Riutta

”Minut oli vallannut uudenlainen irrallisuus joka ei ollut lainkaan eristyneisyyttä, vaan sitä että sai olla ulkopuolella, eikä ollut huono omatunto mistään. En tiedä miten se kävi, mutta kaikki muuttui yksinkertaiseksi ja minä annoin itselleni luvan olla pelkästään iloinen.”
– Tove Jansson: Haru, eräs saari (1996)

”Kesällä 2021 vietin kaksi viikkoa yksin pienellä saarella, jolla sijaitsee perheemme kesämökki. Äidin puoleinen sukumme on viettänyt kesiä saarella vuodesta 1972 ja parhaimmat lapsuusmuistoni sijoittuvat sinne. Saarella ollessani mietin paljon sitä, miten aika tuntui liikkuvan eri tahtiin ja miten irralliselta muusta maailmasta tunsin oloni. Mietin suhdettani saareen ja sen muihin asukkeihin; tavallaan saari oli minulle tutuin maailmassa, mutta toisaalta olin vain kesäinen vierailija enkä tiennyt talvisen saaren elämästä mitään. Parin viikon yksinolon aikana lapsuusmuistot, mielikuvitus, nykyhetki ja menneisyys alkoivat kietoutua yhteen mielenkiintoisella tavalla – voisi ehkä sanoa, että ajatteluni ja olemiseni saareutui. Näyttely rakentuu kokoelmasta erilaisia materiaalisia tulkintoja ja teokset ilmentävät sekä kehollisia muistoja että työskentelytekniikoita.”

Vierailu näyttelyssä on kuin piipahdus toisella aikavyöhykkeellä – lyhyt hengähdystauko irrallaan muun maailman rytmistä, vähän niin kuin retki saarelle. Teoksissa materiaalisuus on pääosassa ja tunnelmaltaan ne muistuttavat lapsuuden mielikuvitusleikkejä. Äänimaisemaa hallitsee videoteoksen utuinen sateen kohina, joka sekoittuu kangaspuilla työskentelystä lähteviin kolahduksiin ja natinaan (voiko videoteoskin olla melkein käsin kosketeltava?). Teoksia tekee mieli hipelöidä ja silmä hakeutuu uusien tekstuurien pariin. Naiivit käsinkirjaillut tilkkutyöt ja kuvakudokset sekä pehmeät ryijyt kutsuvat koskettamaan. Keraamisten ja puisten veistosten muodostamat installaatiot kutkuttavat tarkastelemaan lähemmin.

—

Elina Priha (s. 1987) on Helsingissä asuva ja työskentelevä monialainen taiteilija. Hän on valmistunut Aalto-yliopiston Visual Cultures, Curating & Contemporary Art -koulutusohjelmasta taiteen maisteriksi vuonna 2022. ”Työskentelyni on hyvin prosessilähtöistä, jossa materiaalin ja tekijän intiimi suhde ja vuorovaikutus ovat pääosassa. Tekeminen on yhteistyötä materiaalin kanssa: käytän pääosin kierrätettyjä ja löydettyjä materiaaleja, joten lopputulos on aina jonkin verran ennalta määrittelemätön. Ajattelen tekstiilien parissa työskentelyä jonkinlaisena pehmeän aktivismin ja feminismin muotona: nyky-yhteiskunnassamme hitautta ja huolenpitoa ei juurikaan arvosteta. Teosteni aiheet liikkuvat mielikuvituksen, muistojen ja todellisuuden välimaastossa, jossain tuttuuden ja vierauden väliköissä. Alitajuisesti työskentelyni lähtee pyrkimyksestä ymmärtää – elämää, ympäristöä, maailmaa, itseäni, muita ihmisiä ja olioita; sitä että olemme kaikki sidoksissa toisiimme.”

’Familiar Stranger’- kokonaisuus on aiemmin ollut esillä Beta Space Galleryssa Espoossa 2022 ja Studio Mältinrannassa Tampereella 2023.

www.elinapriha.com

”Päämateriaalini on pronssi, jota olen valanut omalla työhuoneella vuodesta 2007. Inspiroidun mikroskooppikuvista ja koneen osista. Pykä-Pykä -kokonaisuus koostuu olennoista, jotka leijuvat, kelluvat, ajelehtivat ja altistuvat ympäristölle ja virtauksille. Liike ei kuitenkaan ole satunnaista vaan kullekkin oliolle tarkoituksenmukaista. Tärkeää on liike. Sitä kuvatessani tulen pohtineeksi myös aikaa ja eroosiota. Näyttelyn pronssit huokuvat ympäristön aiheuttamaa kulumaa ajan kulkiessa eteenpäin. Mamma rubicundus veistosnäyttelyssä on mukana myös sekatekniikkatöitä.”

