Riutta

Leena Reitun ja Mikko Kallavuon yhteisnäyttely Häilyvät jäljet käsittelee kodin, metsän, urbanisaation ja aktivismin sekä yksilöllisiä että yhteiskunnallisia merkityksiä.

Kaksikko yhdistää luonnonmaisemaa ja urbaania: kuvaa sekä luonnon jättämiä jälkiä rakennettuun ympäristöön että ihmisen jättämiä jälkiä luontoon. Nähtävillä on veistoksia ja maalauksia. Originaalien teosten ohella esillä on myös valokuvia hakkuuaukoilla hiljalleen katoavista veistoksista sekä valokuvia rakennusten mukana tuhoutuvista seinämaalauksista. Reitun veistokset sammaloituvat, ja antavat muille lajeille uuden väliaikaisen kodin. Kallavuon seinämaalaukset murenevat, ja oman lajimme edustajat näyttävät katoavan niihin. Ihmisen aikaansaannoksista johtuen myös kaupunkiympäristössä koti näyttäytyy vähintäänkin uhanalaisena. Vaikka teokset kuvastavatkin ympäristön muutokseen ja kodin menettämiseen liittyvää pelkoa ja surua, ne voivat ilmentää myös jotain päinvastaista: voi olla myös lohdullista ja jopa toivoa herättävää, kun luonto alkaa valloittamaan jotain ihmisen rakentamaa ja hylkäämää.

Reeta Leinonen

Resting Beauty

Reeta Leinosen näyttely Resting Beauty rakentuu värikylläisistä maalauksista, joissa ihmiset makaavat, lepäävät ja viipyvät olemassaolossa. Teokset suuntaavat katseen arkeen – hetkiin, jotka usein ohitetaan merkityksettöminä, mutta jotka muodostavat elämän perustan. Leinonen tarkastelee levon ja pysähtymisen tiloja maailmassa, jossa arvo määrittyy yhä useammin tehokkuuden ja suoritusten kautta.

Näyttelyssä lepäävät erityisesti naiset. Leinonen jatkaa 1800-luvun taiteen perinnettä, jossa loikoilevien naisten kuvaaminen oli osa taiteellista murrosta. Siinä missä aiemmin naisten passiivisuus kytkeytyi eroottisiin mielikuviin, Resting Beauty nostaa levon itsessään merkitykselliseksi ja arvokkaaksi aiheeksi. Lepo näyttäytyy yhä ristiriitaisena tilana: se nähdään usein palkintona, joka täytyy ansaita, ja laiskuus moraalisena heikkoutena.

Leinosen maailmassa ihminen ei ole viallinen passiivisuutensa tai keskeneräisyytensä vuoksi. Hän saa olla paikallaan, tylsistynyt, rauhassa. Näyttelyn värikkäät maalaukset tekevät näkyväksi tavallisen elämän hyvyydet – istumisen, makaamisen ja arkiset hetket. Teoksissa yhdistyvät popkulttuurista ja katutaiteesta ammentavat vaikutteet sekä huumori, joka kutsuu katsojaa suhtautumaan arkeen hyväksyvämmin ja ehkä hieman hitaammin.

Resting Beauty on vastalause jatkuvalle vaatimukselle olla enemmän. Se ehdottaa, että kauneus ei synny vain liikkeessä ja toiminnassa, vaan myös pysähtymisessä ja epätäydellisyydessä.

Reeta Leinonen (s. 1991, Keuruu) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hänet tunnetaan värikkäistä öljyvärimaalauksistaan, joissa hän kuvaa arkea lennokkaasti ja humoristisesti. Leinosen teoksia on nähty lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa, muun muassa Turun Taidehallissa, Villa Suruttomassa ja Galleria 4kuudessa. Hänet on valittu Gumbostrandin kuukauden nuoreksi taiteilijaksi vuodelle 2027.

