Roikka

RIUTTA – Sannu Vaarala — Meren suuren veden alla / Under the Great Waters of the Sea 30.5.–20.6.2024

RIUTTA – Sannu Vaarala — Meren suuren veden alla / Under the Great Waters of the Sea 30.5.–20.6.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Pois metsästä, arktiseen atlantikseen, pohjoisen elämää sykkiviin kaupunkeihin, meren alaisiin maailmoihin. Sannu Vaaralan näyttelykokonaisuus pohtii veden alle piilotettua pohjoisesta näkökulmasta meri -teeman kautta. Meri on sekä konkreettinen viittaus pohjoisiin meriin että symboli suurille vesille ja voimille. Ihminen pyrkii hallitsemaan voimia, mutta nöyrtyy sovittamaan elämäänsä niiden mukaan. Meri on yhdistävä tekijä monissa aikakautemme keskusteluissa: tapahtumapaikkana, mysteerinä ja symbolina. Arctic Atlantis I ja II tekstiilireliefeissä Atlantis on urbaani vedenalainen maailma. Meren henki -installaatio hengittää pohjoista ilmaa ja tuulia. Näyttelykokonaisuuden teoksissa yhdistyvät eri aikojen kokemukset elämänpiiristä ja ympäristöstä. Läsnä on sekä ihminen, että tuntematon luonto. Pohjoisessakin on veden alle jäänyttä. Voiko piilotettu tulla jälleen esiin, jos niin minkälaisena?

Näyttelykokonaisuuden teosten värimaailma ja muotokieli on urbaani. Kolmiulotteiset tekstiitaideteokset kutsuvat läsnäoloon ja tarkempaan tutkiskeluun, mikä on mahdollista vain paikan päällä. Osaan näyttelyn teoksista on mahdollisuus koskea ja havaita asioita, joihin kuvan kautta ei ole pääsyä. Teokset on toteutettu ompelun, kirjonnan ja maalaamisen tekniikoita soveltaen pääosin kierrätystekstiileistä. Aikaa vievien teosprosessien äärellä Vaarala on pohtinut visuaalisen taiteen arvoa ja kestävyyttä sosiaalisen median nopeatempoisessa kuvan kulutustahdissa. Häntä haastaa ajatus siitä, voiko taidetta ylikuluttaa, mikäli sen arvoa ei pysähdy tuntemaan?

Vaarala on Rovaniemellä ja Kittilässä työskentelevä tekstiilitaiteilija. Materiaaliset lähtökohdat ja uusien tekstiilimateriaalien mahdollisuuksien tutkiminen ovat Vaaralan työskentelyn kantavia teemoja. Hän pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon kierrätettyjä tekstiilejä ja materiaaleja. Hän on tutkinut taiteilijan työssään erilaisia tapoja käsitellä kankaita ja kokee materiaalin kunnioittamisen tärkeäksi. Hän haluaa tehdä uuden näköisiä teoksia, joissa menneet käyttötarkoitukset avautuvat vasta lähemmin tarkasteltuna. Vaarala on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin ja tapahtumiin sekä pitänyt yksityisnäyttelyitä eri puolilla Suomea. Hän on jäsenenä Kirjotut kannat-kollektiivissa, joka uudistaa perinteista peittokirjontaa kantaaottavilla tekstiilitaideteoksilla. Vaarala tekee tanssitaiteilija Elinan Tähtelän kanssa kaupunkitaidetta; Moving Blooming Walls saa alkunsa Oulussa kesällä 2024.

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Timo Höyssä — Unravel 3.5.–25.5.2024

ROIKKA – Timo Höyssä — Unravel 3.5.–25.5.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Unravel-näyttely on purkautumista, repsottamista ja valumista.
Sen olennot ovat tuoneet itsensä esille haavoittuvaisina, paljastaen sisimpiä tunteitaan maailman voimien repien niitä eri suuntiin.

Näyttelyn teokset on tehty käyttäen eläinten kalloja ja orgaanisia materiaaleja esittäviä tekstiilejä. Monien niiden mallina on ollut pinnan alla piileksivä lihaksisto kudoskimppuineen, joka nyt muiden sisäelimien ja tunteiden kanssa purkautuu ja valuu esille räikeänä rihmastona.