Kiitos: Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiötä saamastani tuesta

Thank you: The Centenary Foundation of Kymi Corporation

Kaisa Koljosen (s.1992) yksityisnäyttely Hypnagogia III avautuu Taidekeskus Idän Riutta galleriaan. Näyttelyssä on esillä Koljosen taidegrafiikkaa vuosilta 2017-2022. Teokset ovat mustavalkoisia ja yhdistelevät taidegrafiikan syväpainotekniikoita omalaatuisella tavalla.

Näyttelyn teemana on ihmisen psyyken ja luonnon orgaanisen maailman prosessien yhteys. Teoksissa luonnon orgaanisen maailman lait ja muotokieli yhdistyvät psyyken toimintaan ja arkkityyppiseen ja pseudo-okkultistiseen kuvastoon. Kuvakieli ammentaa ihmisen anatomiasta ja luonnon orgaanisesta maailmasta. Sisäelinten estetiikasta muodostuu mielen sisällä eläviä itsenäisiä entiteettejä, joilla on omat motiivinsa ja sisäinen logiikkansa. Koljonen käsittelee olemassaolon kokemukseen liittyvää eksistentialistista ristiriitaa, joka syntyy siitä, että ihminen on näennäisesti dualistinen: sekä lihallinen, että psyykkinen olento, aineellinen, että aineeton. Hän ilmaisee visuaalisessa muodossa vaikeasti sanoitettavia mielen sisäisiä latauksia. Teokset avaavat katsojalle väylän psyyken näkymättömään maailmaan, ja tarjoavat samalla mahdollisuuden itsetutkiskeluun.

Osa teoksista lähentyy abstraktia tulkintaa, kun taas osassa painottuu symboliikka. Teoksia yhdistää pikkutarkka orgaanisen viivan käyttö. Tämä viiva on Koljosen tunnistettavaa uniikkia käsialaa, joka sitoo hänen tuotantonsa tyylillisesti yhteen. Koljosen työskentelyyn kuuluu runsas ajankäyttö. Työskentely on meditatiivisella tavalla intensiivistä: intensiteetti ei synny nopeudesta vaan siitä, että mieli luo katseensa syvemmälle itseensä lukuisien yksityiskohtien luomisprosessissa. Koljosen taide tavoittaa henkilökohtaisen ja yksityisen kautta yleisinhimillisen. Syvällä mielessä odottaa arkkityyppinen todellisuus, jonka symbolit ovat yhteisiä kaikelle ihmisyyteen liittyvälle. Näyttelyn nimi Hypnagogia III viittaa unen ja valveen rajatilaan, jossa voi kuulla ääniä ja nähdä näkyjä – roomalainen numero nimessä kertoo monettako kertaa näyttelykokonaisuus on esillä.

Koljonen on Jyväskylässä asuva kolmekymppinen kuvataiteilija, joka on erikoistunut taidegrafiikkaan ja erityisesti sen syväpainotekniikoihin. Hän valmistui vuonna 2015 Kuvataiteilija AMK-tutkintoon Saimaan Ammattikorkeakoulusta (nykyinen LAB-Ammattikorkeakoulu). Hän toimii päätoimisena kuvataiteilijana työskennellen Jyväskylässä sijaitsevan Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamon tiloista käsin.

Taiteilijan kotisivut

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Kivusta

Kostiainen esittää välitilinpäätöksen kolmen vuoden mittaisesta tutkimusmatkasta, jonka aikana on kaivettu luut esiin ja pidetty ahdistusta kädessä. Nyt esillä olevat teokset käsittelevät kipua, epävarmuutta ja vaikeiden tunteiden käsittelyä. Muistot ja tunteet puskevat läpi, vaikka niitä kuinka yrittää itsepetoksen elkein häivyttää, peitellä ja paikata.
Ne tulee vain hyväksyä osaksi identiteettiä.
Haavat on nyt kurottu umpeen ja jätetään arpeutumaan rauhassa.

Suvanto käsittelee teoksissaan pakolaisuuden vaikutuksia myöhempiin sukupolviin sekä karjalaisuuden historiaa ja asemaa Suomessa. Karjalaisissa käsitöissä, räččinäpaidan muiškissa, käspaikoissa ja villasukissa käytettään symboleja ilmaisemaan kantajaansa,
suojelemaan ja vahvistamaan. Symbolit ovat kuiskauksia ja rukouksia, loitsuja. Koruteokset lainaavat symboliikkansa näistä ja nostavat esille kysymyksiä piilottamisesta ja peittämisestä, mutta myös halusta tulla nähdyksi. Suvanto nimeää teoksensa ensisijaisesti karjalan kielellä, vienankarjalan murteella.

