Riutta

FI

KUORI MURTUI
Bekim Hasaj & Valentina Gelain
Taidekeskus Itä 13.11-5.12.2025

Näyttelysarja “The Shell Cracked” avattiin tammikuussa 2025, ja Riutta Gallerias- sa, Taidekeskus Idässä esitettävä kaksikkonäyttely on vuoden viides ja viimeinen. Tässä tapauksessa esitetty taiteellinen kokonaisuus on käytännössä ennenjulkai- sematon, ja se koostuu pääasiassa videotaiteesta, veistoksellisista installaatioista sekä kokeellisesta runoudesta taiteilijaduolta Hasaj-Gelain.
Visuaalisen runouden teos ´A Veil of Reason over the Unconscious´, joka on luotu Kontradiktion-julkaisun viidettä numeroa varten, esitetään nyt ensimmäistä kertaa galleriaympäristössä. Näyttelyssä nähdään myös ripustettavia ja lattialle sijoitettuja installaatioita, jotka muodostavat näyttelyn punaisen langan — metsistä löydettyihin kiviin kiinnitetyt metallilevyt, jotka on yhdistetty tekstiileihin sekä muotoiltuun ja kaiverrettuun vahaan.
Taiteellinen kokonaisuus tutkii ihmisen sisäistä rakennetta ja ilmiöitä, pyrkien herättämään havaintokykyä ja herkkyyttä kuvallisuuden, tarinankerronnan ja ilmaisun kautta, hyödyntäen maisemaa ja luonnon elementtejä muistuttaen katsojaa yhteiselosta ja vastavuoroisuudesta, jonka osana olemme.
Näyttelyn nimi enteilee lähestyvää muutosta — ehkä sellaista, joka on jo tapahtunut, mutta jota emme vielä tiedosta… muutosta, jota ei voi peruuttaa, vain hyväksyä.
“Kun vahingossa horjutetaan minän ja sisäisten dynamiikkojen epävarmoja ‘tasa- painoja’, paljastuvat peruuttamattomasti prosessit, jotka muuttavat käsitystämme itsestämme ja toisista, punoen tietoisuuden risteyksiä, joihin saatamme törmätä.”

Näyttelyä ja taidetta tukevat Svenska Kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus sekä Tidskrift Kontradiktion.

TAITEILIJOISTA

Bekim Hasaj (1990) ja Valentina Gelain (1992) ovat Pohjanmaalla asuvia taiteilijoita. He ovat valmistuneet kuvataiteilijoiksi Breran taideakatemiasta Milanosta, Italiasta. Tällä hetkellä taiteilijat tutkivat monialaista lähestymistapaa tutkimukseen ja praktiikkaan, mikä on ohjannut heitä työskentelemään muun muassa videon, valokuvan, performanssin, installaation, runouden, maalauksen ja kuvanveiston parissa.
Vuodesta 2018 alkaen Hasaj ja Gelain työskentelivät eri taiteellis-kulttuurisissa suuntauksissa Black Box Genesiksen alla, ja vuodesta 2023 alkaen he vahvistivat yhteistyötään myös taiteilijaduona.
Heidän inspiraationsa kumpuaa maaseutu- ja luonnonympäristöstä, syvässä vuorovaikutuksessa sen elementtien kanssa. He tutkivat maan muotoja ja fyysisyyttä tai tunkeutuvat symboliikkaan, joka juontaa juurensa ihmisiin.
Työn tavoitteena on tutkia ja esittää sisäistä sfääriä, käsitellä eksistentiaalisia kysymyksiä itsetutkiskelun ja itsetuntemuksen kautta ja pyrkiä ilmentämään henkistä ja psykologista ulottuvuutta. Tämä ei-näkyvä, josta tulee universaalin yhteyden ja kuulumisen verkosto, löytää (runollisessa) analyysissään kuvauksen, merkityksen ja konkreettisuuden ympäristöstä.
Taiteilijaduon ja Black Box Genesiksen tulevat projektit vievät eteenpäin tutkimusta taiteen, taiteilijan, taiteen tekemisen ja kulttuurisenvuorovaikutuksen välillä, luonnon- ja maaseutualueiden yhteisöjen kanssa.