Timo Höyssä (s.1991) on Vesilahtelainen kuvataiteilija joka nykytaiteen varjolla näpertelee leikkimielisesti eläinten kalloilla, käsityöperinteillä ja millä ikinä käsiinsä saa. Höyssän viime vuosien teokset ovat tutkineet kallokuvaston ja poistotekstiilien avustamana ihmisen suhdetta elämään sekä sen herättämiin moninaisiin ajatuksiin.

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Marika Hyvärinen — Alastomat kuuset ja muita runoja 4.4.–27.4.2024

ROIKKA – Marika Hyvärinen — Alastomat kuuset ja muita runoja 4.4.–27.4.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Näyttely Alastomat kuuset ja muita runoja koostuu installoiduista ääni- ja prosessitaideteoksista. Näyttelyn polttopisteessä ovat aseemiset runouden kirjoitustavat: alluusiot metsäpuheeseen, kirjoituksiin puusta, animistinen puupuhe, hyönteiskaiverrukset.

Teosten teema ja sisältö kytkeytyvät käytettyihin materiaaleihin. Näyttelyn kuuset ovat naapurustosta joulun 2022 jälkeen kerättyjä joulukuusia jotka on kuorittu paljaaksi. Kuuset ovat näyttelyssä installoituna, ne ovat osa performanssia sekä toimivat ääniteoksen äänimateriaaleina. Kuorittujen joulukuusten oksat soivat selkeillä sävelillä. Kuusen oksilla soitetun minimalistisen äänityön sävelkorkeutta ei ole korjattu tai muokattu.

Teosten hyönteiset ovat kuolleina löydettyjä. Käsintehtyjen papereiden materiaalit ovat kotitalouden musteetonta pahvijätettä. Liima, jolla kuolleet hyönteiset on kiinnitetty paperiin ja joilla työt on koostettu, on perunajauhosta ja vedestä keitettyä liisteriä. Siemenpaperit sisältävät muinaistulokkaita sekä alkuperäisiä kasveja (rantakukka, puna-apila, ruiskaunokki, puna-ailakki, pietaryrtti, mäkitervakko, purtojuuri, käenkukka, metsäkurjenpolvi, ruusuruoho, päivänkakkara sekä suojaheinät).

Kaikki näyttelyn teokset ovat biohajoavia ja ne päätyvät maatuviksi, istutettaviksi tai kylvettäviksi eri paikkoihin.

Marika Hyvärinen on Sibelius-Akatemiasta 2015 musiikin maisteriksi valmistunut ääni- ja säveltaiteilija. Hän työskentelee äänitaiteen, kokeellisen musiikin, prosessitaiteen ja esittävän taiteen kentillä. Taiteen polttopisteessä on ääni, jota hän lähestyy monialaisesti. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat katoavat äänet sekä lahoava ja maatuva taide sekä näiden elementtien yhdistäminen. Hyvärinen ei halua jättää maailmaan jälkiä. Suurin osa hänen taiteestaan maatuu ja lahoaa, kukkiikin.

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
RIUTTA – Minna Mänttäri — Lukutoukka 7.3.–30.3.2024

RIUTTA – Minna Mänttäri — Lukutoukka 7.3.–30.3.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

HUOM!

Näyttely avoinna myös  pe 29.3. klo 11-17 ja la 30.3. klo 11-14.

Minna Mänttäri: Lukutoukka

Lukutoukka on taiteilija Minna Mänttärin henkilökohtainen rakkaudentunnustus pitkäaikaisimmalle elämäntoverilleen. Taidekeskus Idän Galleria Riutta muuntuu kolmen viikon ajaksi pieneksi lukusaliksi, kirjakammariksi, johon juuri sinut on kutsuttu mukaan lukemaan, olemaan yhdessä hiljaa. Omaa kirjaa ei tarvitse olla mukana, taiteilijan kirjahyllyn sisältö on kaikkien vierailijoiden käytettävissä.