Suvannon ja Kostiaisen teoksia yhdistää kivun, peittämisen ja hyväksymisen teemat. Identiteetin rakennus tragedian ja kivun jälkeen, millä keinoin se on mahdollista. Miten kohtaamme itsemme ja oman tarinamme?

Performing woods – interaktiivinen, monikanavainen ääni- ja videoinstallaatio.

”Performing Woods on virtaava muotokuva Oulussa kotini vieressä sijaitsevan Letonniemen suojelualueen metsästä, siellä koetuista tilanteista, ilmiöistä ja niiden aikaansaamista assosiaatioketjuista. Tutkin teoksessa omaa tapaani havainnoida metsää ja itseäni sen osana.

Teoksen videomateriaali koostuu erilaisista performatiivisista muotokuvista, joissa kuvaan itseäni metsässä, sekä metsän ilmiöitä ja elementtejä. Äänimaailma rakentuu useasta eri ääniraidasta, joita kävijä voi hallita itse, tilassa olevia potikoiden avulla. Kävijä voi siis kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja äänien yhdistelmiä vääntelemällä nappeja ja tutkailla tällä tavoin äänien suhdetta toisiinsa ja videomateriaaliin, sekä omaa suhdettaan kokemukseen.

Lähestyn teoksessa metsää eräänlaisena esitysmäisenä ympäristönä, joka viestii siellä kulkevalle omalla merkitysjärjestelmällään. Tämä esitysmäisyys nousee tavasta havainnoida metsää ja sen elementtejä; tunnistaa siellä piirteitä ja asioita, jotka näyttäytyvät jonkinlaisena ilmaisuna, eleenä, tai olemisen tapana. Pyrkimyksenä ei ole inhimillistää luonnon ilmiöitä, vaan tarkkailla kriittisesti omaa tapaa projisoida tunteita, ajatuksia, haluja ja päämääriä niihin. Pyrin luomaan muotokuvia tapahtumista ja viivähtävistä hetkistä, jolloin tunnen oivaltavani jotain itsestäni ja metsästä, tai metsässä olevista puista, kasveista, esineistä ja elementeistä.”

Mika Kiviniemi on Oulussa asuva esitys- ja mediataiteilija. Hänen taustansa on esittävän taiteen alalla, mutta viime vuosina Kiviniemi on toteuttanut monitaiteellisia installaatio- ja esitystaideteoksia sekä yksin että osana työryhmää. Kiviniemi tarkastelee taiteellisessa työskentelyssään uusia tapoja ja näkökulmia ilmiöiden takaa ja sisältä: hän purkaa, kokoaa, erottelee ja yhdistelee asioita yllättäviä yhteyksiä etsien. Teosten luonne löytyy usein eri medioiden, tekniikoiden ja lähtökohtien yhdistelmistä sekä uusien asioiden äärellä tapahtuvista oivalluksista. Kiviniemi on valmistunut vuonna 2022 Aalto Yliopiston Visual Cultures Curating and Contemporary Art -maisteriohjelmasta. Hänen ensimmäiset yksityisnäyttelynsä nähtiin vuonna 2022 Galleria 5:n Pimento -mediatilassa Oulussa sekä Galleria Ars Liberassa Kuopiossa. www.mikakiviniemi.com

Oulun Valistustalorahasto on tukenut teoksen valmistusta.

Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran uusien jäsenten näyttely käsittelee turvaa
Taidekeskus Idän vuoden viimeinen ryhmänäyttely koostuu Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran uusien jäsenten teoksista. Näyttely kantaa nimeä Patoan metsästä majan. Vuosien aikainen perinne esittelee 14 uuden jäsenen teoksia. Ryhmänäyttelyn avajaiset ovat 23.11.2022 klo 17‒19. Taidekeskus Itä on avoinna tiistaista perjantaihin klo 11‒17 ja
lauantaina klo 11‒14. Itsenäisyyspäivänä 6.12. Taidekeskus Itä on suljettu. 

Taiteilijoiden teokset käsittelevät sattumalta samankaltaisia teemoja. Näyttelyssä aiheina on laajasti metsän ja ihmisten välinen suhde, erityisesti ihmisen tarve saada metsästä suojaa. Luonnon merkitys ja suojan kaipuu korostuu erityisesti epävarmoina aikoina. Näyttelyssä turvaa etsitään sekä luonnon, että mielen syvyyksistä. 

Näyttelyn taiteilijat ovat Petri Halttunen, Hanna Koikkalainen, Taru Kurenniemi, Tommi Kähärä, Pirita Lautala, Markus Lilja, Reetta Lipponen, Leena Lukka, Maria Pihl, Kati Polojärvi, Eeva Rantametsä, Piia Rossi, Juho Sihvonen ja Minna Sosa. Nähtävillä on veistoksia, installaatioita, maalauksia, puupiirros ja valokuvia. 

