Riutta

Saar yhdistelee käsitteellisissä teoksissaan taidetta sekä elämää tarinankertojan roolissa. Näitä tarinoita Saar esittää kehotaiteen, tekstiilin sekä valokuvien että videoiden kautta aina installaatioihin ja performanssiin saakka.

Anna-Maria Saar on valmistunut Tallinnan taideakatemiasta vuonna 2011 korutaiteen osastolta ja hän on parhaillaan aloittamassa maisteriopintojaan Göteborgissa, HDK-Valandissa. Anna-Maria kuvailee näyttelyänsä seuraavasti:

Olen kyvytön tanssimaan parin kanssa. Hämmennys, kiusaantuneisuus ja pelko siitä, että minua arvostellaan tekevät minusta epäluuloisen. Siksi opettelen koreografian etukäteen, harjoittelen huolellisesti ja esitän sitten valmistellun ohjelman. Tähän tanssiin kuuluu tietty musiikki.

Joka kerta kun uskaltaudun tanssimaan juhlissa (siitä saakka kun täytin 25) tai luotan siihen, että vesi kannattelee minua, jotain minussa muuttuu. Opettelen uskomaan, että minusta huolehditaan. Uteliaisuuteni herää eloon.

——————————————————————————————

I have an inability to dance with a partner. The confusion, awkwardness, and fear of being criticized – these things make me distrustful. Thus, I learn the routine beforehand, practice with precision and then perform the prepared programme. This dance has a set music. Each time I trust myself to dance at a party (ever since I turned 25) or trust the water to float me, something in me shifts. I am learning to Know that I am being cared for. My curiosity sprouts forth. —————————————————————————————–

Minu oskamatus tantsida paaristantsu, segadus, kohmetus, hirm kriitika ees – need muudavad mind usaldamatuks. Nii õpin tantsukava enne selgeks, harjutan täpsust ja esitan ettevalmistatud pala. Sel tantsul on valitud muusika. Iga kord, kui usaldan end tantsima peol (alates 25-eluaastast) või usaldan veel ennast kanda, nihkub miski minus. Ma õpin, et ma Tean ja olen hoitud. Uudishimu tärkab.

Dongyi Wu – ”Where is the abandoned salmon strip?”
12.3.-4.4.2020
Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Avajaiset / Opening 11.3. klo 18-20!

Artist Statement for ”Where is the abandoned salmon strip?”
Dongyi Wu

”Where is the abandoned salmon strip?” exhibit my series works that created between 2017 and 2020.
The inspiration for this series comes from the first three chapters of a famous Japanese Novel No Longer Human. This is a novel that narrated in the first person, which many believe the book to have been the writer’s will. The first three chapters of No Longer Human are told in the form of notebooks left by one Ōba Yōzō. The story chronicles the miserable and despairing life stories of Ōba from his early childhood to his late twenties. It seems to be his personal character that causes his tragedy: he was scared of those ”normal people” who surround him who actually live in egoism, which makes him feel early impossible to understand. In this case, he became a troubled man incapable of revealing his true self to others, and who, instead, maintains a facade of hollow jocularity to try to survive in the society that made him feel scared. However, by the end of the final chapter, an interesting sentence was mentioned by the landlady who knew Ōba: ”the Yōzō we knew was so easy-going and amusing, and if only he hadn’t drunk—no, even though he did drink—he was a good boy, an angel.” Coincidentally, I also find his sensitive, pure, and wise soul that was hidden by his struggling and despairing statement. These make me ask if the tragedy happened only because of the personality of Ōba Yōzō? I image his lively soul as a fresh salmon strip, which is very similar to the well-decorated salmon strips that we have in an expensive restaurant, but is now abandoned at a gross and dirty corner. Many people pass by, but no one is trying to pay attention to it. However, people might say it is just a particular case. But have you, others, or I ever abandoned part of us to obtain the stuff we desire? Have you, others, or I played a role to be the passerby who ignores the existence of the salmon strip? This is the motivation for me to create the series of works. I hope it could remind us of the things abandoned by us might be pure and precious. When living like ”normal people” who are getting egoistic can satisfy us, it might be the point that we should stop and find the stuff that abandoned by us.

