Roikka

Näyttely koostuu teoksista, jotka ovat alitajunnan löydöksiä. Teos alkaa mielessä ja kehossa ennen kuin sitä edes tiedostaa. Alussa on levoton sekoitus tunteita, havaintoja nähdystä ja koetusta. Maalausprosessin nopeus on sitä, että kuinka rohkea uskaltaa olla. Työskentely on useasti hidasluonteista ja aikaansaamatonta. Pienempää teosta tehdessä on helpompaa tehdä nopeita ratkaisuja. Isoissa teoksissa sitä ikään kuin pelkää ja tulee tietyllä tavalla muuri vastaan. Tunne siitä, että kaikki menee pilalle.

Yritän hallita siveltimen vetojen elämää maalauspohjalla, ja kaikki on kiinni hyvin pienistä liikkeistä. Joskus on selvä käsitys siitä, miten haluaisin maalata, mutta käteni ei suostunut tottelemaan mieltäni. En aina pääse perille mitä haluan kuvillani viestiä. Alitajunta tekee kuitenkin tehtävänsä. Kuva tulee ensin ja sanat vasta todella paljon myöhemmin. Istun teokseni edessä ja yritän tulkita tekemääni. Saatan yllättyä.

Taiteen tekeminen vahvistaa identiteettiäni ja tuntuu kuin tekisin löydöksiä itsestäni. Ilman luovaa työskentelyä en pystyisi olemaan.

Työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan osasto

Liisa Tarleena Öhman: Lymyillään kun tavataan

Lymyillään kun tavataan koostuu keraamisista veistoshahmoista, jotka nojaavat omaan onneensa. Pienet vilpittömät ihmishahmot lohduttavat itseään pussin viimeisillä juustonaksuilla ja koristamalla korvansa kyntteliköin. Ne puristuvat tehokkuusvaatimusten ja self help -hyllyjen väleihin, koettavat onneaan peleissä ja rakkaudessa, liukastelevat toivon ja epätoivon rajalla ja luisuvat pää edellä kohti paniikkiratkaisuita. So Long -teossarjassa sukupuuttoon kuolleet eläinlajit pesivät ihmisten hiuksissa, kietoutuvat raajojen ympärille ja nakertavat reittinsä takaisin elintiloihin, jotka niiltä on viety.

Veistoshahmojen lisäksi näyttelyssä on esillä kirjasinkasti, jonka yli sata pientä keraamista osaa esittävät arkisia aarteita sokeripalasta elokuvalippuun ja tammenterhosta hiustupsuun.

Liisa Tarleena Öhman (s. 1987) on tamperelainen kuvataiteilija. Hänen työskentelynsä pohjana on pyrkimys ymmärtää inhimillisiä tarpeita ja tunteita, kuten häpeää, pelkoa ja unelmia. Siloisuuden sijaan häntä kiinnostavat pienet sopimattomuudet, inhimilliset erehdykset ja lempeän musta huumori.

”Toinen luonto – kuolematon”
seinäveistoksia

Tämä näyttely jatkaa Toinen luonto näyttelysarjaa. Sarjan ensimmäinen osa ”Toinen luonto – häpeä” on esillä Oulussa Galleria 5; dessä samaan aikaan.

Näyttelysarjan taustaa:

”Lapsuudesta saakka olen kantanut sisälläni kolmea suurta taakkaa, joista tuli pitkäksi aikaa minuuteni määritteleviä osia. Kokemani turvattomuuden tunne lapsena sai minut tuntemaan itsestäni häpeää, pelkoa maailmaa kohtaan ja riittämättömyyden tunnetta.

Uskonto ja vankkumaton vahva ja vääristynyt usko jumalaan on ollut aina läsnä elämässäni. Usko jumalaan, joka rankaisee heti väärästä ajatuksesta, ja tunne siitä, ettei koskaan ole tarpeeksi hyvä – ja lopulta mikään, ei tule riittämään taivaspaikkaan ja ikuiseen elämään.

Onko ainut tie pelosta pois ja itsensä rakastamiseen minun ulkopuolellani, hahmossa, joka tarkkailee minua, ja minä olen tehty hahmon kuvajaiseksi – katsonko peilistä itseäni tai Jumalaa?