FI

KUORI MURTUI
Bekim Hasaj & Valentina Gelain
Taidekeskus Itä 13.11-5.12.2025

Näyttelysarja “The Shell Cracked” avattiin tammikuussa 2025, ja Riutta Gallerias- sa, Taidekeskus Idässä esitettävä kaksikkonäyttely on vuoden viides ja viimeinen. Tässä tapauksessa esitetty taiteellinen kokonaisuus on käytännössä ennenjulkai- sematon, ja se koostuu pääasiassa videotaiteesta, veistoksellisista installaatioista sekä kokeellisesta runoudesta taiteilijaduolta Hasaj-Gelain.
Visuaalisen runouden teos ´A Veil of Reason over the Unconscious´, joka on luotu Kontradiktion-julkaisun viidettä numeroa varten, esitetään nyt ensimmäistä kertaa galleriaympäristössä. Näyttelyssä nähdään myös ripustettavia ja lattialle sijoitettuja installaatioita, jotka muodostavat näyttelyn punaisen langan — metsistä löydettyihin kiviin kiinnitetyt metallilevyt, jotka on yhdistetty tekstiileihin sekä muotoiltuun ja kaiverrettuun vahaan.
Taiteellinen kokonaisuus tutkii ihmisen sisäistä rakennetta ja ilmiöitä, pyrkien herättämään havaintokykyä ja herkkyyttä kuvallisuuden, tarinankerronnan ja ilmaisun kautta, hyödyntäen maisemaa ja luonnon elementtejä muistuttaen katsojaa yhteiselosta ja vastavuoroisuudesta, jonka osana olemme.
Näyttelyn nimi enteilee lähestyvää muutosta — ehkä sellaista, joka on jo tapahtunut, mutta jota emme vielä tiedosta… muutosta, jota ei voi peruuttaa, vain hyväksyä.
“Kun vahingossa horjutetaan minän ja sisäisten dynamiikkojen epävarmoja ‘tasa- painoja’, paljastuvat peruuttamattomasti prosessit, jotka muuttavat käsitystämme itsestämme ja toisista, punoen tietoisuuden risteyksiä, joihin saatamme törmätä.”

Näyttelyä ja taidetta tukevat Svenska Kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus sekä Tidskrift Kontradiktion.

TAITEILIJOISTA

Bekim Hasaj (1990) ja Valentina Gelain (1992) ovat Pohjanmaalla asuvia taiteilijoita. He ovat valmistuneet kuvataiteilijoiksi Breran taideakatemiasta Milanosta, Italiasta. Tällä hetkellä taiteilijat tutkivat monialaista lähestymistapaa tutkimukseen ja praktiikkaan, mikä on ohjannut heitä työskentelemään muun muassa videon, valokuvan, performanssin, installaation, runouden, maalauksen ja kuvanveiston parissa.
Vuodesta 2018 alkaen Hasaj ja Gelain työskentelivät eri taiteellis-kulttuurisissa suuntauksissa Black Box Genesiksen alla, ja vuodesta 2023 alkaen he vahvistivat yhteistyötään myös taiteilijaduona.
Heidän inspiraationsa kumpuaa maaseutu- ja luonnonympäristöstä, syvässä vuorovaikutuksessa sen elementtien kanssa. He tutkivat maan muotoja ja fyysisyyttä tai tunkeutuvat symboliikkaan, joka juontaa juurensa ihmisiin.
Työn tavoitteena on tutkia ja esittää sisäistä sfääriä, käsitellä eksistentiaalisia kysymyksiä itsetutkiskelun ja itsetuntemuksen kautta ja pyrkiä ilmentämään henkistä ja psykologista ulottuvuutta. Tämä ei-näkyvä, josta tulee universaalin yhteyden ja kuulumisen verkosto, löytää (runollisessa) analyysissään kuvauksen, merkityksen ja konkreettisuuden ympäristöstä.
Taiteilijaduon ja Black Box Genesiksen tulevat projektit vievät eteenpäin tutkimusta taiteen, taiteilijan, taiteen tekemisen ja kulttuurisenvuorovaikutuksen välillä, luonnon- ja maaseutualueiden yhteisöjen kanssa.