Viivi Kiiskinen & Anni-Sofia Knuuttila – Kude

13.2.-7.3.2020
Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Avajaiset 12.2. klo 18-20!

Imatralaislähtöiset kuvataiteilijat Kiiskinen ja Knuuttila tuovat Taidekeskus Itään värikkään tekstiiliveistoksista koostuvan kokonaisuuden, jonka teokset ovat syntyneet taiteilijoiden vuorovaikutuksessa ja toisistaan inspiroituen. Kude-näyttelyssä taiteilijat tutkivat tekstiilien mahdollisuuksia taiteen ilmaisukeinona. Tekstiilillä työskentelyssä toistolla on suuri rooli teoksien synnyssä ja se ilmenee sekä varsinaisessa kuteessa, väreissä ja muodossa että kierrätysmateriaalien käyttönä. Tekstiiliveistoksissa perinne kohtaa modernin ja pehmeät materiaalit kovan rungon.

”Tämän näyttelyn työt ovat noin viiden viimeisen vuoden ajalta. Olen surkea dokumentoimaan tekemisiäni enkä pysty mitenkään muistamaan teosten valmistumisvuosia.  Teemallisesti näyttelyni käsitteleekin juuri Aikaa ja Muistia. Olen koettanut luonnostella jonkinlaisen visuaalisen tapahtumaketjun, joka ei kylläkään etene kovin kronologisesti.

Minulle Aika alkoi konkretisoitumaan vasta 43-vuotiaana, kun tulin isäksi. Tähän asti olin onnistunut sompailemaan elämäni vailla mitään säännöllisyyttä tai rutiineja. Kello ja kalenteri ovat pirullisia keksintöjä. Mielen aika huitelee ihan eri tahtiin kuin tuo vakuuttava mekaaninen laite keittiön seinällä. Kokatessa en suostu ottamaan aikaa- mielummin haistelen, maistelen, tunnustelen, …

Lasten tuomiset ja viemiset on rutiinivajakille TUSKAA. Jokainen aamu on yhtä vaikea; milloin täytyy ruveta pukemaan että on päiväkodilla tasan yhdeksältä. Sunnuntaiyönä ajoin reitin ja yritin katsoa kellosta kauanko siihen menee, mutta unohdin lähtöajan. Päätin sitten hetken mielijohteesta kokeilla montako kierrosta liikenneympyrässä ehtii viidessä minuutissa. Olin ajanut 17 kierrosta kun jossain vilahti sinivalkoinen pakettiauto.

Enni Vekkelin Night Dimensions avautuu Taidekeskus Idässä 20. marraskuuta. Näyttelyssä on esillä veistoksia sekä animaatio- ja videoteokset.

Näyttelyä voi lähestyä metaforien verkostona. Kirjallisuuden ja erityisesti runouden käsite metafora juontaa muinaiskreikasta ja tarkoittaa siirtoa. Kaksi toisiinsa liittymätöntä sanaa tai kuvaa samaistetaan ja siirrosta, rinnastuksesta, syntyy yhteys. Metaforien rakentaja luotaa asioiden ja esineiden tunnelmaa.Teoksia voi katsoa unen esineinä, löytötavaroina, joiden välille katsoja voi rakentaa metaforisia yhteyksiä.

Animaatioteoksessa Spirit – Mother – Daughter toistuvat kääntymisen, kasvokkainasettumisen ja paljastumisen eleet. Nimi Spirit – Mother – Daughter viittaa ranskalaisen filosofin, Luce Irigarayn ajatuksiin. Irigaray ehdottaa vaihtoehtoista, feminiinistä jumalkuvaa kulttuurissamme vallitsevan maskuliinisen projektion rinnalle. Soitettavien veistosten muotokieli viittaa vedenalaiseen maailmaan. Korallien, verkkojen ja aaltojen lomassa on kuitenkin käsiä. Sotaisista maista paetaan ja matkan päämäärä on rannan sijasta veden pohja. Sekä animaation, että soitettavien veistosten taustalla on pohdintaa eriarvoisuudesta.