Lapsena en tiennyt mitään parempaa, kuin olla yksin ja lukea. Raahasin kirjastosta valtavia kirjapinoja ja ahmin ne muutamassa päivässä. Paras paikka maailmassa oli mummolan vaatehuone, johon sulkeuduin tuntikausiksi omaan maailmaani lukemaan vanhoja Seura-lehtiä. Edelleen lukeminen on minulle yksi rakkaimmista asioista. Saan kirjoista valtavasti turvaa: lukeminen lohduttaa ja pitää minut kasassa silloin kun maailma ympärillä natisee liitoksissaan.”

Teos on oodi olemiselle. Yhteiskunnassamme, jossa ihmisen arvo mitataan tehokkuudella ja tuottavuudella, on radikaali teko vain olla paikallaan ja lukea. Paperikirja kädessä on vaikeaa tehdä mitään muuta, ei voi olla hyödyksi kenellekään eikä tuottaa mitään.

Äänikirjojen suosion myötä suorittaminen on salakavalasti hiipinyt mukaan myös kirjallisuudesta nauttimiseen: kuunnellessa on niin kätevää siirtyä paikasta toiseen, jumpata, tiskata tai puuhata jotain muuta tärkeää. Kaikille elämänalueille ulottuvan multipaskaamisen ja digiähkyn seurauksena meistä on tullut entistä levottomampia ja siedämme hyvin huonosti hiljaista ja staattista olemista, jota lukeminenkin vaatii.

Emme me tarvitse enää lisää ruutuja ja jatkuvaa meteliä, me tarvitsemme hiljaisuutta ja paperille painettuja sanoja.

Teos nostaa lukulampun valokeilaan ihmiskunnan sivistykselle ja tulevaisuudelle elintärkeän asian, joka uhkaa jäädä kaiken hälinän ja pöhinän jalkoihin. Se toteuttaa myös tekijänsä unelman: kun saisi vain olla rauhassa ja lukea.

Lukutoukka on toteutettu yhteistyössä lappeenrantalaisen Hyötyhallin kanssa. Teokseen kuuluvat huonekalut ovat lainassa kierrätyskeskuksesta ja palautuvat sinne myyntiin.

Minna Mänttäri (s.1979) on lappeenrantalainen taiteen ja kulttuurin monipuolinen ammattilainen: muun muassa valokuvaaja, kirjoittaja ja esiintyvä taiteilija. Kuvataiteilijaksi hän valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2017. Hän on kiinnostunut ilmiöistä, ihmisistä, kissoista, sipseistä ja elämän ihmettelystä.

itseminnamanttari.com

Instagram: @minnamanttari

Pressikuvat: Marita Räsänen

Pressikuva: Marita Räsänen

Posted by Tapio Mömmö in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Taru juvakka — Caudex 7.3.–30.3.2024

ROIKKA – Taru juvakka — Caudex 7.3.–30.3.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

HUOM! 

Näyttely avoinna myös  pe 29.3. klo 11-17 ja la 30.3. klo 11-14.

Taru Juvakka: Caudex

Taru Juvakka on lappeenrantalainen kuvataiteilija, joka tutkii teoksissaan luontosuhdetta, hetkiä
luonnossa ja katseelta helposti piiloutuvia yksityiskohtia. Puulle tehdyt piirrokset käsittelevät
esimerkiksi kuivuvien lehtien kauneutta tai äkisti puun oksalle lehähtävien pikkulintujen aikaan
saamaan ilon kokemusta. Pehmeät, vanhahtavan tuntuiset valokuvat puolestaan tuovat esille luonnon
unenomaista kauneutta ja tunnelmaa. Aiheet ovat löytyneet lähiluonnosta, sekä kuvausmatkoilta
Korppoossa, Nuuksiossa, Kolilla ja Simpeleen Kangaskoskella

Posted by Tapio Mömmö in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Leena Pukki — Limakon aika 8.2.–2.3.2024

ROIKKA – Leena Pukki — Limakon aika 8.2.–2.3.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Limakon aika, 2021

Leena Pukki

Limakon aika on videoteos, jossa limasienten eli limakkojen liike yhdistyy kuvioaiheisiin, jotka on valittu karjalaisista pujotuspeitoista eli kuvatäkeistä. Teos käsittelee individualismin, itseriittoisuuden, ajan, kiertokulun, ekosysteemien ja hajoamisen ja maatumisen teemoja.