Lisätietoja osoitteesta www.blackboxgenesis.com

Ari Rossi
“Palikkaleikit”

Kierrätyspuusta tehty liimapalkki ja hetki hiljaisuutta, mielikuvia sekä rakenteellisia ratkaisuja. Se on leikin henki. Hiukan jazzia otteeseen, etenevi etanakin.

”Palikkaleikit” näyttelyssä on esillä ensi kertaa kolmiulotteisia puuveistoksiani vuosilta 2016-2025. Lähtökohtana veistoksille ovat toimineet muoto, liike, rytmi, volyymin vaihtelu ja ääriviivojen väliin jäävät tilat. Teokseni valmistuvat kierrätyspuusta, rakentuen useista palasista ja kerroksista. Työskennellessäni sängyn rungot, kaapistot ja vanhat hirret muuntuvat eläviksi ja orgaanisiksi, mutta samalla jäsennellyiksi muodoiksi.

Ari Rossi (s.1953) on Imatralta kotoisin oleva kuvataiteilija. Taidemaalariksi Rossi valmistui vuonna 1985 Lahden Taideinstituutista. Viimeiset 10 vuotta Rossi on työskennellyt Rautjärvellä vanhalla paloasemalla puuveistosten parissa käyttäen pääasiallisena materiaalinaan kierrätyspuusta valmistettua liimapalkkipuuta. Vuosien varrella taiteilija on työskennellyt myös maalauksen, syväpainografiikan, ruostutustekniikoiden, tilateoksien ja kuvanveiston parissa. Hänen työskentelyään ohjaavina tekijöinä ovatkin uteliaisuus, kokeileva ote ja leikkisyys.
Taiteilijan teoksia on ollut ensikerran esillä Imatran taideyhdistyksen näyttelyssä vuonna 1976, jonka jälkeen hän on osallistunut useisiin näyttelyihin valtakunnallisesti ja ulkomailla. Rossin seuraava näyttely avautuu Kemin taidemuseossa marraskuussa 2025. Taiteellisen työskentelyn lisäksi Rossi tunnetaan Imatran kaupungin teatterin lavastajana vuosilta 1989-97.

”Pihapiiri”

ANNI-SOFIA KNUUTTILA

Anni-Sofia Knuuttilan yksityisnäyttely käsittelee ihmisen roolia suhteessa lähiympäristöönsä ja luontoon puupiirroksen, kierrättämisen ja installaation keinoin. Näyttelyssä on esillä pääasiassa paperista, puupiirroksista ja puusta koostuvia tilaan installoituja teoksia.

Pihapiirissä seisoo talo, jonka seinät on kyhätty yhteen ommelluista papereista. Se muistuttaa puun eri olomuodoista, sen elävästä rungosta, kaadetusta raaka-aineesta, jalostetusta paperista ja lopulta kierrätyksen keinoin uudelleen syntyneestä materiaalista, joka antaa hataran suojan ulkomaailmaa vastaan. Taloa reunustaa maisema, josta metsä on hakattu pois ja jäljellä vain muutama runko. Pihapiirin rujous herättää kysymään mikä on ihmisen rooli suhteessa luontoon ja mitä seurauksia toiminnallamme on. Jonkin asian poissaolo paljastuu usein vasta silloin, kun se on lopullisesti kadonnut. Emme aina huomaa, mitä kaikkea olemme ottaneet itsestäänselvyytenä, ennen kuin edessämme on hiljainen ja tyhjä tila, joka kertoo toimistamme enemmän kuin mikään sanoilla rakennettu selitys.

Kimi Pakarinen

KUVA(T)ON?