Näyttelyn ovat kuratoineet Lappeenrannssa asuvat kuvataiteilijat Saara Reinikainen ja Salla Vuontisjärvi.

”Näyttelyn kantavaksi teemaksi nousi abstraktit omakuvat, jotka kertovat tekijänsä luonteesta. Koko omakuva aihe on erittäin laaja käsite, jota tulkitaan usein hetkeen ja ulkoisiin piirteisiin liittyen. MInulla taas omakuva on aina liittynyt luonteeseen ja henkilöhistoriaan. Mieleeni on
painuneet vaimoni sanat siitä, että ulkoinen olemukseni ja se mitä ajattelen, eivät täsmää. Oikeastaan en jaksa hirveästi paneutua ulkoiseen olemukseeni, mutta maailman parhaisiin asioihin kuuluu haaveilu ja kyseenalaistavat ajatusleikit. Lähdin siis toteuttamaan niitä ajatuksia mitä ei ulospäin näy.

Abstrakti visuaalisuus tekee teoksistani aihioita joihin saan liitettyä haluamiani merkityksiä. Tällöin pystyn leikkimään aiheilla jotka minua pohdituttavat ja sekoittelemaan vaivattomasti perinteisiä käsitteitä. Olen myös mieltynyt käsitteeseen tilallisista elementeistä, jotka eivät ole pelkästään pintaa, vaan voidaan havaita kokonaisvaltaisemmin. Tälläistä työskentelyä varten olen kehitellyt tapoja tehdä läpikuultavia elementtejä ja installaatioita. Mutta kaiken takana on ajatus, jota visuaalisuus seuraa. Ja visuaalisuus on kiinni siitä millaisessa valossa sitä katselemme.

Näyttely on siis kattaus minun, keski-ikäisen miehen mielenmaisemasta, jossa korostuu haaveet sekä visuaalinen leikkiminen todellisuudella ja sen havaitsemisella.”

Sampo Malin

Tero Juutin (s. 1974) Focus-projekti tutkii visuaalista abstrahointia, muistamista ja kuvan katselutapoja pikseligrafiikkakuvien avulla. Isot Focus-vedokset ovat kooltaan 1 x 1 metriä. Digitaalisiset maalaukset hyödyntävät pikseligrafiikan estetiikkaa. Osassa töistä yksityiskohdat on piirretty vuoroin tarkasti ja epätarkasti niin, että oikeaa katseluetäisyyttä ei tarkoituksella ole. Kun näyttelykävijä katsoo suurta kuvaa, pienet yksityiskohdat eivät enää erotu. Kun taas keskittyy yksityiskohtien katseluun, vedos on liian iso, jotta se mahtuisi näkökenttään.

Focus-teokset kuvaavat myös muistoja. Muistoissa paikat ovat joskus epäselviä. Mieleen on voinut jäädä pieniä yksityiskohtia, vaikka samalla jotain isompaa on unohtunut. Muistoissa fragmentit yhdistyvät osaksi suurempaa kokonaisuutta.

Tero Juuti on helsinkiläistynyt, alunperin lappeenrantalainen kuvittaja, kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija. Juutin teoksia on ollut esillä useissa gallerioissa, Designmuseossa, Kiasmassa ja Lontoon Tate Britain -museossa ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä.

Reima Hirvonen/ old faggot, great to be – hehheh

 Kun on 59, on lähempänä hautaa kuin kehtoa. Ja kun on ollut 11 vuotta yksin,epäilee kykeneekö enää elämään toisen kanssa.

Kun on sairastanut syövän, elää epäilyksessä ja pelossa lopun elämää – luulen , minä ainakin. Se inho, jota tunsin karvatonta, hikoilevaa, jatkuvasti virtsaavaa ja turpeaa ruumistani kohtaan säilyy takaraivon takaisimmissa sopukoissa, vaikka sairastamisesta on jo viisi vuotta. Tämä ruumis ei uskalla kohdata toista ruumista, tämä ruumis pelkää ja häpeää.

Haluaisin ajatella, että teokseni ovat rukouksia. Rukouksia, että sairas ystäväni parantuisi, eikä kuolisi, tai että ihminen viisastuisi ja alkaisi kunnioittamaan luontoa ja tekisi ratkaisevan käännöksen ilmastonmuutoksen suhteen, tai että ihminen lopettaisi tappamisen – ihmisen, karhun, suden, puun, veden tappamisen. Tai että pakolainen nähtäisiin inhimillisenä olentona, eikä ongelmajätteenä. Niinkin itsekästä rukoilen, että elämääni tulisi mies, rakkaus, jonka uskaltaisin kohdata.

Näyttelyssä on videoteos, puuveistoksia, tekstiiliteoksia ja maalauksia.

Sota ei ole koskaan pyhä.

Enossa 17.8.2022

Reima Hirvonen