Näyttelyt

Näyttelyn teosmaailman maanläheinen ilmaisu lainaa muotoja ja ajatuksia metsistä ja merestä. Teokset ottavat tilaa haltuun kasvustomaisilla rakenteilla. Materiaali, kierrätetty puuvillakangas on värjätty erilaisilla luonnosta kerätyillä väriaineilla: kasvien lehdillä, kukilla, puunkuorella ja elintarvikkeiden jämillä, kovetettu mehiläisvahan avulla ja käsin muokattu. Tilaan levittäytyvässä metsän äänimaailmassa voi kuulla kasvua ja hiljaisuutta.

Elli Hukka (s. 1982) on helsinkiläinen korutaiteilija, jonka juuret ovat vahvasti Itä-Suomen metsissä. Hänen taustansa on korumuotoilussa, jota hän opiskeli Lahden Muotoiluinstituutissa ja Aalto-yliopistossa. Ellillä on oma yritys Helsingissä ja yli kymmenen vuoden ajan hän on työskennellyt sekä kultaseppänä että korutaiteen parissa. Hänen työnsä vaihtelee hopea- ja kultakoruista tekstiilikoruihin, veistoksiin, puettaviin teoksiin ja installaatioihin.

”Tekstiilin avulla pystyn ilmaisemaan itseäni vapaasti väreillä ja sävyillä, sekä keksimään omia tekniikoita materiaalin kerrokselliseen muotoiluun. Minulle taide on kehittymistä ja yritystä ymmärtää luontoa ja ympärilläni olevia ilmiöitä. Inspiroidun löytämistäni luonnonkappaleista, joista rakennan omia versioita. Pintojen orgaaninen liike ja materiaalin tuntu kiinnostaa minua. Ilmaisen itseäni maanläheisillä muodoilla ja luonnonmuotoisella tunteella.

Olen luonut ammatin itselleni intohimosta käsityön tekemiseen, muotoiluun ja taiteeseen. Käsieni ja ajatusteni yhteentörmäys kasvattavat teoksiani kuin kasvustoa. Inspiroidun materiaaleista ja niiden muokkaamisesta yhä uudelleen. Minulle tekeminen on oppimista ja taide on tekemistä. Kädenjälkeni on samalla sekä skarppia että rönsyilevää – se lähtee aina liikkeelle tekemisen ilosta, tarpeesta ja tarinasta.”

Tekemisessäni on ekologinen ulottuvuus, mikä yltää arkielämän valinnoista teosten työstämiseen niin konkreettisella kuin ajatuksen tasolla. Teemat kietoutuvat metsän juurevuuden pohdinnoista mereen ja huoleen meren elävien ja merien monimuotoisuuden säilymisestä.

Metsän äänimaailman tilaan on luonut Jukka Åkerman.

www.ellihukka.fi

Näyttelyn teokset kietoutuvat Koti-teeman ympärille. Kinnunen pohtii kodin turvallisuuden ja ajan epävarmuuden ristiriitaisuuksia.

Kinnusen taiteellinen työskentely lähtee usein liikkeelle havainnosta. Hän inspiroituu erilaisista pinnoista, muodoista ja tekstuureista. Visuaalinen havainto synnyttää jonkinlaisen ajatusjatkumon, prosessin, joka rakentaa merkitysyhteyksiä ja tulkintoja visuaalisen ilmentymän ympärille. Hänen teoksensa voivat olla joko visuaalisia oivalluksia, havaintoja, tunnetiloja tai kokemuksia jostakin ajasta, paikasta tai ilmiöstä. Viime aikoina keskeisiä teemoja Kinnusen teoksissa ovat olleet suoja, turva ja koti, jotka kaikki tavallaan nivoutuvat toisiinsa. Hän työskentelee monipuolisesti taidegrafiikan, piirustuksen ja installaation parissa. Teokset ovat sarjallisia.