Voinko hyväksyä itseni riittämättömänä ihmisenä, joka pelkää, tekee virheitä, häpeää ja on vain inhimillisten tunteiden vyyhti – voinko oppia rakastamaan itseäni itseni vuoksi ilman taivaallista väliintuloa, joka sen minulle mahdollistaa?

Lappeenrannan teoksissani käsittelen pelkoja ja peloista syntyviä tuntemuksia. Pelot sitovat meitä menneeseen ja estävät olemasta juuri sellaisia kuin olemme. Mitä tapahtuu, kun päästää irti peloista, syntyykö uudestaan kuolemattomana.

Käsittelen teoksissa suurinta omaa pelkoani – kuolemaa ja sen mukana tulevaa muutosta. Haluan opetella ymmärtämään sitä ja kohdata sen.

”Raajani hapuilevat kiintopistettä ja kasvavat osaksi ympäröivää luontoa, pysähdyn ja annan itseni sammaloitua. Palaudun osaksi luontoa. Olen kuolematon.”

Uusissa teoksissani on vahvasti läsnä herkkyys ja hauraus. Ne avaavat aistit ja mielestäni ripaus herkkyyttä on olennainen osa kuolemattomuuden reseptiä.

@anuhalmesmaa.art / www.anuhalmesmaa.carbonmade.com

Turun kaupunki tukee näyttelyä

Äitiydestä,
pesistä,
rauhan kyyhkyistä,
kuolemasta,
sodasta,
turvasta,
maaperästä, jonka puolesta eletään ja jonka puolesta kuollaan.

Näyttely käsittelee elämää, äitiyttä, vanhemmuutta ja turvaa sekä niiden vastakohtia sotaa, kuolemaa, pakoa ja pelkoa. Sotiin ja konfiikteihin liittyy aina kodin jättämisen kokemuksia, jotka ovat ajasta riippumatta samaistuttavia. Näyttelyssä käsitellään aihetta eri tavoin ja eri tekniikoin, vapaasti assosioiden ja symbolien avulla.

Idea kokonaisuuteen tuli heti herättyäni 24.2.2022 aamulla ja kuulin sodan alkaneen. Ensimmäinen ajatukseni oli äidit ja kuinka Ukrainassa kuolee koko ajan jonkun lapsia. Jokainen sotilas ja siviili on jonkun lapsi. Joku on heidät tuskalla synnyttänyt ja rakkaudellaan hoivannut tähän maailmaan selviäviksi. Tappaminen on synnyttämisen vastakohta ja oman lapsen kuolemaa pelkää jokainen äiti.

Sodassa kaikki ovat lopulta häviäjiä. Molemmille puolille jää traumoja, jotka ulottuvat monta sukupolvea eteenpäin. Ukrainan sodan uhreja ovat myös sotilaiden syntymättömät lapset.
Kirjaimellisesti ihmiset sotivat maasta: maaperästä, kivistä, kallioista, mullasta, peltomaasta, hiekkakentistä ja pihapuutarhan mullasta. Maan takaa paljastuu muut arvot: demokratia, vapaus, ihmisoikeudet, uskonto, päätösvalta ja niin edelleen. Myös Suomen maaperästä on sodittu hyvin verisesti. Kaikki paha ei tapahdu aina ulkomailla, ja historia on osoittanut että myös suomalaiset pystyvät tappamaan hyvin raa’alla tavalla. Meissä kaikissa on siihen kyky. Sivistys on sitä, että teemme kaikkemme, ettemme siihen ryhtyisi.

Jatkan aiheen parissa työskentelyä ja toimin yhteistyössä Ukrainasta Suomeen muuttaneiden kanssa. Kerään tarinoita kodin jättämisen tematiikasta. Jos haluaa osallistua projektiin, minuun voi olla yhteydessä.

www.hannakoikkalainen.com 

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus

KUULUUKO, KUULUNKO? -näyttely on Sini ja Jenna Kähösen uusin näyttelykonsepti. Pohjimmiltaan näyttely tutkii kuulumattomuuden sekä kuulumisen tunteita.

Jenna Kähösen ottaa kantaa KUULUUKO, KUULUNKO? -näyttelyyn tutkimalla kuulumisen, kuulumattomuuden sekä riittämättömyyden tunteita.

