admin

Kodin Hengetär. Kun sanomme rakastan sinua, pitäisi sen tarkoittaa, että olen valmis antamaan sinulle kaikkeni, enkä satuttaisi sinua mistään hinnasta, vaan annan sinulle puolet itsestäni ja lupaan sen vereslihalla. Kun puhumme kodista, niin olisi sen synonyymin oltava turva. Suomi on perheväkivalta tilastojen kärkimaita ja euroopan vaarallisimpia maita naiselle. Olemme normalisoineet vihan joka kytee suljettujen ovien sisällä. Annamme sille humoristisen kuvan, kuin se kuuluisi perhearkeen hakata lapsia ja naisia. Kuka nyt ei ajaisi vaimoa ja lapsia lumihankeen tyyppiset heitot, on meistä kuullut jokainen kerran tai useammin elämässään. Päivittäin luemme uutisista, kuinka yksi nainen on taas tullut puolisonsa, veljensä tai isänsä hengiltä hakkaamaksi ja muuttunut lilithin puutarhan sadoksi. Maailmanlaajuisesti nainen kuolee rakastamansa henkilön toimesta, joka yhdestoista minuutti. Tämän tiedostettuani huomaan viisareiden olevan kohdassa yksitoista. Kellotaulun katselu saa oksennuksen maun nousemaan suuhun.

Essi Pitkänen kuvaa näyttelyssään Kodin Hengetär naisiinkohdistuvaa väkivaltaa sen raadollisessa muodossa. Teoksia on pohdittu itäsuomalaisten naisten näkökulmasta. Teokset eivät peittele ja voivat olla herkemmälle kokijalle raskaita. Taiteen on aina tähdättävä rehellisyyteen ja peitelty aihe vaatii rehellisyyttä. Väkivallasta, häirinnästä ja ahdistelusta käytävässä keskustelussa pitäisi herätä siihen, että uhri ei ole se joka häpeää, vaan väkivallan tekijä. Vain rehellisellä keskustelulla ja kiertelemättömällä suoruudella avataan kommunikaatio väylä aihepiiriin, josta olemme tottuneet vaikenemaan tai kauttarantain vihjailemaan. Pitkänen on lähestynyt teemaa puun kautta, animaatiolla ja kankaalle tehdyillä piirustuksilla. Teokset on tehty pääosin moottorisahalla. Moottorisahalla veistäminen sopii näihin teoksiin, sillä ovathan moottorisahan juuret synnytys salissa. Jokainen terän viilto puuhun on, kuin isku pehmeälle iholle. Pitkänen ei halua tehdä naiskuvainnoistaan realistisia, vaan ne ottavat surrealistisia piirteitä ja leikittelevät olemuksellaan. Näyttelyä on tukenut Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö Näyttely on esillä Taidekeskus Idässä Riutan tilassa.

 Essi Pitkänen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi vuonna 2022 Helsingin Kuvataideakatemiasta. Pitkänen on kuvanveistäjä joka tutkii mielellään useampaa materiaalia, vaikka luonnonmateriaalien luokse hän palaa aina uudestaan.

Yksi ranta ja seitsemän merta

”Meriaihe on seurannut mukanani pitkään. Peruskoulun jälkeen ajatus merimiehen ammatista kiehtoi. Vaikka suunta vaihtui, huomaan palaavani meren äärelle yhä uudelleen, nyt teosteni kautta.

Näyttelyssäni merenranta on haalistunut ja siirtynyt taka-alalle. Kuvista on poistettu pigmenttiä ja maisema on vaalentunut juuri sieltä, missä sen kuuluisi näkyä. Näiden haalistuneiden rantojen alla, ilmatiiviissä sylintereissä, on säilöttynä vanhoja merikarttoja ja rannalta kerättyä materiaalia. Sylinterit ovat kuin teosten alaviitteitä, ne vihjaavat toiseen tasoon, toiseen aikaan.

Merikartat ovat edelleen ajankohtaisia, vaikka niiden muoto on muuttunut. Ne eivät enää kahise käsissä paperisina lehtinä, vaan toimivat digitaalisessa muodossa. Paikannus hoituu satelliittien kautta, tarkasti ja tehokkaasti. Silti vanhoissa kartoissa on jotain, mikä ei siirry sähköiseen versioon. Ne kertovat maailmasta, jossa suuntaa haettiin fyysisistä merkeistä, taivaankappaleista ja jossa tuntematon saattoi odottaa horisontin takana.

Nykyisin merikarttoihin piirtyy yhä enemmän rajoja: suojavyöhykkeitä, ampuma-alueita, kiellettyjä rantoja. Ne kuvaavat maailmaa, jossa meri ei ole enää vain vapauden ja seikkailun paikka, vaan myös valvottu ja rajattu alue. Sylintereihin säilötyt kartat muistuttavat tästä muutoksesta. Ne viestivät siitä, kuinka avoin maisema on muuttunut hallituksi ja suljetuksi.

Mutta vaikka reitit ovat muuttuneet ja kartat ovat kapseloituja, meri on yhä olemassa. Se on edelleen lähtöpiste ja määränpää. Ehkä seikkailu ei ole kadonnut. Ehkä se vain kulkee nyt toista reittiä.”

Bio:

Mia Seppälä on monialainen kuvataiteilija, joka työskentelee valokuvan, grafiikan, maalauksen, performanssin ja liikkuvan kuvan parissa. Hänen teoksensa käsittelevät usein yhteisiä ja vakiintuneita kulttuurisia käytäntöjä, jotka joutuvat törmäyskurssille ristiriitaisia tunteita herättävien ilmiöiden, asioiden tai materiaalien kanssa. Hänen teoksiaan on viimeksi nähty Suomen Valokuvataiteen Museossa vuonna 2022, Kuopion Taidemuseossa 2023 sekä Gallen-Kallelan museossa vuonna 2024. Seppälä viimeistelee tohtoriopintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa, josta hän valmistui kuvataiteen maisteriksi vuonna 2017.