Ameboiksi luokiteltavat limakot ovat muun muassa lahopuiden pinnalla eläviä makroskooppisia solulimasta koostuvia organismeja, jotka pystyvät liikkumaan, vaikka niillä ei ole lihaksia, aivoja tai neurojärjestelemää. Limakot eivät ole kasveja, sieniä eivätkä eläimiä. Eri lajiset limakot ovat eri värisiä ja liikkuvat eri tavoilla ja nopeuksilla.

Teoksessa limakon liike yhdistyy Luumäkeläisten kuvatäkkien perinteisiin kuvioihin. Kuvatäkkejä eli pujotuspeittoja käytettiin vuoteessa peittoina ja niitä kudottiin esimerkiksi kapioiksi. Kuviot ovat peräisin Pukin ja Pätärin sukujen täkkimalleista, jotka on kudottu 1900-luvun alussa vanhojen mallien mukaan.

Mallien tai kuvioiden ikää ei voida määrittää, mutta tiedetään, että Karjalassa on kudottu kuvatäkkejä jo 1800-luvun alussa. Samanlaisia kuvioita esiintyy myös karjalaisissa kirjontamalleissa. Kuvioilla on erilaisia elämään ja elämiseen liittyviä nimiä, kuten jäniksenkäpälä, käpälikkö, reunaränikkä, elämänpuu, maailman kuva tai siiviläinen. Samantyyppisiä kuvioita käytetään monessa eri kulttuurissa, koska kuvioiden mallit määräytyvät osittain kudontatekniikan kautta.

Karjalaiset kuvatäkit ovat säilynyttä kuvallista perinnettä. Koen, että täkkien kuviot kantavat mukanaan menneen ajan kulttuuria ja maailmankuvaa, tai ainakin niiden osia.

Ilmastokriisin lähestyessä vaikuttaa välttämättömältä muuttaa kollektiivista ajattelua ja käsitystä esimerkiksi hyvästä elämästä tai tavoittelemisen arvoisista asioista.

Limakko on vertauskuva kaiken kiertokulusta ja muuntautumisesta toiseen olomuotoon, kollektiivisuudesta ja posthumanistisesta ajattelusta. Suhdetta luontoon tulisi mielestäni muuttaa yksipuolisesta hyötysuhteesta keskinäiseen vuorovaikutussuhteeseen.

Limakon aika pyrkii siirtämään huomion ihmisen kokemusmaailmasta toisaalle ja kyseenalaistamaan individualistisen käsityksen elämästä. Emme ole niin yksilöllisiä kuin oletamme, vaan olemme riippuvaisia toisistamme, mikrobeista, ameboista ja eläinyhteisöistä, halusimme tai emme. Huomaamattomat hajottajaorganismit ovat tärkeässä osassa ravinteiden kiertoa ja jonain päivänä tulevat hajottamaan myös meidät.

Kiitos:

Suomen Kulttuurirahasto

Mustarinda

Teoksen levittäjä: AV-arkki

Lähteet:

Härkönen, Marja & Varis, Elina 2012. Suomen limasienet. Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus.

 

Pukki, Kyllikki 1995. Luumäen kuvatäkit. Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry.

Schvindt, Theodor 1895. Suomalaisia koristeita 1. Ompelukoristeita ja kuoseja. Finnische Ornamente 1. Stickornamente. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

 

The Time of a Slime Mold, 2021

Leena Pukki

The Time of a Slime Mold is a video piece in which the movement of slime mold, is combined with pattern subjects selected from Karelian thread blankets. The work addresses themes such as individualism, self-sufficiency, time, circulation, ecosystems, rotting and decaying.


