoittaa teoksissaan usein inhimillistä kaipuuta ei-inhimillisiin materiaaleihin. Henttu on valmistunut Aalto-yliopistosta (2022) ja Kuvataideakatemiasta (2025), sekä osallistunut näyttelyihin muun muassa Galleria Huudossa (2024), Design museolla (2024) ja Vapaan Taiteen Tilassa (2023).

Hentun taiteellista työskentelyä tukee Koneen Säätiö (2024–2026).

Kaakon taidetta 10 vuotta

Kaakon taide – visuaalisten taiteiden verkosto ry viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi Kaakon taide järjestää kolmiosaisen juhlanäyttelysarjan toimintamme pääkaupungeissa Kouvolassa, Kotkassa ja Lappeenrannassa. Ensimmäinen osa avautui Kouvolassa helmikuussa, toinen osa Kotkassa kesäkuussa, ja nyt sarja huipentuu Lappeenrantaan, Taidekeskus Itään. Näyttely on esillä 24.7.-16.8. Taidekeskus Idän aukioloaikojen mukaan. Vapaa pääsy

Kaakon taide on kasvanut viiden kaakkoissuomalaisen taiteilijaseuran yhteisestä ideasta suureksi toimijaksi. Kaakon taide on osoitus yhteistyön voimasta. Näyttelyssä on esillä jäsentemme töitä teemalla “kasvu”. Näemme tarinoita taiteilijaksi kasvamisesta, ihmisenä kasvamisesta, sekä yhteydestä juuriin.

Juhlanäyttelysarjan kolmannen osan taiteilijat ovat: Marja-Leena Hulkkonen, Reetta Lipponen, Sanna Majander, Helena Paakkinen, Terhi Skippari ja Onni Takkinen

Juhlanäyttelysarjaa tukevat OP Kaakkois-Suomi ja Karjalan Kulttuurirahasto.

Vesimolekyylit ovat vanhempia kuin kukaan meistä, vanhempia kuin Aurinkomme. Kauan ennen nykyaikaista tieteellistä luomiskertomusta, ennen kuin kukaan oli jaotellut maailmaa atomeiksi ja molekyyleiksi, ihmisyhteisöt ympäri maapalloa kertoivat myyteissään miten maailma syntyi vedestä.

Vesi luo ja vaikuttaa lakkaamatta. Se on evoluution kuljettaja, suuri runoilija, muusikko ja maisema-arkkitehti. Vesi yhdistää meidät toisiimme. Me olemme vettä, osa veden maailmaa. Puhdas pohjavesi on olemassaolomme perusta.

Veden eri olomuodot ovat olleet mukana taiteessani 20 vuoden ajan. Kokemusmaailmassani vesi on syvällinen ja lumoava esteettinen elämys. Se on sekä ihmisen olemassaolon kokemusta heijasteleva, tunteellinen, monin kerroin symbolinen, kaikkialla kulkeva laulava olento, että viisas ja ikivanha tietäjä, elämän lähde. Se vesi, johon sekoitan liitujauhoni ja liisterini, on samaa vettä, joka lainehti alkumeressä neljä miljardia vuotta sitten. Sitä ennen se saapui planeetallemme muualta avaruudesta. Ajatus herättää kunnioitusta ja nöyryyttä.

Sukujuureni ovat puoliksi Karjalassa, sodassa menetetyllä alueella. Näyttelykokonaisuudessa voi kuulla veden lisäksi myös ääniä ihmisten ponnisteluista omassa kivuliaassa evoluutiossaan. Keveys ja raskaus, paino ja avoimuus tasapainottelevat, vuorottelevat. Löytäköön ihminen paikkansa Maan lapsena, yhtenä miljoonista muista olennoista, rinnakkaiseloon, vertaiseksi, elämän luojaksi ja suojelijaksi.
Luokoon Vesi kanssamme toivoa, iloa ja kestävyyttä.

——-

Elisa Matikainen (s. 1978) asuu ja työskentelee Kökarissa Ahvenanmaan ulkosaaristossa. Matikaisen teokset ovat sekä suuria installaatioita että pieniä yksityiskohtia. Piirtäminen on rakas ilmaisumuoto. Työskentely on moniulotteista kasvua yhdessä syntyvien ja syntymättömien teosten kanssa. Luomisprosessille, intuitiolle, antautuminen kuljettaa eteenpäin, syvemmälle elämään ja todellisuuteen.