Annamari Kinnunen on savonlinnalainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta sekä kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta. Hän on osallistunut useisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, kuten Forum Box:issa Helsingissä vuonna 2019 ja Gallerie Pleikussa Berliinissä 2016. Hänen viimeisin yksityisnäyttelynsä oli vuonna 2021 Taidekeskus Ahjossa Joensuussa. Kinnunen on toiminut Joroisissa vuosina 2017-2022 järjestetyn Ars Kuvansi näyttelyn koordinaattorina sekä kuraattorina vuosina 2017-2018. Oman taiteellisen työskentelynsä lisäksi hän toimii kuvataiteen tuntiopettajana. Kinnunen on Suomen taidegraafikoiden, Ars Novan sekä Etelä-Karjalan taiteilijaseuran jäsen.

”Näyttelyni Mangifera indica dokumentoi valokuvin Mangifera indica kasvin eli mangon taimen hidasta kasvua kahden kuukauden ajalta ensimmäisenä koronakeväänä vuonna 2020. Teoskokonaisuudessa kuvaan ateljeen yksitoikkoista arkea vähäeleisellä tavalla, jossa kasvi ei juuri kasva mutta päivä ja valo vaihtelevat.

Taustani valokuvataiteilijana on piirtämisessä. Opin havainnoimaan valoa piirtämisen kautta tarkkailemalla valon muutoksia kolmiulotteisilla pinnoilla ja sen tulkitsemista kaksiulotteiselle pinnalle, paperille. Valokuvaamisessani on kyse samanlaisesta havaitsemisesta. Valon olemus kiehtoo minua ja se on usein tärkein yksittäinen asia ilmaisussani. Valokuvaan mustavalkoista valokuvaa juuri tästä syystä. Se pelkistää valon olemuksen, jättää jotain salaperäistä todellisuudesta näyttämättä ja minulle se on oma maailmansa, jossa viihdyn.

Toinen Mangifera indica näyttelyn teemoista on aika. Olen keskittynyt viime vuosina taiteellisessa työssäni aikaan liittyviin kysymyksiin. Olen valokuvannut erityisesti geologisia muodostelmia. Aavikkoa, kiviä, kallioita. En osaa selittää miksi aika kiehtoo minua niin kovasti, ehkä se on mysteereistä suurimpia rakkauden lisäksi. Kiinnostukseni aikaan on myös varsin arkinen, vuosittain minulla on lukematon määrä erilaisia paperisia kalentereita, jotka myös säilytän ja joihin palaan. Mangifera indica teoskin on eräänlainen kalenteri. Valokuvan suhde aikaan on monitahoinen. Maisteritutkielmassani kyseenalaistin valokuvataiteen teorian kaanonin siitä, että valokuva olisi pysäytetty kuva ajasta. Perustelin väitettäni sillä, että ajan olemuksesta ei ole filosofiassa tai tieteessä konsensusta ja usein valokuvataiteen teoria käsitellessään aikaa lähtee olettamuksesta, että aika olisi yksinkertaisesti lineaarinen ilmiö, joka näyttäytyy niin kuin me se ihmismielessä ja elämässä koetaan. Siinä olettamuksessa valokuva on pysäytetty kuva ajasta ja menneisyydestä. Minulle valokuva päinvastoin on elävä ikkuna aikaan ja nykyhetkeen.

Näyttelyn pienessä kirjastossa on mukana teoksia, joita luin tehdessäni teoskokonaisuutta. Olen merkannut hiirenkorvilla ja sivumerkeillä minulle tärkeitä kohtia, jotka myös liittyvät teoskokonaisuuden teemoihin ja sen syntyyn.”