Slime molds classified as amoebas are macroscopic organisms living on the surface of rotting trees that are able to move even, they do not have muscles, brains, or the neurological system. Slime mold are not plants, fungi, or animals. Different types of slime molds are different colors and move in different ways and speeds.

In the video, the movement of the slime mold combines with the traditional patterns of Luumäki handwoven blanket. The blankets were used on the bed and were woven, for example, for trousseau. The patterns are from blanket models of Pukki and Pätäri family, which were woven at the beginning of the 20th century according to old patterns.

The age of these models or patterns cannot be determined, but it is known that these kinds of blankets have been woven in Karelia since the early 19th century. Similar patterns also occur in Karelian embroidery patterns. The patterns have different names related to life and living, such as hare’s feet, Tree of Life, or image of the world. The same type of patterns is used in many different cultures because the patterns are determined in part through the weaving technique.


Karelian woven blankets are a preserved visual tradition. I feel that the patterns of the blankets carry with them the culture and worldview of the past, or at least parts of them.

As the climate crisis approaches, it seems necessary to change the collective thinking and perception of, for example, the good life or things worth pursuing.
The slime mold is a metaphor for the circularity of everything and its transformation into another state, community and post humanist thinking. The relationship with nature should, in my view, be changed from a one-sided efficiency to a mutual interaction.


The Time of a Slime Mold seeks to shift the focus from the world of human experience to another, and to question the individualistic concept of life. We are not as individual as we assume. We are dependent on each other, microbes, amoebas, and animal communities, whether we want it or not. Unnoticed decomposing organisms are an important part of the nutrient cycle and will one day decompose us as well.

Thank you:

The Finnish Cultural Foundation

Mustarinda

Distribution and promotion: AV-arkki

References:

Härkönen, Marja & Varis, Elina 2012. Suomen limasienet. Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus.

Pukki, Kyllikki 1995. Luumäen kuvatäkit. Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry.

Schvindt, Theodor 1895. Suomalaisia koristeita 1. Ompelukoristeita ja kuoseja. Finnische Ornamente 1. Stickornamente. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
RIUTTA – Pirita Lautala & Tiina Rajakallio — Kynnyksellä 8.2.–2.3.2024

RIUTTA – Pirita Lautala & Tiina Rajakallio — Kynnyksellä 8.2.–2.3.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Pirita Lautala kertoo teoksillaan tarinaa viitteellisin ja pelkistetyin elein. Teemana on usein kaipuu johonkin tavoittamattomaan – poissaolo, luopuminen ja muistot sekä muistista nousevat kuvat. Tietyt symboliset hahmot esiintyvät Lautalan teoksissa toistuvasti, eri tekniikoin toteutettuina. Taustalla on usein vaikeasti määriteltävä tunne: jokin, joka väistää sanoja ja liittyy poissaoloon, menneeseen ja menetettyyn. Lautala hyödyntää teoksissaan käsityöläistaustasta kumpuavaa materiaaliteknistä osaamista: maalaukset voivat täydentyä esimerkiksi virkkuuelementeillä ja olla myös osa tilallista teoskokonaisuutta. Teosten materiaalina voi olla nahka tai tuhka siinä missä akryyliväri tai keramiikkakin.

Tiina Rajakallion töissä on nähtävissä ihmisiä, eläimiä ja kasveja elämänkaarensa eri vaiheissa. Rajakallio käsittelee arkisten kuvien kautta ja hiljaisten tarinoiden muodossa olemassaolomme peruskysymyksiä. Hän pohtii aiheita kuten elonkehä, ihmisyyden eri puolet, ajan kerrokset ja millaisen jäljen me jätämme ympäristöömme. Viime vuosina Rajakallio on käyttänyt töissään paljon intarsiatekniikkaa, pyrkien löytämään oman tapansa hyödyntää sitä koruteoksissa. Intarsialla tarkoitetaan perinteisesti huonekaluissa ja huonetilojen koristelussa käytettyä puuviilukoristelua, jossa on eri puulajien väritystä ja kuviointia hyödyntäen muodostettu mosaiikkimainen kuva. Viilutöiden oheen on syntynyt myös virkattuja ja puusta veistettyjä teoksia.

