Näyttelyt

Janette Holmström
Galleria Roikka
8.-31.10.2026

Näyttelyssään Maailma rakentuu palasista – Maailma hajoaa palasiksi Janette Holmström lähestyy maisemaa rajoiltaan häilyvänä ja alati muuttuvana paikkana, johon kuitenkin pyrimme kiinnittämään itsemme. Teoksissaan Holmström tarkastelee valokuvaa ja ympäristöämme tiedon välittämisen alustoina, samalla hakien tapoja koostaa maisemaa uudelleen. Näyttelyssä esiin nousevat kohtaamiset, jotka ovat tapahtuneet taiteilijan välittömässä elinpiirissä, kaupunkien ja luonnonympäristöjen rajapinnoilla, hänen matkatessaan kahden kohteen välillä, periferioissa ja joutomailla.

Janette Holmström (s.1984) on Etelä-Karjalan ja Helsingin välillä aikansa jakava kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa valokuvan, installaation ja liikkuvan kuvan parissa. Taiteilijan teoksia on on ollut esillä vuodesta 2006 lähtien, mm. Galleria Hippolytessa sekä Mäntän kuvataideviikoilla vuonna 2018. Viime vuosina hänen teoksiaan on nähty mm. Imatran, Lappeenrannan ja Kouvolan taidemuseoissa sekä kutsunäyttelyssä SIC Galleriassa Helsingissä syksyllä 2024. Kuvataiteilijaksi Holmström on valmistunut Imatran taidekoulusta vuonna 2008 ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2026. Näyttelyiden lisäksi hän on työskennellyt julkisen taiteen parissa, kuraattorina ja ollut mukana erilaisissa kulttuurialan yhdistyksissä edistämässä taiteen näkyvyyttä ja yhteisöllisyyttä. Vuonna 2025 Etelä-Karjalan liitto myönsi taiteilijalle Etelä-Karjalan vuoden kulttuurivaikuttaja-palkinnon.

Project Babelin tavoitteena on koota yhteen taidegraafikoita kaikkialta maailmasta ja rakentaa uusia yhteyksiä studioiden välille. Yhteistyö mahdollistaa erilaisilla taidegrafiikan menetelmillä ja tyyleillä tehdyn taideteoksen luomisen. Prosessi on mielenkiintoinen ennalta-arvaamattomuudessaan; tulos syntyy vasta, kun kokoamme kaikki työmme yhteen, ja se eroaa alkuperäisestä kuvasta monin mielenkiintoisin tavoin. 

Projektia johtaa Team Babel, neljän taidegraafikon muodostama henkilökohtainen ryhmä: Anni Huttu, Naoji Ishiyama, Kaisa Koljonen ja Maria Pihl. He työskentelevät vapaina taiteilijoina taidegrafiikan studio Ratamossa Suomessa ja loivat tämän projektin Ratamon taidegrafiikan ja valokuvauksen keskuksen 10-vuotisjuhlan kunniaksi

Sasa Saastamoisen näyttely Myrsky kuvaa suurta mullistusta. Se on syntynyt ajassa, jossa useat muutosvoimat kuten ilmaston lämpeneminen, tekoäly, pandemiat, kasvava epätasa-arvo ja populismin ja äärioikeiston nousu tuntuvat uhkaavan vallitsevaa tasapainoa. Myrskyn voi siis tulkita metaforana laajalle yhteiskunnalliselle ja ekologiselle murrosvaiheelle, mutta myös henkilökohtaisen elämän rajulle käännekohdalle.

Näyttelyn teokset kuvaavat myrskyn eri vaiheita. Ne tarkastelevat olioiden ja ympäristön välisten suhteiden muuttuvia jännitteitä ja murrokseen liittyvää emotionaalista latausta. Niissä taivas tummuu, tuuli yltyy, rajuilma jyrähtää, sade piiskaa,… Näyttelyn ripustus pyrkii seuraamaan myrskyn kaarta. Se alkaa uhkaavien pilvien kerääntyessä taivaalle ja päättyy myrskyn jälkeiseen epätodelliseen hiljaisuuteen, uuteen outoon järjestykseen.

Sasa Saastamoinen on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka teoksissa luonto toimii inhimillisen kokemuksen visuaalisena kielenä. Kasvit ja orgaaniset muodot saavat inhimillisiä piirteitä ja asettuvat vuorovaikutukseen keskenään Ne reagoivat ympäristöönsä ja mukautuvat, lähestyvät, kohtaavat, törmäävät ja vetäytyvät. Taiteellisen työn ohella Sasa työskentelee yrityselämässä analyytikkona. Molempia työsarkoja yhdistää pyrkimys monimutkaisten ilmiöiden ymmärtämiseen ja kuvaamiseen käyttäen vuoroin intuitiivista, vuoroin analyyttista lähestymistapaa.

”Parvi – Swarm” -projektin ensimmäinen versio valmistui vuoden 2025 lopulla Kuvataideakatemian maisterityönä. Tässä näyttelyssä on esillä saman sommitelman toinen variaatio ja sen lopulliseen muotoon johtanut luonnosmateriaali.