METSÄN ÄÄRI
Kaisu Häkkänen
Taidekeskus Itä 24.10.-16.11.2019

”Suhteemme luontoon ja metsään on kulkenut häiriöttömästä yhteiselosta ja muinaisuskosta viljelyskulttuuriin ja ihmisen ylivaltaan. Luonto ja eläimet nähdään raakaaineena, välineenä ja elämystehtaana, jotka ovat olemassa vain ihmistä varten. Luontosuhteen katkeaminen on osasyy ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

Luonnonystävinäkin valikoimme luonnosta helposti vain henkeäsalpaavimmat näköalapaikat ja kansallispuistot – kuluttaen ne nopeasti  loppuun. Hakeudumme retkibloggareiden suosimiin elämyskohteisiin ja vietämme aikaa luonnossa jonottaen ja kompastellen edellä kulkevan kantapäille. Matkustamme maailman äärin ilman, että olisimme koskaan kunnolla koskettaneet puuta omassa pihassamme.

Luonnolla on meille kuitenkin kerrottavaa muillakin kuin visuaalisesti häikäisevillä ominaisuuksilla. Maisemallisen julistuksen lisäksi luonnolla on myös hiljainen ja vaatimaton, mutta esteettisesti mykistävä ääni.

Uutiskuva Mount Everestille jonottavista vuorikiipeilijöistä oli niin hämmentävä, että aloin
miettiä omaa toimintaani. Minäkin olen matkustanut eksoottisen materiaalin perässä ja
kuvannut samoja kohteita kuin lukemattomat muutkin taiteilijat. Halusin yrittää tehdä toisin.
Sarjan Metsän ääri tavoitteena oli löytää kuvamateriaali niin läheltä kuin mahdollista ja
olen kuvannut omaa lähimetsääni hakkuuaukkojen reunassa Ruokolahdella.

DARK MATTERS

Yhteisnäyttely Veera Kulju (TaM) & Veera Metso (TaM)

24.10.-16.11.2019

Taidekeskus Itä, Lappeenranta

avajaiset 23.10.2019 klo 18-20

Näyttelyn nimi viittaa syvyyteen, varjoihin ja pimeyden merkitykseen. Pimeys on elintärkeä luonnonvara, jota on syytä suojella*. Kysymyksiä herättävä, maailmankaikkeutta hallitseva pimeä aine on suurimmilta osin näkymätöntä ja sen koostumusta ei vielä tiedetä**. Mitä on pimeys meissä? Universumin kokoisista kysymyksistä liikutaan yksilön kokoisiin kokemuksiin.

Dark Matters yhteisnäyttely koostuu pääosin keraamisista veistoksista ja äänestä. Kuljun keraamiikasta käsin rakentamat veistokset toimivat esittäjinä Metson säveltämälle ja esittämälle konsertille, joka koostuu kansanperinteestä ammentavista rohtolauluista ja loitsuista. Näyttelyn teoksissa yhdistyy materiaalinen ja materiaaliton. Pieniin yksityiskohtiin kasvaa suuri maailma. Hauraudesta tulee vahvuus ja pelko muuttuu rohkeudeksi. Valo matkaa pimeään.

Teokset laulavat unohduksesta, koska haluavat taas muistaa. Kärsimyksestä, koska kulkevat siten kohti eheytymistä. He ääntelevät erillisyyttä, koska kaipaavat yhteyttä. Teokset ovat ihmiskäsin ja äänin muovattuja kaipauksia kohti syvempää luontosuhdetta. He ovat tekijöidensä kannanottoja ja lohdutuksia maailman ja sielun tilaan, pyrkimyksiä havaita pimeydessä valoa.

Sekä Kulju että Metso työskentelevät materiaalin ja teeman johtamana, intuitiivisesti ja alttiiksiasettumalla. He hakevat teemoihinsa syvyyttä ja taustaa tutkimalla mm. psykologiaa, biologiaa, filosofiaa, taiteen teoriaa ja kansanperinnettä. Kuljun päämateriaali on keramiikka. Metso käyttää teoksissaan ääntä, luonnonmateriaaleja sekä kuvittamista. He ovat molemmat tutkineet ääntä ja hiljaisuutta. Heitä yhdistää huumori ja avantgardistinen kokeellisuus.