Lisätietoja osoitteesta www.blackboxgenesis.com

Ari Rossi
“Palikkaleikit”

Kierrätyspuusta tehty liimapalkki ja hetki hiljaisuutta, mielikuvia sekä rakenteellisia ratkaisuja. Se on leikin henki. Hiukan jazzia otteeseen, etenevi etanakin.

”Palikkaleikit” näyttelyssä on esillä ensi kertaa kolmiulotteisia puuveistoksiani vuosilta 2016-2025. Lähtökohtana veistoksille ovat toimineet muoto, liike, rytmi, volyymin vaihtelu ja ääriviivojen väliin jäävät tilat. Teokseni valmistuvat kierrätyspuusta, rakentuen useista palasista ja kerroksista. Työskennellessäni sängyn rungot, kaapistot ja vanhat hirret muuntuvat eläviksi ja orgaanisiksi, mutta samalla jäsennellyiksi muodoiksi.

Ari Rossi (s.1953) on Imatralta kotoisin oleva kuvataiteilija. Taidemaalariksi Rossi valmistui vuonna 1985 Lahden Taideinstituutista. Viimeiset 10 vuotta Rossi on työskennellyt Rautjärvellä vanhalla paloasemalla puuveistosten parissa käyttäen pääasiallisena materiaalinaan kierrätyspuusta valmistettua liimapalkkipuuta. Vuosien varrella taiteilija on työskennellyt myös maalauksen, syväpainografiikan, ruostutustekniikoiden, tilateoksien ja kuvanveiston parissa. Hänen työskentelyään ohjaavina tekijöinä ovatkin uteliaisuus, kokeileva ote ja leikkisyys.
Taiteilijan teoksia on ollut ensikerran esillä Imatran taideyhdistyksen näyttelyssä vuonna 1976, jonka jälkeen hän on osallistunut useisiin näyttelyihin valtakunnallisesti ja ulkomailla. Rossin seuraava näyttely avautuu Kemin taidemuseossa marraskuussa 2025. Taiteellisen työskentelyn lisäksi Rossi tunnetaan Imatran kaupungin teatterin lavastajana vuosilta 1989-97.

”Pihapiiri”

ANNI-SOFIA KNUUTTILA

Anni-Sofia Knuuttilan yksityisnäyttely käsittelee ihmisen roolia suhteessa lähiympäristöönsä ja luontoon puupiirroksen, kierrättämisen ja installaation keinoin. Näyttelyssä on esillä pääasiassa paperista, puupiirroksista ja puusta koostuvia tilaan installoituja teoksia.

Pihapiirissä seisoo talo, jonka seinät on kyhätty yhteen ommelluista papereista. Se muistuttaa puun eri olomuodoista, sen elävästä rungosta, kaadetusta raaka-aineesta, jalostetusta paperista ja lopulta kierrätyksen keinoin uudelleen syntyneestä materiaalista, joka antaa hataran suojan ulkomaailmaa vastaan. Taloa reunustaa maisema, josta metsä on hakattu pois ja jäljellä vain muutama runko. Pihapiirin rujous herättää kysymään mikä on ihmisen rooli suhteessa luontoon ja mitä seurauksia toiminnallamme on. Jonkin asian poissaolo paljastuu usein vasta silloin, kun se on lopullisesti kadonnut. Emme aina huomaa, mitä kaikkea olemme ottaneet itsestäänselvyytenä, ennen kuin edessämme on hiljainen ja tyhjä tila, joka kertoo toimistamme enemmän kuin mikään sanoilla rakennettu selitys.

Kimi Pakarinen

KUVA(T)ON?

”Työssäni öljymaalin fyysisyys on jatkuvassa vuoropuhelussa värin aineettoman, visuaalis-emotionaalisen vaikutuksen kanssa. Työskentelen intuitiivisesti ja maalausteni syntyyn vaikuttavat monenlaiset impulssit henkilökohtaisesta elämästäni, häilyvistä muistoista, nykyhetkestä, ympäröivästä jatkuvasti muuttuvasta todellisuudesta ja maalaustaiteen historiasta. Maalatessa assosiaatiot tulevat ja menevät, väljähtyvät, vaihtuvat toisiin ja sekoittuvat keskenään antaen työlleni suuntaa. Maalauksen kehittyessä – ottaessa vallan – ”aiheet” väistyvät taustalle tai kuluvat kokonaan pois. Jäljelle jää merkintä, josta tunnistan itseni. Identifioin maalaukset nimillä, jotka liittyvät maalaamisen aikana työhuoneella kimpoilleisiin ajatuksiin ja assosiaatioihin.”

Kimi Pakarinen (s. 1963) on helsinkiläinen taidemaalari. Hän opiskeli 1980-luvulla Vapaassa Taidekoulussa, jossa hän on myös toiminut maalauksen opettajana. Hän on järjestänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1993, viimeisimmän niistä keväällä Galleria Halmetojassa Helsingissä. Aiemmin hänen teoksiaan on ollut esillä Lappeenrannassa Taidemaalariliiton 90-vuotisjuhlanäyttelyssä Lappeenrannan taidemuseossa 2019.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Maria Nuutinen
Arjen Helmiä II

21.8. – 13.9.2025

Korutaiteilijan käsittelyssä arkiset esineet saavat uusia merkityksiä Lappeenrantalaisen korutaiteilijan Maria Nuutisen Arjen helmiä näyttely II on esillä Taidekeskus Idässä 21.8. – 13.9.2025. Nuutinen yhdistää teoksissaan arkisia esineitä ja koristautumiseen liittyviä elementtejä kuten helmiä ja tekokynsiä. Hänen käsittelyssään arjesta tutut esineet saavat uusia merkityksiä ja käyttötarkoituksia, käsittelyn kohteena ovat olleet mm. tiski-, lattia ja kuurausharjat, puhelin, hammasproteesit ja taikinakaulin. Näyttelyn ensimmäinen versio on ollut esillä Kuopiossa Galleria Ars Liberassa kevättalvella 2025.

Nuutisen työprosessit lähtevät liikkeelle usein arjen havainnoista ja ristiriidoista. Inspiraatiota on antanut esimerkiksi pesuohjeena hienopesu ja mainoslause Hohtavaa puhtautta. Tiskiharja on käynyt hiustenpidennyksessä ja lattiaharjan harjakset on korvattu helminauhan pätkillä. Arjen helmet näyttelyn teosten aiheena on ihminen, joka yrittää luovia luovasti arjen haasteiden keskellä turvattomuutta, riittämättömyyden tunteita ja ulkonäköpaineita kokien. Arkea kuvataan usein harmaana, tylsänä ja stressaavana tai sitten päinvastoin kiiltokuvamaisena ja siivottuina sosiaalisen median kuvina. Nuutisen teoksissa on jotakin molemmista maailmoista, ruma kohtaa kauneuden hieman oudolla tavalla.

Maria Nuutinen asuu ja työskentelee synnyinkaupungissaan Lappeenrannassa. Kädentaitoja ja valokuvausta teoksissaan hyödyntävä taiteilija kertoo aloittavansa työprosessin usein valmistamalla syntyneen idean pohjalta esineen tai korun, jonka hän kuvaa mallin kanssa. Joskus esinettä ei tarvitse edes valmistaa, riittää kun jo olemassa olevaa esinettä käyttää luovasti. Valokuva ilmentää taiteilijan ajatuksia ja päätyy yhdessä esineen kanssa osaksi installaatiota. Vaikka korut kiinnostavat, Nuutinen kertoo olevansa kiinnostuneempi tarkastelemaan koristautumista arkisemmasta perspektiivistä. Nuutisella on takanaan opintoja sekä muotoilun, että kuvataiteen alalta ja hän on valtakunnallisesti toimivan Korutaideyhdsitys ry:n perustajajäsen.

Nuutisen taiteellista työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Inari Kiuru
VALOSTA: Koruja ja esineitä 2010-25

Kiurun monimuotoinen kokoelma veistoksia, koruja, astioita ja prototyyppejä tarkastelee hänen innovatiivisia työprosessejaan, pääteemojaan ja kehitystään kolmiulotteisen median parissa viimeisten viidentoista vuoden ajalta. Mukaan valittuja esineitä yhdistävät teollisten, yleisesti saatavilla olevien materiaalien – erityisesti betonin, teräksen ja lasin – yllättävä, runollinen käyttö sekä vuodenaikojen, muuttuvan valon ja sääilmiöiden herkkä havannointi ja tulkinta suurkaupungissa, Kiurun kotiympäristössä. Urbaanin maiseman ja luonnon välinen jännite, nyt ja kuvitellussa tulevaisuudessa, on vahvasti läsnä läpi näyttelyn.

Valosta on Inari Kiurun ensimmäinen soolonäyttely ja samalla ensimmäinen näyttely Suomessa, taitelijalle tärkeässä varhaislapsuuden maisemassa Lappeenrannassa. Valosta kattaa ajanjakson jona Kiuru valmistui yliopistosta, teki ensimmäiset merkittävät kutsunäyttelytyönsä, sai kaksi lasta ja oli pandemian ajan kotona eristyksissä perheensä kanssa. Näyttely ajoittuu taiteilijan henkilökohtaiselle luovan työn vedenjakajalle, tarjoten pohtivan katsauksen tähänastiseen.

*
Inari Kiuru on Australiassa vuodesta 1996 asunut monialainen taiteilija ja graafinen suunnittelija. Hänet tunnetaan jokapäiväisten materiaalien omaperäisestä, kokeilevasta käytöstä esinesuunnittelussa ja poisheitettyjen, arkisten asioiden kauneutta kuvaavista installaatioista ja valokuvista. Kiurun pääteemat juontuvat hänen suomalaista juuristaan: usein sarjaluonteisissa töissään hän keskittyy luontoyhteyden etsimiseen ja ylläpitämiseen, suurkaupungissakin. Kiuru työskentelee vapaana taiteilijana ja häntä edustaa galleria Funaki, Naarm/Melbourne.

Kiurun on osallistunut kutsunäyttelyihin vuodesta 2010, ja hänen korujaan ja valokuviaan on lukuisissa yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa Australiassa ja Euroopassa, Kiurulla on Honours-tutkinnot visuaalisesta viestinnästä (University of Western Australia, Perth 2002), esinesuunnitteluun keskittyvästä taiteesta (Royal Melbourne University, 2013) ja graafisen suunnittelun opintoja Taideteollisesta Korkeakoulusta Helsingistä (1992-1995).
Inarin blogi: Ordinari observations www.inarikiuru.blogspot.com
Instagram: @ordinari_observer, @the_indoor_forest_project
Funaki: https://galleryfunaki.com.au/artists/inari-kiuru/

Kodin Hengetär. Kun sanomme rakastan sinua, pitäisi sen tarkoittaa, että olen valmis antamaan sinulle kaikkeni, enkä satuttaisi sinua mistään hinnasta, vaan annan sinulle puolet itsestäni ja lupaan sen vereslihalla. Kun puhumme kodista, niin olisi sen synonyymin oltava turva. Suomi on perheväkivalta tilastojen kärkimaita ja euroopan vaarallisimpia maita naiselle. Olemme normalisoineet vihan joka kytee suljettujen ovien sisällä. Annamme sille humoristisen kuvan, kuin se kuuluisi perhearkeen hakata lapsia ja naisia. Kuka nyt ei ajaisi vaimoa ja lapsia lumihankeen tyyppiset heitot, on meistä kuullut jokainen kerran tai useammin elämässään. Päivittäin luemme uutisista, kuinka yksi nainen on taas tullut puolisonsa, veljensä tai isänsä hengiltä hakkaamaksi ja muuttunut lilithin puutarhan sadoksi. Maailmanlaajuisesti nainen kuolee rakastamansa henkilön toimesta, joka yhdestoista minuutti. Tämän tiedostettuani huomaan viisareiden olevan kohdassa yksitoista. Kellotaulun katselu saa oksennuksen maun nousemaan suuhun.

Essi Pitkänen kuvaa näyttelyssään Kodin Hengetär naisiinkohdistuvaa väkivaltaa sen raadollisessa muodossa. Teoksia on pohdittu itäsuomalaisten naisten näkökulmasta. Teokset eivät peittele ja voivat olla herkemmälle kokijalle raskaita. Taiteen on aina tähdättävä rehellisyyteen ja peitelty aihe vaatii rehellisyyttä. Väkivallasta, häirinnästä ja ahdistelusta käytävässä keskustelussa pitäisi herätä siihen, että uhri ei ole se joka häpeää, vaan väkivallan tekijä. Vain rehellisellä keskustelulla ja kiertelemättömällä suoruudella avataan kommunikaatio väylä aihepiiriin, josta olemme tottuneet vaikenemaan tai kauttarantain vihjailemaan. Pitkänen on lähestynyt teemaa puun kautta, animaatiolla ja kankaalle tehdyillä piirustuksilla. Teokset on tehty pääosin moottorisahalla. Moottorisahalla veistäminen sopii näihin teoksiin, sillä ovathan moottorisahan juuret synnytys salissa. Jokainen terän viilto puuhun on, kuin isku pehmeälle iholle. Pitkänen ei halua tehdä naiskuvainnoistaan realistisia, vaan ne ottavat surrealistisia piirteitä ja leikittelevät olemuksellaan. Näyttelyä on tukenut Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö Näyttely on esillä Taidekeskus Idässä Riutan tilassa.

 Essi Pitkänen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi vuonna 2022 Helsingin Kuvataideakatemiasta. Pitkänen on kuvanveistäjä joka tutkii mielellään useampaa materiaalia, vaikka luonnonmateriaalien luokse hän palaa aina uudestaan.

“Rivers Downfall” is the second iteration of an evolving international collaboration between
jewellery artists Dariusz Wojdyga (Norway) and Caroline Bach (France). The first edition of this
project debuted in 2023 at A-Galeria in Tallinn, Estonia, presenting a modest yet deeply evocative
preview of what has now developed into a full-scale exhibition. This iteration dives further into a
shared commitment: to raise ecological awareness and engage audiences with urgent conversations
about freshwater ecosystems, using the language of contemporary jewellery art.

This collaborative project is rooted in a convergence of friendship, shared concerns, and aligned
artistic values. Caroline and Dariusz met while studying at the Gerrit Rietveld Academie in the
Netherlands, after completing formal training in their respective home countries—Caroline at ESA
Duperré in Paris and Dariusz at Oslo National Academy of the Arts. As emerging artists, they are
part of a new wave of creators responding directly to the environmental crisis, exploring how art
can act not only as an expression of concern but also as a catalyst for change.

In “River Downfall,” Dariusz and Caroline use the craft of jewellery—often intimate, symbolic, and
materially sensitive—as a vessel for environmental storytelling. The exhibition focuses on rivers as
carriers of both life and loss, narrating how these vital freshwater systems are shaped, damaged, and
transformed by human activity. The artists investigate the materiality of pollution, the consequences
of negligence, and the ecological scars left behind. Through their work, they attempt to restore
visibility to what has too long been hidden beneath the surface.
The exhibition concentrates on three rivers, each bearing witness to a specific ecological disaster:
– Akerselva, in Oslo, Norway, where Dariusz lives and works;
– La Dore, in central France, where Caroline grew up;
– The Rijn (Rhine), flowing through the Netherlands, where Caroline now resides;
These rivers have suffered through toxic chemical spills, hormonal disruptions caused by
pharmaceutical waste, and industrial poisoning. Each represents not just a geographical reference
but a case study of environmental degradation. Dariusz and Caroline treat these rivers not as
abstract symbols, but as living systems with histories, personalities, and vulnerabilities.

Caroline’s series “Wild Water” has evolved since 2017, with each piece advocating for a distinct
aquatic ecosystem. For “Rivers Downfall,” she deepens her exploration by focusing on La Dore and
the Rijn. La Dore suffered a silent catastrophe when pharmaceutical pollution caused irreversible
hormonal changes in fish, rendering entire populations infertile and effectively extinct. In the Rijn,
a chemical factory accident in the 1970s marked one of Western Europe’s first widely
acknowledged ecological disasters, leaving a permanent stain on the collective environmental
consciousness. Caroline crafts intricate, multifaceted pieces that trace the pathways of these rivers,
using materials and colour gradients to reflect the progressive loss of purity at each point of
pollution. Her works are both topographic and narrative—each bend of silver or shard of coloured
glass reveals another chapter in the river’s decline.

Dariusz’s contribution centers around Akerselva, a river no longer than 10 kilometres that threads
through the heart of Oslo. Despite its size, Akerselva has played a vital role in the city’s
development—ecologically and culturally. In 2011, a chlorine spill devastated the river’s aquatic
life. Although salmon returned by 2015, remnants of urban neglect—shopping carts, plastic waste,
rusting metal—still populate the riverbanks. Dariusz collects these discarded fragments and
transforms them into jewellery pieces. By embedding pollution into objects of beauty, he subverts
the expectations of ornamentation and forces the viewer to confront the realities of environmental
disregard. His practice avoids external energy usage wherever possible, aligning his artistic
methodology with his ecological convictions.

Both artists place sustainable practice at the core of their work. Caroline draws on her background
in ecosystem activism—passed down from her family—to guide material choices and design
strategies. Dariusz limits his reliance on material choice and sourcing, demonstrating how artistic
innovation can coexist with environmental responsibility. Together, they embrace a process that is at
once critical, poetic, and deeply personal.

Rivers, as the artists observe, are more than natural features or utilitarian water sources. They are
living archives, shaped over millennia, carved through rock and soil, winding their way from
mountaintops to oceans. They collect our history—our industry, our waste, our carelessness—and
reflect it back at us. But rivers also offer hope. They regenerate when given the chance. Life returns
if pollution recedes. In this spirit, “River Downfall” is not just an indictment but an invitation—to
listen, to care, and to act.

With jewellery as the medium, this exhibition challenges conventional ideas about scale, value, and
visibility. Jewellery objects become messengers of vast ecological narratives. Through the poetic
power of crafted materials, Wojdyga and Bach make the unseen visible and the forgotten
unforgettable. “Rivers Downfall” is a call to remember our rivers—not just as waterways, but as
lifelines—and to rethink how much we depend on them.

Yksi ranta ja seitsemän merta

”Meriaihe on seurannut mukanani pitkään. Peruskoulun jälkeen ajatus merimiehen ammatista kiehtoi. Vaikka suunta vaihtui, huomaan palaavani meren äärelle yhä uudelleen, nyt teosteni kautta.

Näyttelyssäni merenranta on haalistunut ja siirtynyt taka-alalle. Kuvista on poistettu pigmenttiä ja maisema on vaalentunut juuri sieltä, missä sen kuuluisi näkyä. Näiden haalistuneiden rantojen alla, ilmatiiviissä sylintereissä, on säilöttynä vanhoja merikarttoja ja rannalta kerättyä materiaalia. Sylinterit ovat kuin teosten alaviitteitä, ne vihjaavat toiseen tasoon, toiseen aikaan.

Merikartat ovat edelleen ajankohtaisia, vaikka niiden muoto on muuttunut. Ne eivät enää kahise käsissä paperisina lehtinä, vaan toimivat digitaalisessa muodossa. Paikannus hoituu satelliittien kautta, tarkasti ja tehokkaasti. Silti vanhoissa kartoissa on jotain, mikä ei siirry sähköiseen versioon. Ne kertovat maailmasta, jossa suuntaa haettiin fyysisistä merkeistä, taivaankappaleista ja jossa tuntematon saattoi odottaa horisontin takana.

Nykyisin merikarttoihin piirtyy yhä enemmän rajoja: suojavyöhykkeitä, ampuma-alueita, kiellettyjä rantoja. Ne kuvaavat maailmaa, jossa meri ei ole enää vain vapauden ja seikkailun paikka, vaan myös valvottu ja rajattu alue. Sylintereihin säilötyt kartat muistuttavat tästä muutoksesta. Ne viestivät siitä, kuinka avoin maisema on muuttunut hallituksi ja suljetuksi.

Mutta vaikka reitit ovat muuttuneet ja kartat ovat kapseloituja, meri on yhä olemassa. Se on edelleen lähtöpiste ja määränpää. Ehkä seikkailu ei ole kadonnut. Ehkä se vain kulkee nyt toista reittiä.”

Bio:

Mia Seppälä on monialainen kuvataiteilija, joka työskentelee valokuvan, grafiikan, maalauksen, performanssin ja liikkuvan kuvan parissa. Hänen teoksensa käsittelevät usein yhteisiä ja vakiintuneita kulttuurisia käytäntöjä, jotka joutuvat törmäyskurssille ristiriitaisia tunteita herättävien ilmiöiden, asioiden tai materiaalien kanssa. Hänen teoksiaan on viimeksi nähty Suomen Valokuvataiteen Museossa vuonna 2022, Kuopion Taidemuseossa 2023 sekä Gallen-Kallelan museossa vuonna 2024. Seppälä viimeistelee tohtoriopintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa, josta hän valmistui kuvataiteen maisteriksi vuonna 2017.