Maalarina minua askarruttavat monet kysymykset: Miten hallintaa ja sattumaa säännöstellään ja mikä on niiden suhde? Miten maalaus kasvatetaan orgaanisesti, niin että siitä tulee enemmän kuin vain pelkkä kuva – miten se perustelee itsensä nimenomaan maalauksena, eikä esityksenä jostain itsensä ulkoisesta ilmiöstä? Miten myötäillään impulssia, josta tietoisuus samalla yrittää ottaa selvän ja määritellä, nimetä, pukea sanojen siistiin pakettiin, ennen kuin se on muotoutunut valmiiksi?

Sommitteluni on saanut vaikutteita eri aikakausina ilmenneestä ”horror vacui” -kuvaperinteestä. Se tarkoittaa kirjaimellisesti tyhjän tilan pelkoa ja taiteessa taipumusta täyttää tyhjä pinta kauttaaltaan. Aristoteleen ensimmäisenä esittämään idean mukaan luonto kammoksuu tyhjää tilaa, eli olevainen pyrkii aina täyttämään syntyneen tyhjiön. Itse ajattelen, että luonto on itsessään vain liikkeessä oleva paljouden matto ja vain taide voi luoda merkitystä tälle kaaokselle rajaamalla siitä osia kehyksen sisään tarkkailulle alttiiksi.

Toinen suuri vaikutteeni on ihmiskehojen ja kasvojen tutkiminen. Mikään ei ole mielenkiintoisempaa kuin lihasten, jänteiden ja luiden leikki, varsinkin silloin kun se ilmenee liikkeessä. Teosteni liikkeen kuvaamisen ja korkkiruuvimaisen väännön voi nähdä barokkimaalauksen perintönä. Kehoihin yhdistyvät koneen osat ja rakenteet ovat myönnytys teknologian estetiikalle. Ne muokkaavat hahmoistani orgaanisen ja keinotekoisen hybridejä.

Olen halunnut yhdistää nämä mielenkiinnonkohteet teoksissani saumattomaksi maailmaksi, joka tuntuisi luonnollisesti syntyneeltä omalta todellisuudeltaan. Maalaus on kuin liimaa, joka kuroo umpeen valvetodellisuuden ja unen välisen railon. Maalaus on alkuliemi tai muovailumassa, josta väri ja oliot kasvavat tai johon ne sulavat.

– Jussi Pirttioja

Jussi Pirttioja (s. 1988) on Lappeenrannassa toimiva taidemaalari, joka valmistui 2025 maisteriksi Kuvataideakatemiasta. Aiempi taidekoulutus on saatu Saimaan AMK:ssa ja Pietarin Repin-instituutissa. Pirttojan teoksia on nähty lukuisissa ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä Suomessa ja Euroopassa vuodesta 2013. Työskentelyä on aikaisemmin tukenut mm. Taike, SKR ja KKES.

Polttamaton maa

Vuonna 1974 Kiinan Xi’anissa maanviljelijät kaivoivat kuoppaa pieneen kummun rinteeseen ja oivalsivat, että tuo maisemaa aina koristanut kumpu ei ollutkaan tyhjä. Kummun sisältä paljastui valtava tila, joka oli kauan sitten täytetty savesta tehdyillä sotilailla, kokonainen armeija. Nyt tiedämme, että tuolloinen keisari halusi saada koko armeijan mukaansa tuonpuoleiseen, ja siksi hän halusi teettää savipatsaiden armeijan. Emme tiedä, missä keisari sielu nyt vaeltaa, mutta vielä tuhansien vuosien jälkeen voimme nähdä tämän tiukkailmeisen saviarmeijan ja miettiä, miten kauan kauan sitten elettiin. Uskottiin ja toivottiin. Rakastettiin ja surtiin.

Voimme kulkea Egyptin muinaisten pyramidien lomassa ja nähdä muinaisten käsien raskaan työn jäljen. Voimme katsoa ruostunutta viikinkimiekkaa ja miettiä, minkälaiset kädet sitä kannattelivat ja minkälaisen maailman puolesta. Voimme katsoa kauan sitten kuolleen kirjailijan kotitaloa ja kuvitella, miten hän on astunut juuri noita portaita ja kenties miettinyt niitä kuolemattomia ajatuksia, jotka yhä tänään koskettavat minua.

Olemassaolomme on ihana valonvälähdys pimeässä universumissa. Koskemme, teemme, luomme asioita, jotka kestävät paljon kauemmin kuin meidän taipaleemme täällä. Ehkä tuhansien vuosien päästä joku katselee ihmetellen jotain, mitä juuri tänään pidän kädessäni. Ehkä hän miettii, mitä tuo ihminen mahtoi miettiä, surra, toivoa, rakastaa. Tietäisipä!

Noora Ahonen on lappeenrantalainen kuvataiteilija, joka työskentelee sekatekniikoilla kuvanveiston ja mediataiteen keinoin. Näyttelyn teokset on valmistettu herkästi hajoavasta polttamattomasta savesta, joka on kerätty joutsenolaiselta maatilalta. Ahonen pyrkii taiteen avulla sovittamaan ihmisen eri puolia. Olemme osa eläinkuntaa ja samalla olentoja, jotka toteuttavat erittäin pitkäjänteisesti ja yrittävät hallita. Teokset ovat taiteilijan yritystä sovitustyöhön näiden eri puolten välillä.