Tapio Mömmö

Erika Weiste & Aki Viikilä

Sieniä ja ihmisiä

Sieniä ja ihmisiä on animaatioinstallaation muotoon rakentuva kertomus ihmisen elämän mittaisesta vaelluksesta yhdessä sienten kanssa. Teos pohtii sienten ja ihmisten välistä yhteiseloa, sekä sienestyskulttuurin merkitystä luontosuhteeseemme ja metsässä liikkumisen taitoon.

Teoksen innoittajana ovat olleet Erikan äidin tarinat, joissa sienestäminen kietoutuu yhteen lapsuusmuistoihin karjalaisesta kulttuurista. Kertomusten kautta rakentuu mielenmaisema, kuvitteellinen kartta, jonka avulla metsissä liikutaan. Kartasta selviää sienten kasvupaikkojen lisäksi, mitä sieniä ennen kerättiin ja mitä ruokia syötiin. Millaisia metsiä missäkin oli ja millaisia ne ovat nyt. Mitä rakennuksia metsien liepeiltä löytyi ja keitä niissä asui. Kartta kertoo myös, mitä niille ihmisille tapahtui. Jotkut muuttivat, jotkut kuolivat. Jotkut talot ovat nyt autioituneita. Osassa on uusia asukkaita, jotkut sieniä, jotkut ihmisiä.

Sienten kautta aukeaa laaja tietoverkosto, ei ainoastaan biologisessa, vaan myös kulttuurihistoriallisessa merkityksessä. Sienestyskulttuuria tutkimalla voimme löytää tietoa metsien muutoksista vuosikymmenten ajalta ja toisaalta sienestämiseen liittyy myös paljon hiljaista tietoa kodin ympäristöön ja ruuan keräämiseen, kasvattamiseen ja valmistukseen liittyen.

Sienten kautta aukeaa moninaisten, lukemattomien olioiden ja asioiden jättimäinen seitti, tarinoiden rihmasto jonka säikeisiin oma tarinamme on monimutkaisella tavalla kietoutunut. Teos viipyilee juuri tässä leikkauspisteessä, jossa inhimillinen ja ei-inhimillinen kohtaavat.

Erika Weiste on kuvataiteilija joka työskentelee erityisesti installaatioiden, videon ja animaation parissa. Weiste on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto yliopistosta, sekä animaattoriksi Edinburgh College of Art:sta. Teoksissaan Weiste yhdistelee monipuolisesti maalausta ja grafiikkaa animaatioon, videoon ja kierrätysmateriaaleihin. Hänen töitään on ollut näytteillä ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, sekä esitetty kansainvälisillä festivaaleilla ja YLE:ssä.

Aki Viikilä on kuvataiteilija, joka työskentelee myös muusikkona ja säveltäjänä. Hänen töihinsä lukeutuu maalauksia ja graafista suunnittelua, sävellyksiä, musiikin tuotantoa ja äänisuunnittelua teatteriesityksiin, lyhytelokuviin ja installaatioihin.

Viikilä ja Weiste ovat tehneet yhteistyötä jo useiden vuosien ajan. Heidän töitään yhdistää luontoteemojen lisäksi monialaisuus ja tilallisuus, sekä muistojen ja ajan prosessien pohtiminen.