IG: Elisa Matikainen
Kuvataiteilijamatrikkeli

Inkeri Halme:
Päivät, päivät

Inkeri Halmeen teoksissa odotellaan ja tarkkaillaan. Halmeen maalaukset asettuvat hetkeen, jossa kaikki on vielä pysähtynyttä, mutta muutoksen merkit ovat jo ilmassa. Odotetaan, että maa lämpenee. Että päivä laskee. Että he palaavat. Pääskyjä odotetaan eniten. Katse etsii merkkejä mutaisesta maasta, vaikka ei olekaan varmaa, mitä pitäisi etsiä. Kiikarit kulkevat mukana. Ilmaa haistellaan.

Nämä maisemat eivät ole tunnistettavia paikkoja, vaan edustavat Halmeelle arkkityyppistä näkymiää. Ne saavat impulssin siitä, millainen näkymä avautui juuri tietystä ikkunasta aina … , tai miltä avaruus tuntui purjeveneessä keskellä … . Halme työstää jännitettä ja tilaa kaksiulotteisten ja kolmiulotteisten pintojen sekä viivojen avulla. Näissä teoksissa katsominen, muistaminen ja odottaminen kietoutuvat toisiinsa.

Inkeri Halme pohtii teoksissaan näkemisen ja ymmärtämisen logiikkaa. Milloin ja mistä representaatio saa alkunsa: milloin maisema lakkaa olemasta vain näky ja muuttuu symboliksi, jaetuksi kokemukseksi? Halme on teoksissaan pyrkinyt tavoittamaan oman kokemuksensa maisemasta sen täsmällisen jäljentämisen sijaan. Hän kysyy, missä kulkevat katsomisen ja ymmärtämisen rajat. Maisemat ovat enemmän kuin vain paikkoja tai näkymiä. Ne ovat historiallisten ja kulttuuristen tarinoiden ja uskomusten tuotteita, jotka muovaavat sitä, kuka olen ja keitä olemme.

Inkeri Halme valmistui taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta keväällä 2020. Viimeksi Halmeen teoksia on ollut esillä Lahdessa Galleria Uusi Kipinässä vuonna 2024. Halme työskenteli vuoden 2021 Vermeeriana Säätiön Aida Alliman -apurahan ja vuosina 2020 ja 2022 Taiken apurahoilla. Halmeen teoksia löytyy yksityiskokoelmien lisäksi Valtion taideteostoimikunnan/ Kansallisgallerian, Helsingin Satakuntalaisen osakunnan ja Sokos Hotel Tornin kokoelmasta. Taidekeskus Idän näyttelyn jälkeen Halmeen teoksia voi nähdä Helsingissä Galleria Huudossa kesällä 2026.

Interior Landscapes

The paintings are windows to places, dreams and memories. They are lucid dreams and moments of confusion. They are the image of a dream that lingers for a moment after waking up before it fades away. They are paintings of memories so real one could touch them yet they are completely immaterial. The paintings are the passing landscapes seen from the corner of my eye and the whispers heard in the distance. They are paintings of what I believe to find behind distant horizons and of the burning desire to venture further out. I have been and lived in these paintings. They are images of places where no human being can live yet I call them home.

Keväisin vuorten takana

Keväisin vuorten takana sataa vielä lunta. Yksi iloinen auringonsäde tervehtii maan asukkeja noin kerran viikossa. Muutoin on hiljaista.

(Takassa puut ovat palaneet jo loppuun,
eikä sisällä ole enää ketään!)

Keväisin vuorten takana taivaalla lentää vain muutama lintu. Sohjoiset pilvet vetävät perässään multaa, joka sekoittuu kohmeiseen maisemaan.

(Minä astun ovesta ulos ja kävelen talon ympäri paljain jaloin.
Maa nipistää jalkapohjiani – ja painan varpaani syvemmälle liejuun!)

Näyttely sisältää sekatekniikalla tehtyjä öljypastellipiirustuksia ja sekä pronssiveistoksia, joista molemmat on kiinnitetty guassiväreillä maalattuihin puukehyksiin. Teokset muodostavat tarinallisen kertomuksen tuntemattomasta hahmosta, joka asuu ja elää vuorten takana. Kokonaisuutta ovat innostaneet lastenkirjojen ja 50–60-lukujen kuvitustyylien tutkiminen, jossa pääosassa ovat olleet muotokieli ja värit.

Anna Nurmela (s. 1993) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Visuaalisen kulttuurin, kuratoinnin ja nykytaiteen koulutusohjelmasta vuonna 2024. Taidekeskus Idän näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä valmistumisen jälkeen. Aiheina Nurmelaa tällä hetkellä kiinnostavat välittömyys, pienuus ja leikkisyys sekä erilaiset maisemamaalaukset, joiden parissa hän työskentelee piirtämisen ja tarinankerronnan avulla.

www.annanurmela.com