Vaikka taiteilijoiden työvälineet ja tekniikat ovat erilaisia, ovat aiheet – muistot, katoavaisuus ja luonnon kiertokulku – luettavissa molempien töistä. Näyttely on teoskokonaisuus, jossa itsenäisesti työstetyt teokset toimivat vuoropuhelussa keskenään valottaen yhteistä aihepiiriä kumpaisellekin taiteilijalle ominaisesta näkökulmasta. Molemmilta taiteilijoilta on esillä sekä aiemmin valmistuneita, että juuri tähän näyttelykokonaisuuteen suunniteltuja teoksia.

Esillepano muodostaa hieman epätodellisen, hiljaisen odottavan, mutta eletystä elämästä muistuttavan tilan. Galleriaan rakennettu esinekooste muistuttaa vanhan tavan mukaisesti valkoisin kankain suojatuista huoneista toviksi tyhjilleen jätetyissä paikoissa. Helmikuun näyttelyajankohta, valon lisääntyessä vähitellen kohti kevään kynnystä, johdattaa kohti aikaa, jolloin ikkunaluukut taas avataan, tomuiset lakanat huonekalujen päältä poistetaan ja elämä jälleen pääsee täyttämään huoneet.

Pirita Lautala on mikkeliläinen kuvataiteilija. Hän on suorittanut kuvataiteilijan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon LAB-ammattikorkeakoulussa vuonna 2021, valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2011 ja ohjaustoiminnan artenomiksi Kankaanpään Opistosta vuonna 2002. Kuvataiteilijana Lautala on toiminut vuodesta 2004 lähtien. Lautala työskentelee omalla työhuoneella Mikkelissä, tekee aktiivisesti yhteistyötä muiden visuaalisen alan ammattilaisten kanssa ja on mukana eri näyttelytyöryhmissä.

Tiina Rajakallio on lappeenrantalainen korutaiteilija. Hän suoritti vuonna 2008 Tukholman Konstfackin metallilinjalla ylemmän korkeakoulututkinnon (MFA) ja valmistui kiviesine- ja korumuotoilun artenomiksi Lappeenrannassa Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun taideteollisuuden yksikössä vuonna 2005. Rajakallio on Korutaideyhdistyksen yksi perustajajäsenistä ja toimii Kaakkois-Suomen Taidekäsityöläiset Täky ry:n puheenjohtaja. Rajakallion teoksia löytyy kansainvälisistä yksityiskokoelmista, CODA Apeldoorn museosta Hollannista, sekä Suomen taideteostoimikunnan ja Korutaideyhdistys ry:n kokoelmasta.

taike_vaaka_v2
Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
Unelma 11.1. – 3.2.2024

Unelma 11.1. – 3.2.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Kuraattorin lausunto

Unelma-näyttelyn tarjonta kartoitti tematiikkaa sekä eri ilmaisukeinojen mahdollisuuksia ilahduttavan monipuolisesti. Näyttelyyn ehdotetuissa töissä aihemaailmaa lähestyttiin niin henkilökohtaisella tasolla, kuin myös laajemmin yhteiskuntaa tai jopa maailmaa käsittelevällä tavalla. Valtaosassa teosehdotuksia ”unelma” resonoi positiivisesti. Se tulkittiin toiveena vielä saavuttamattomasta paremmasta tai kokemuksena hetkestä, jossa ”unelma” ainakin hetkellisesti toteutuu. Teosehdotuksissa käsiteltiin esimerkiksi arkielämää rikastuttavia tilanteita, rakkaita paikkoja, yhteisöllisyyttä, luontokokemuksia, läsnäoloa sekä rohkeutta elää itsensä näköistä elämää. Positiivisen eteenpäin katsomisen lisäksi mukaan mahtui myös painotuksia, jossa kokemus ”unelmasta” saa rinnalleen surun tai pelon sävyjä. Ehdotukset, joissa pohdittiin ympäristön tilaa tai maailmaa koettelevia konflikteja herättävät pohtimaan, ovatko ”unelmat” mahdollisesti jo taakse jäänyttä tai ainakin entistä vaikeammin saavutettavissa.