Helsingissä asuva ja työskentelevä Anne Rantakylä (s. 1989) valmistui Imatran taidekoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2017 pääaineena valokuvataide ja valokuvataiteen maisteriksi Göteborgin yliopistosta vuonna 2019. Rantakylä on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut ruotsalainen Kerstin Lind-Pafumis stiftelse ja näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

”Minut oli vallannut uudenlainen irrallisuus joka ei ollut lainkaan eristyneisyyttä, vaan sitä että sai olla ulkopuolella, eikä ollut huono omatunto mistään. En tiedä miten se kävi, mutta kaikki muuttui yksinkertaiseksi ja minä annoin itselleni luvan olla pelkästään iloinen.”
– Tove Jansson: Haru, eräs saari (1996)

”Kesällä 2021 vietin kaksi viikkoa yksin pienellä saarella, jolla sijaitsee perheemme kesämökki. Äidin puoleinen sukumme on viettänyt kesiä saarella vuodesta 1972 ja parhaimmat lapsuusmuistoni sijoittuvat sinne. Saarella ollessani mietin paljon sitä, miten aika tuntui liikkuvan eri tahtiin ja miten irralliselta muusta maailmasta tunsin oloni. Mietin suhdettani saareen ja sen muihin asukkeihin; tavallaan saari oli minulle tutuin maailmassa, mutta toisaalta olin vain kesäinen vierailija enkä tiennyt talvisen saaren elämästä mitään. Parin viikon yksinolon aikana lapsuusmuistot, mielikuvitus, nykyhetki ja menneisyys alkoivat kietoutua yhteen mielenkiintoisella tavalla – voisi ehkä sanoa, että ajatteluni ja olemiseni saareutui. Näyttely rakentuu kokoelmasta erilaisia materiaalisia tulkintoja ja teokset ilmentävät sekä kehollisia muistoja että työskentelytekniikoita.”

Vierailu näyttelyssä on kuin piipahdus toisella aikavyöhykkeellä – lyhyt hengähdystauko irrallaan muun maailman rytmistä, vähän niin kuin retki saarelle. Teoksissa materiaalisuus on pääosassa ja tunnelmaltaan ne muistuttavat lapsuuden mielikuvitusleikkejä. Äänimaisemaa hallitsee videoteoksen utuinen sateen kohina, joka sekoittuu kangaspuilla työskentelystä lähteviin kolahduksiin ja natinaan (voiko videoteoskin olla melkein käsin kosketeltava?). Teoksia tekee mieli hipelöidä ja silmä hakeutuu uusien tekstuurien pariin. Naiivit käsinkirjaillut tilkkutyöt ja kuvakudokset sekä pehmeät ryijyt kutsuvat koskettamaan. Keraamisten ja puisten veistosten muodostamat installaatiot kutkuttavat tarkastelemaan lähemmin.

—

Elina Priha (s. 1987) on Helsingissä asuva ja työskentelevä monialainen taiteilija. Hän on valmistunut Aalto-yliopiston Visual Cultures, Curating & Contemporary Art -koulutusohjelmasta taiteen maisteriksi vuonna 2022. ”Työskentelyni on hyvin prosessilähtöistä, jossa materiaalin ja tekijän intiimi suhde ja vuorovaikutus ovat pääosassa. Tekeminen on yhteistyötä materiaalin kanssa: käytän pääosin kierrätettyjä ja löydettyjä materiaaleja, joten lopputulos on aina jonkin verran ennalta määrittelemätön. Ajattelen tekstiilien parissa työskentelyä jonkinlaisena pehmeän aktivismin ja feminismin muotona: nyky-yhteiskunnassamme hitautta ja huolenpitoa ei juurikaan arvosteta. Teosteni aiheet liikkuvat mielikuvituksen, muistojen ja todellisuuden välimaastossa, jossain tuttuuden ja vierauden väliköissä. Alitajuisesti työskentelyni lähtee pyrkimyksestä ymmärtää – elämää, ympäristöä, maailmaa, itseäni, muita ihmisiä ja olioita; sitä että olemme kaikki sidoksissa toisiimme.”

’Familiar Stranger’- kokonaisuus on aiemmin ollut esillä Beta Space Galleryssa Espoossa 2022 ja Studio Mältinrannassa Tampereella 2023.

www.elinapriha.com