”Työssäni öljymaalin fyysisyys on jatkuvassa vuoropuhelussa värin aineettoman, visuaalis-emotionaalisen vaikutuksen kanssa. Työskentelen intuitiivisesti ja maalausteni syntyyn vaikuttavat monenlaiset impulssit henkilökohtaisesta elämästäni, häilyvistä muistoista, nykyhetkestä, ympäröivästä jatkuvasti muuttuvasta todellisuudesta ja maalaustaiteen historiasta. Maalatessa assosiaatiot tulevat ja menevät, väljähtyvät, vaihtuvat toisiin ja sekoittuvat keskenään antaen työlleni suuntaa. Maalauksen kehittyessä – ottaessa vallan – ”aiheet” väistyvät taustalle tai kuluvat kokonaan pois. Jäljelle jää merkintä, josta tunnistan itseni. Identifioin maalaukset nimillä, jotka liittyvät maalaamisen aikana työhuoneella kimpoilleisiin ajatuksiin ja assosiaatioihin.”

Kimi Pakarinen (s. 1963) on helsinkiläinen taidemaalari. Hän opiskeli 1980-luvulla Vapaassa Taidekoulussa, jossa hän on myös toiminut maalauksen opettajana. Hän on järjestänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1993, viimeisimmän niistä keväällä Galleria Halmetojassa Helsingissä. Aiemmin hänen teoksiaan on ollut esillä Lappeenrannassa Taidemaalariliiton 90-vuotisjuhlanäyttelyssä Lappeenrannan taidemuseossa 2019.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Maria Nuutinen
Arjen Helmiä II

21.8. – 13.9.2025

Korutaiteilijan käsittelyssä arkiset esineet saavat uusia merkityksiä Lappeenrantalaisen korutaiteilijan Maria Nuutisen Arjen helmiä näyttely II on esillä Taidekeskus Idässä 21.8. – 13.9.2025. Nuutinen yhdistää teoksissaan arkisia esineitä ja koristautumiseen liittyviä elementtejä kuten helmiä ja tekokynsiä. Hänen käsittelyssään arjesta tutut esineet saavat uusia merkityksiä ja käyttötarkoituksia, käsittelyn kohteena ovat olleet mm. tiski-, lattia ja kuurausharjat, puhelin, hammasproteesit ja taikinakaulin. Näyttelyn ensimmäinen versio on ollut esillä Kuopiossa Galleria Ars Liberassa kevättalvella 2025.

Nuutisen työprosessit lähtevät liikkeelle usein arjen havainnoista ja ristiriidoista. Inspiraatiota on antanut esimerkiksi pesuohjeena hienopesu ja mainoslause Hohtavaa puhtautta. Tiskiharja on käynyt hiustenpidennyksessä ja lattiaharjan harjakset on korvattu helminauhan pätkillä. Arjen helmet näyttelyn teosten aiheena on ihminen, joka yrittää luovia luovasti arjen haasteiden keskellä turvattomuutta, riittämättömyyden tunteita ja ulkonäköpaineita kokien. Arkea kuvataan usein harmaana, tylsänä ja stressaavana tai sitten päinvastoin kiiltokuvamaisena ja siivottuina sosiaalisen median kuvina. Nuutisen teoksissa on jotakin molemmista maailmoista, ruma kohtaa kauneuden hieman oudolla tavalla.

Maria Nuutinen asuu ja työskentelee synnyinkaupungissaan Lappeenrannassa. Kädentaitoja ja valokuvausta teoksissaan hyödyntävä taiteilija kertoo aloittavansa työprosessin usein valmistamalla syntyneen idean pohjalta esineen tai korun, jonka hän kuvaa mallin kanssa. Joskus esinettä ei tarvitse edes valmistaa, riittää kun jo olemassa olevaa esinettä käyttää luovasti. Valokuva ilmentää taiteilijan ajatuksia ja päätyy yhdessä esineen kanssa osaksi installaatiota. Vaikka korut kiinnostavat, Nuutinen kertoo olevansa kiinnostuneempi tarkastelemaan koristautumista arkisemmasta perspektiivistä. Nuutisella on takanaan opintoja sekä muotoilun, että kuvataiteen alalta ja hän on valtakunnallisesti toimivan Korutaideyhdsitys ry:n perustajajäsen.

Nuutisen taiteellista työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.