Ilahduttavan moninaisia olivat myös teosehdotuksissa käytetyt materiaalit sekä ilmaisukeinot. Joukosta löytyi muun muassa menetelmiä öljyvärimaalauksesta puunveistämiseen, osallistavasta taiteesta monumentaaliseen valokuvaukseen, kirjonnasta intarsiaan ja jopa soijavahasta tehtyjä utopia-amuletteja.

Kun näyttelyyn tarjolla olevien teosten laatu ja sisältö on kokonaisuudessaan näin rikas, saa kuraattori tehtävässään olla unelmansa äärellä.

Jussi Juurinen

Posted by Tapio Mömmö in Näyttelyt, Riutta, Roikka
ROIKKA – Leena Katriina Ehrling — Löydöksiä 16.11.–9.12.2023

ROIKKA – Leena Katriina Ehrling — Löydöksiä 16.11.–9.12.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Näyttely koostuu teoksista, jotka ovat alitajunnan löydöksiä. Teos alkaa mielessä ja kehossa ennen kuin sitä edes tiedostaa. Alussa on levoton sekoitus tunteita, havaintoja nähdystä ja koetusta. Maalausprosessin nopeus on sitä, että kuinka rohkea uskaltaa olla. Työskentely on useasti hidasluonteista ja aikaansaamatonta. Pienempää teosta tehdessä on helpompaa tehdä nopeita ratkaisuja. Isoissa teoksissa sitä ikään kuin pelkää ja tulee tietyllä tavalla muuri vastaan. Tunne siitä, että kaikki menee pilalle.

Yritän hallita siveltimen vetojen elämää maalauspohjalla, ja kaikki on kiinni hyvin pienistä liikkeistä. Joskus on selvä käsitys siitä, miten haluaisin maalata, mutta käteni ei suostunut tottelemaan mieltäni. En aina pääse perille mitä haluan kuvillani viestiä. Alitajunta tekee kuitenkin tehtävänsä. Kuva tulee ensin ja sanat vasta todella paljon myöhemmin. Istun teokseni edessä ja yritän tulkita tekemääni. Saatan yllättyä.

Taiteen tekeminen vahvistaa identiteettiäni ja tuntuu kuin tekisin löydöksiä itsestäni. Ilman luovaa työskentelyä en pystyisi olemaan.

Työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan osasto

ep
Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Liisa Tarleena Öhman — Lymyillään kun tavataan 19.10.–11.11.2023

ROIKKA – Liisa Tarleena Öhman — Lymyillään kun tavataan 19.10.–11.11.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Liisa Tarleena Öhman: Lymyillään kun tavataan

Lymyillään kun tavataan koostuu keraamisista veistoshahmoista, jotka nojaavat omaan onneensa. Pienet vilpittömät ihmishahmot lohduttavat itseään pussin viimeisillä juustonaksuilla ja koristamalla korvansa kyntteliköin. Ne puristuvat tehokkuusvaatimusten ja self help -hyllyjen väleihin, koettavat onneaan peleissä ja rakkaudessa, liukastelevat toivon ja epätoivon rajalla ja luisuvat pää edellä kohti paniikkiratkaisuita. So Long -teossarjassa sukupuuttoon kuolleet eläinlajit pesivät ihmisten hiuksissa, kietoutuvat raajojen ympärille ja nakertavat reittinsä takaisin elintiloihin, jotka niiltä on viety.

Veistoshahmojen lisäksi näyttelyssä on esillä kirjasinkasti, jonka yli sata pientä keraamista osaa esittävät arkisia aarteita sokeripalasta elokuvalippuun ja tammenterhosta hiustupsuun.

Liisa Tarleena Öhman (s. 1987) on tamperelainen kuvataiteilija. Hänen työskentelynsä pohjana on pyrkimys ymmärtää inhimillisiä tarpeita ja tunteita, kuten häpeää, pelkoa ja unelmia. Siloisuuden sijaan häntä kiinnostavat pienet sopimattomuudet, inhimilliset erehdykset ja lempeän musta huumori.

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka