Riutta

Imprinted – Painauma on Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran jäsenten kokeilevaa taidegrafiikkaa kokoava näyttely Taidekeskus Idän Galleria Riuttaan. Näyttely on osa taiteilijaseuran järjestämää kansainvälistä taidegrafiikan symposiumia, joka järjestetään 9.-13.9. Lappeenrannassa.

Näyttelyssä kokeilevuus tulee esiin erityisesti uudenlaisina tapoina ajatella perinteeseen nojaavaa taidegrafiikkaa. Näyttelyn taiteilijat kohtauttavat vanhaa ja uutta mm. vedostamisen, syövyttämisen, teoksen rakentamisen tavoissa tai tilallisuuden haastajina.

Näyttelyssä nähdään monenlaisia vedostamisen tapoja, jotka poikkeavat perinteisestä prässillä vedostamisesta. Noora Huolman levittää painovärin suoraan paperille ja poistaa väriä siitä käyttämällä erilaisia työkaluja, kun taas Susa Walveen työvälineenä merkkien tekemiseen toimii vanha kirjoituskone.

Temaattisesti kokeileva taidegrafiikka näyttää luontoyhteyden etsimiseltä tavalla tai toisella. Mikko Haiko jäljentää todellisuutta luonnosta löytyvien materiaalien avulla, ja Emma Peura syövyttää kuparilaattoja yhteistyössä suon kanssa.

Näyttelyssä taidegrafiikka ottaa näyttelytilaa kolmiulotteisesti haltuun. Mari Liimataisen teoksissa vanhat teokset päätyvät osaksi uusia teoksia, jotka pohtivat taideteoksien pysyvyyden luonnetta. Heli Valkaman teoksessa hahmotellaan taidegrafiikalle otollisia tilankäytön tapoja ja Enni Vekkelin keraamiset veistokset haastavat perinteisen grafiikan piirtojäljen.

Taidekeskus Idän Riutta-galleriatilassa nähdään elokuu-syyskuussa seitsemän eri taiteilijan näkemys helmestä, helminauhasta.

Näyttely avaa helminauhan teeman monikerroksisesti. Helmi on yksinkertainen elementti, mutta sen toistoon perustuva rakenne avaa mahdollisuuden tarkastella sarjallisuutta ja materiaalin muodonmuutoksia. Helminauha on esine, joka kantaa mukanaan pitkää historiaa ja vahvoja mielikuvia. Helminauhan ikoninen muoto – toistuvien elementtien rytmi toimii pohjana, jota taiteilijat venyttävät, purkavat ja rakentavat uudelleen. Klassinen, kaikille tuttu helminauha saa uudenlaisia ilmenemismuotoja nykytaiteen kontekstissa. Näyttely muodostaa kokonaisuuden, jossa helmi toimii sekä konkreettisena objektina ja materiaalina että käsitteellisenä lähtökohtana.

Näyttelytyöryhmä on kuratoinut teoskokonaisuuden seuraavilta taiteilijoilta; Gesine Hackenberg (NL), Maria Nuutinen (FI), Anna Rikkinen (FI), Åsa Skogberg (SE), Terhi Tolvanen (FI/FR), Anu Tuominen (FI) sekä Shu-Lin Wu (TW). Mukana on merkittäviä ja harvoin Suomessa nähtyjä teoksia, joista osa on lainassa yksityisistä kokoelmista.

Kuvataiteilija Anu Tuominen, syntyisin Lemiltä, on tehnyt uransa aikana useita helmiin liittyviä teoksia. Tuomisen tunnetuissa helmiteoksissa helmi on kangasta, mustetahra tai vuoltu lyijykynä. Näyttelyn teos on leikkisä helminauha leikattuna pallokuosisesta sadetakista.

Helminauha yhdistetään arvokkaaseen aidoista helmistä tehtyyn koruun, se on usein annettu huomenlahjana morsiamelle hääyön jälkeen. Ruotsalainen Åsa Skogbergin (1964-2017) ”I want pearls” onkin valokuva rakkauden jäljistä naisen kaulalla. Näyttelyssä on esillä kuva tästä korutaiteen klassisesta teoksesta. (Kuvalaina Nationalmuseum, Tukholma).

Näyttelyn helminauhojen mittakaava, käsittelytavat, materiaalit ja suhde kehoon poikkeaa totutusta. Äärimmilleen mittakaavaa vie lahtelaisen Anna Rikkisen kookas puisista esineistä rakennettu helminauha, joka asettuu veistosmaisesti galleriatilaan.

Näyttelyn järjestää Korutaideyhdistys ry.

Syksy, talvi, kevät. Kesä. Mädäntyvät lehdet, muuttolintujen parvet, kuuraiset puut.

Nyt on helle ja ukkosen odotus painaa keuhkoja kasaan. Mikään ei hellitä. Paitsi ehkä minä. Kaikki muuttuu niin nopeasti, pian täällä ei ole enää mitään mikä muistuttaisi aiemmasta.

Taivuimmeko me, kun olisi pitänyt jo katketa?

Havaintoja hiljaisista aamuista ja muita päiväkirjamerkintöjä kuvaa repaleista aikaa ja yrittää jäsentää alati muuttuvaa maailmaa pysähtymällä pieniin ohikiitäviin hetkiin. Näyttelyn teokset ovat päiväkirjamerkintöjä syksystä kesään. Viivähdyksiä erään elämän arkisiin hetkiin ajanjaksona, jossa maailma muuttuu vaikeammaksi ymmärtää, vihamielisemmäksi, vieraammaksi.

Milja Ilona Salonen (s.1992, Kellokoski) on erityisesti puun kanssa työskentelevä kuvanveistäjä. Salonen valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2023. Hän työskentelee Kellokoskella ja Keravalla. Puusta kehittyi Saloselle läheinen materiaali jo varhaisessa vaiheessa taiteen opiskelua – hänelle puu on kumppani, ja sen kanssa työskentely on jatkuvaa dialogia ja uuden oppimista. Figuratiivista ilmaisua hän kuvaa omaksi taiteelliseksi äidinkielekseen.

Salosen työskentelyä on tukenut Keravan kaupunki.

Kuroutuvat kudokset

Mäntyjen, kuten muidenkin puiden elämänkaari on hyvin pitkä. Männyissä kasvavat kudokset kuroutuvat ympäröivään maailmaan omalla painollaan ja ajallaan. Luonnonkuitumateriaaleista kudotut Koltut ovat puiden oksille kietoutuneita hitaasti syntyneitä mäntyjen omia vaatteita, kuin kude kuteelta kasvavaa kaarnaa. Niiden rinnalle ovat yhteen kietoutuneet Juuret, joiden läpi virtaa elämän ravinteet.

Maatuvat luonnonmateriaalit, kasvikuidut ja kudonnan tekniikka ovat hitaita viestejä ihmisen ja ympäristön yhteiselosta.

Pieni pellavainen Tappura on tuotosta kuidun ja langan valmistuksesta tulleesta ylijäämästä. Se on pieni, mutta sitkeä osa elämän kudosta. Teos on syntynyt osana taiteilijan projektia valmistaa taidetta omavaraislähtöisesti itse kasvatetusta pellavasta.

Kerttu Ahlholm (s.2001) on pohjoiskarjalainen tekstiilitaiteilija ja käsityöläinen. Hän on valmistunut tekstiilisuunnittelijaksi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Hän tekee taidetta, viljelee maata ja asuu Enon maalaispitäjässä Joensuussa. Ahlholmin taiteessa yhdistyy vanhojen käsityöperinteiden ylläpitäminen uusin innovatiivisin keinoin.

Senni Koskenvesan näyttely Carnem vale käsittelee eläintuotantoa värikkäiden öljymaalausten kautta. Maalaukset on toteutettu kankaalle sekä muotoon sahatuille vanereille. Teokset lähestyvät aihetta huumorin, leikin ja absurdiuden keinoin dokumentaarisen tai synkän kuvaston sijaan.

Eläintuotantoa kuvataan kulttuurissamme usein idyllisenä, harmittomana ja luonnollisena, vaikka tuotannon todellisuus on jotain paljon karumpaa ja monimutkaisempaa. Moni mieltää ruoantuotannon edelleen menneiden vuosikymmenten pienimuotoisten maatilojen kautta, vaikka nykyinen eläintuotanto perustuu pitkälti suuriin koneellistettuihin ja äärimmäiseen tehokkuuteen perustuviin järjestelmiin. Teoksissa tätä siloteltua ja osin nostalgista kuvastoa venytetään, liioitellaan ja käännetään nurin.

Näyttelyn nimi Carnem vale viittaa karnevaaleihin ja latinankieliseen ilmaisuun ”hyvästi liha”. Nimi yhdistää näyttelyn huvipuistomaisen estetiikan ja sen taustalla kulkevat kysymykset suhteestamme eläimiin, ruokaan sekä eläinperäisen ruoan kulutuksen rakenteisiin. Näyttely tarkastelee myös eläimiin liittyviä kulttuurisia luokitteluja: ketkä nähdään ruokana ja ketkä kumppaneina?

Senni Koskenvesa (s. 1997) on maalauksen parissa työskentelevä kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Lappeenrannassa. Hän maalaa öljyllä kankaalle, muotoon sahatulle vanerille sekä kolmiulotteisille levypohjille. Koskenvesa valmistui kuvataiteilijaksi LAB-ammattikorkeakoulusta vuonna 2024. Carnem vale -näyttelysarja nähdään Taidekeskus Idän jälkeen myös Lahden Galleria Uudessa Kipinässä sekä Helsingin Vapaakaupungin Eteisgalleriassa.

Leena Reitun ja Mikko Kallavuon yhteisnäyttely Häilyvät jäljet käsittelee kodin, metsän, urbanisaation ja aktivismin sekä yksilöllisiä että yhteiskunnallisia merkityksiä.

Kaksikko yhdistää luonnonmaisemaa ja urbaania: kuvaa sekä luonnon jättämiä jälkiä rakennettuun ympäristöön että ihmisen jättämiä jälkiä luontoon. Nähtävillä on veistoksia ja maalauksia. Originaalien teosten ohella esillä on myös valokuvia hakkuuaukoilla hiljalleen katoavista veistoksista sekä valokuvia rakennusten mukana tuhoutuvista seinämaalauksista. Reitun veistokset sammaloituvat, ja antavat muille lajeille uuden väliaikaisen kodin. Kallavuon seinämaalaukset murenevat, ja oman lajimme edustajat näyttävät katoavan niihin. Ihmisen aikaansaannoksista johtuen myös kaupunkiympäristössä koti näyttäytyy vähintäänkin uhanalaisena. Vaikka teokset kuvastavatkin ympäristön muutokseen ja kodin menettämiseen liittyvää pelkoa ja surua, ne voivat ilmentää myös jotain päinvastaista: voi olla myös lohdullista ja jopa toivoa herättävää, kun luonto alkaa valloittamaan jotain ihmisen rakentamaa ja hylkäämää.

Reeta Leinonen

Resting Beauty

Reeta Leinosen näyttely Resting Beauty rakentuu värikylläisistä maalauksista, joissa ihmiset makaavat, lepäävät ja viipyvät olemassaolossa. Teokset suuntaavat katseen arkeen – hetkiin, jotka usein ohitetaan merkityksettöminä, mutta jotka muodostavat elämän perustan. Leinonen tarkastelee levon ja pysähtymisen tiloja maailmassa, jossa arvo määrittyy yhä useammin tehokkuuden ja suoritusten kautta.

Näyttelyssä lepäävät erityisesti naiset. Leinonen jatkaa 1800-luvun taiteen perinnettä, jossa loikoilevien naisten kuvaaminen oli osa taiteellista murrosta. Siinä missä aiemmin naisten passiivisuus kytkeytyi eroottisiin mielikuviin, Resting Beauty nostaa levon itsessään merkitykselliseksi ja arvokkaaksi aiheeksi. Lepo näyttäytyy yhä ristiriitaisena tilana: se nähdään usein palkintona, joka täytyy ansaita, ja laiskuus moraalisena heikkoutena.

Leinosen maailmassa ihminen ei ole viallinen passiivisuutensa tai keskeneräisyytensä vuoksi. Hän saa olla paikallaan, tylsistynyt, rauhassa. Näyttelyn värikkäät maalaukset tekevät näkyväksi tavallisen elämän hyvyydet – istumisen, makaamisen ja arkiset hetket. Teoksissa yhdistyvät popkulttuurista ja katutaiteesta ammentavat vaikutteet sekä huumori, joka kutsuu katsojaa suhtautumaan arkeen hyväksyvämmin ja ehkä hieman hitaammin.

Resting Beauty on vastalause jatkuvalle vaatimukselle olla enemmän. Se ehdottaa, että kauneus ei synny vain liikkeessä ja toiminnassa, vaan myös pysähtymisessä ja epätäydellisyydessä.

Reeta Leinonen (s. 1991, Keuruu) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hänet tunnetaan värikkäistä öljyvärimaalauksistaan, joissa hän kuvaa arkea lennokkaasti ja humoristisesti. Leinosen teoksia on nähty lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa, muun muassa Turun Taidehallissa, Villa Suruttomassa ja Galleria 4kuudessa. Hänet on valittu Gumbostrandin kuukauden nuoreksi taiteilijaksi vuodelle 2027.