Kähönen tarjoilee näyttelyyn sarjan figuratiivisia sekatekniikkamaalauksia. KUULUUKO, KUULUNKO? -näyttelyssä Jenna Kähönen esittää kankaalle maalaattuja öljy- sekä sekatekniikkateoksia. Maalauksissaan Kähönen hyödyntää usein langan ja pitsin luomia painojälkiä. Pitsin painojäljen käyttö teoksissa luo yhteyksiä tekstiilin kuteiden sekä biologisen materian kudoksellisuuden välille.

Pitsin luomat painojäljet luovat teoksiin monokromaattisia ornamentaalisia pitsikuviota, joita taiteilija hyödyntää figuratiivisen hahmon ihon kuvauksessa. ihon koristeellinen kerros ei tuo hahmolle lämpöä tai turvaa katseilta vaan se muistuttaa verkkoa, joka rajaa hahmon kehon kokonaisuudessaan.

Sini Kähönen käsittelee kuulumattomuuden teemoja hyödyntäen kristinuskon nostamia teemoja taivaasta sekä helvetistä. KUULUUKO, KUULUNKO? ottaa kantaa Raamatun paratiisin kertomuksen narratiiviin. -Kenen paikka paratiisi oikein on, ja mikä poissulkee toisen sieltä ikuisiksi ajoiksi?

KUULUUKO, KUULUNKO? -näyttelyyn tulevassa teossarajassa Sini Kähönen tarjoaa katsojalle pääsyn raamatun paratiisissa esitettyjen houkutusten äärelle. Näyttely nostaa paratiisissa kuvaillun lankeemuksen esille satumaisen kevyissä merkeissä. Näyttelyssä esitettävät teokset ottavat kantaa paratiisin kertomuksen narratiiviin. -Kuka oikeastaan on kenen puolella ja miksi hyvän ja pahan tiedon puun houkutuksia edes tulisi vastustaa? Kähösen teokset koostuvat pääosin kankaalle sekä paperille maalatuista öljy- ja akvarellimaalauksista, joista osaa koristavat kierrätyskeskuksista löydetyt kullatut taulunkehykset.

Jenna Kähönen on Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija -Kähönen valmistui kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulussa keväällä 2019. Jenna Kähönen ottaa osaa näyttelyyn tutkimalla kuulumisen, kuulumattomuuden sekä riittämättömyyden tunteita. Näyttelyssä Kähönen esittää sarjan figuratiivisia sekatekniikkamaalauksia.

Sini Kähönen on Jyväskylässä toimiva kuvataiteilija. Taiteilijan teokset koostuvat pääosin akvarelli-, öljyvärimaalauksista sekä installaatioista. Taiteellisessa tuotannossaan Kähönen käsittelee kuulumisen sekä kuulumattomuuden tunteita – hyödyntäen kristinuskon nostamia teemoja taivaasta sekä helvetistä. KUULUUKO, KUULUNKO? ottaa kantaa Raamatun paratiisin kertomuksen narratiiviin. -Kenen paikka paratiisi oikein on, ja mikä poissulkee toisen sieltä ikuisiksi ajoiksi?

’ ”Veistossarja UNIKUVIA” sai innoituksen Outi Heiskasen näyttelystä Ateneumissa ja on omistettu hänelle. Veistossarja koostuu paristakymmenestä pienoisveistoksesta, joista osa seisoo jalustalla ja osa ripustetaan seinälle. Teokset ovat vapaita assosiaatioita: niillä on nimet, mutta kokija saa kernaasti nimetä ne itselleen sopiviksi.

Ajatukseni liikkuessa Outi Heiskasessa, halusin kokeilla myös grafiikkaa. Toteutin kokeellisen sarjan, jossa ”painolaattana” oli lunta ja jäätä ja värit pääasiassa puhtaina pigmentteinä maalattuna sulavan ”laatan” päälle. Osa teoksista yhdistää muitakin tekniikoita, mutta ”sulavan laatan” tekniikka on kaikille yhteistä.’