Työtä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto

Viivi Kiiskinen – Kattaus

Vaaleanpunainen kakku! Lässähtänyt leivos, banaaninkuoret, likainen lautanen, lasillinen tekstiilimurskaa, karjalanpiirakoita, vähän strösseliä… Ooh, ja ripaus epätoivoa. Kaikki on pinkkiä ja sen lukuisia eri sävyjä. Pitkä juhlapöytä pursuaa teoksia – haalean vaaleanpunaisesta keramiikasta kirkuvan pinkkeihin tekstiiliteoksiin. Kokonaisuus yhdistelee erilaisia materiaaleja: löydettyjä, kierrätettyjä, poistettuja, maalattuja, muovailtua, ommeltua, toistettuja.
Kattaus on installaatio, joka kutsuu katsojan Kiiskisen vaaleanpunaiseen maailmaan. Elämä, taiteilijuus ja sen monet kerrokset hahmottuvat käsillä tekemisen, rönsyilyn ja herkkujen kautta – iloineen, suruineen ja kaikella siltä väliltä. Pinkki väri, joka on ollut keskeinen elementti Kiiskisen taiteellisella uralla, sitoo kokonaisuuden yhteen: se on lempeä, räikeä ja täynnä merkityksiä.
Kiiskinen leikkii ajatuksella kulttuurista luksuksena. Teos ei ole vain juhlallinen kattaus taiteelle – se on ironinen, jopa itseironinen tarkastelu taiteilijan ”luksuselämästä”, jossa käsitellään sekä kuvataiteilijoiden kokemuksia että henkilökohtaisia haasteita ja onnistumisia. Lauseet kuten “Valitettavasti teille ei myönnetty apurahaa” ja “…ei perustele päätöksiään”, jotka ovat kirjailtu pöytäliinaan, muistuttavat ammattitaiteilijan arjesta ja sen vastoinkäymisistä.
Onko Kattaus jonkinlainen taiteilijan omakuva vai päänsisäinen vaaleanpunainen maailma?

Kuka saa istua pöydän päähän?
Onko aihetta juhlaan?
Kenellä lauletaan?

Laitan pinkit lasit silmille.

Viivi Kiiskinen (s. 1990) on Ruokolahdelta kotoisin oleva kuvataiteilija (YAMK), joka valmistui LAB-ammattikorkeakoulusta vuonna 2024. Hänen teoksensa liikkuvat monenlaisissa materiaaleissa ja muodoissa – aina kierrätyksestä keramiikkaan, pehmeästä kovaan, koko huoneen valtaavista instaallaatioista pikkuruisiin objekteihin. Taiteessaan hän keskittyy käsillä tekemiseen ja arkisten materiaalien käyttöön. Pinkki on Kiiskisen taiteen punainen lanka – väri, joka kulkee teoksista toiseen ja luo yhteyksiä.

Kiiskinen on osallistunut useisiin näyttelyihin, muun muassa Imatran ja Lappeenrannan taidemuseoissa vuosina 2017, 2018, 2020, 2023 ja 2024 ja hänen teoksiaan on nähty monissa gallerioissa. Hän on myös toteuttanut muraaleja, purkutaidetta ja työskennellyt taiteen asiantuntijatehtävissä, kuin opetustehtävissä Etelä-Karjalan alueella.

Kuraattorin lausunto

Unelma-näyttelyn tarjonta kartoitti tematiikkaa sekä eri ilmaisukeinojen mahdollisuuksia ilahduttavan monipuolisesti. Näyttelyyn ehdotetuissa töissä aihemaailmaa lähestyttiin niin henkilökohtaisella tasolla, kuin myös laajemmin yhteiskuntaa tai jopa maailmaa käsittelevällä tavalla. Valtaosassa teosehdotuksia ”unelma” resonoi positiivisesti. Se tulkittiin toiveena vielä saavuttamattomasta paremmasta tai kokemuksena hetkestä, jossa ”unelma” ainakin hetkellisesti toteutuu. Teosehdotuksissa käsiteltiin esimerkiksi arkielämää rikastuttavia tilanteita, rakkaita paikkoja, yhteisöllisyyttä, luontokokemuksia, läsnäoloa sekä rohkeutta elää itsensä näköistä elämää. Positiivisen eteenpäin katsomisen lisäksi mukaan mahtui myös painotuksia, jossa kokemus ”unelmasta” saa rinnalleen surun tai pelon sävyjä. Ehdotukset, joissa pohdittiin ympäristön tilaa tai maailmaa koettelevia konflikteja herättävät pohtimaan, ovatko ”unelmat” mahdollisesti jo taakse jäänyttä tai ainakin entistä vaikeammin saavutettavissa.

Ilahduttavan moninaisia olivat myös teosehdotuksissa käytetyt materiaalit sekä ilmaisukeinot. Joukosta löytyi muun muassa menetelmiä öljyvärimaalauksesta puunveistämiseen, osallistavasta taiteesta monumentaaliseen valokuvaukseen, kirjonnasta intarsiaan ja jopa soijavahasta tehtyjä utopia-amuletteja.

Kun näyttelyyn tarjolla olevien teosten laatu ja sisältö on kokonaisuudessaan näin rikas, saa kuraattori tehtävässään olla unelmansa äärellä.

Jussi Juurinen