Atte Paju

Bond pystyi aistimaan huoneen sähköisen tunnelman

”Olen tehnyt monipuolisesti taidetta kymmenen vuoden ajan. Käytyäni Joutsenon Opiston kuvataidelinjan 80 -luvun loppupuolella oli ajatus taiteilijan urasta vahva. Väliin kuitenkin tuli 20 -vuoden työpätkä silkkipainoyrittäjänä, kunnes ajatus vuonna 2013 kävi konkretiaksi. Taiteen lisäksi olen toiminut vuodesta 2015 suomen tunnetuimman ITE-taiteen kokonaisuuden, Veijo Rönkkösen Patsaspuiston ylläpitäjänä. Omaa taiteellista suuntautumistani innoittaa surrealismi, pop-taide ja paatuneena vinyylivevyharrastajana levykansitaide. Taiteen tekemistäni leimaa, jopa riivaa jatkuva muutos ja tähän liittyvä ajatus päästä omista maneereistani eroon. Nykyistä tapaani maalata kutsun ohjatuksi sattumanvaraisuudeksi. Vaikka idea työstä on päässäni vahva, on lopputulos usein minullekin yllätys. Jos en olisi teosta juuri tietyllä hetkellä maalannut, olisi samalla ajatuksella tehty työ toisena päivänä jotain ihan muuta. Tämän näyttelyn veistokset ja maalaukset ovat valmistuneet kevään 2022 ja talven 2023 aikana.”

Hanna Peräkylä
Scenery
Taidekeskus ITÄ / Galleria Roikka
9.3. – 1.4.2023.
Tekstiili-installaatio 

Hanna Peräkylän teoskokonaisuus Scenery koostuu moniulotteisista tekstiiliteoksista, uusiokäytetyistä sähkökaapeleista, piuhoista ja löydetyistä liinoista, jotka yhdessä rakentavat maisemallisen installaation galleria Roikkaan. Näyttely käsittelee tilan, paikan ja maiseman määrittelyä, energiaa ja maanmuokkausta. Näyttelyn nimi Scenery viittaa sekä maisemaan, että lavastukseen, kulissiin – maiseman keinotekoiseen rakennelmaan, uudelleenjärjestelyyn ja kerroksellisuuteen. 

Näyttelyn uusimmat teokset koostuvat kolmiulotteisista maisemamaalauksista, joiden pohjana ovat kierrätetyt tekstiilit, vanhat sähkökaapelit, rautalanka ja jo löydettäessä vääntyneeseen muotoonsa koneen pakottamat, sattumanvaraiset teräskehikot. Näissä kolmiulotteisissa maalauksissa yhdistyy kokeellisen kudonnan, tekstiilikollaasien ja tilkkutyön menetelmät. Näyttelyn teoksia yhdistää materiaalien käsittely kasvi-ja ruostevärjäten, maalaten, kirjoen ja kovettaen.

Scenery on jatkoa kesällä 2021 galleria 5:ssa Oulussa esillä olleelle näyttelylle Travelling (light), joka käsitteli virtuaalista matkaa ja paikan kokemusta etäältä. Näyttelykokonaisuuksien myötä Peräkylä on etsinyt uusia tapoja kehittää työskentelyään entistä tilallisempaan suuntaan. Hän pyrkii muodostamaan maalauksesta kerroksellisen kuvan, jonka kokemiseen vaikuttaa yhtälailla katsomiskulma, ympäristö, syvyys ja osittain myös liike. 

______

TaM Hanna Peräkylä (s.1984) on kouvolalainen kuva-ja tekstiilitaiteilija. Hänen teoksensa ovat käsitelleet kulutuksen, muistamisen ja ihmisen materiaalisuhteen teemoja. Peräkylän teoksille on ominaista erilaisten tekstiilien moninainen uusiokäyttö, vahva materiaalin tuntu ja veistoksellisuus. Kiinnostuksen kohteina ovat tila, maalauksen monimuotoisuus ja muoto.

Hanna Peräkylälle myönnettiin Kouvolan kaupungin kuvataiteilijapalkinto vuosille 2023-2025. Tunnustuksen myötä taiteilija pitää yksityisnäyttelyn Kouvolan taidemuseo Poikilossa keväällä 2024.

Peräkylä on valmistunut Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2013 tekstiilitaiteen maisteriksi. Hän asuu ja työskentelee Voikkaalla sekä työhuoneellaan Kuusankosken Taideruukilla. Peräkylän teoksia on mm. Kouvolan taidemuseo Poikilon, Taidekeskus Salmelan ja Namibian Yliopiston kokoelmissa.

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson maakuntarahasto.