admin

Pois metsästä, arktiseen atlantikseen, pohjoisen elämää sykkiviin kaupunkeihin, meren alaisiin maailmoihin. Sannu Vaaralan näyttelykokonaisuus pohtii veden alle piilotettua pohjoisesta näkökulmasta meri -teeman kautta. Meri on sekä konkreettinen viittaus pohjoisiin meriin että symboli suurille vesille ja voimille. Ihminen pyrkii hallitsemaan voimia, mutta nöyrtyy sovittamaan elämäänsä niiden mukaan. Meri on yhdistävä tekijä monissa aikakautemme keskusteluissa: tapahtumapaikkana, mysteerinä ja symbolina. Arctic Atlantis I ja II tekstiilireliefeissä Atlantis on urbaani vedenalainen maailma. Meren henki -installaatio hengittää pohjoista ilmaa ja tuulia. Näyttelykokonaisuuden teoksissa yhdistyvät eri aikojen kokemukset elämänpiiristä ja ympäristöstä. Läsnä on sekä ihminen, että tuntematon luonto. Pohjoisessakin on veden alle jäänyttä. Voiko piilotettu tulla jälleen esiin, jos niin minkälaisena?

Näyttelykokonaisuuden teosten värimaailma ja muotokieli on urbaani. Kolmiulotteiset tekstiitaideteokset kutsuvat läsnäoloon ja tarkempaan tutkiskeluun, mikä on mahdollista vain paikan päällä. Osaan näyttelyn teoksista on mahdollisuus koskea ja havaita asioita, joihin kuvan kautta ei ole pääsyä. Teokset on toteutettu ompelun, kirjonnan ja maalaamisen tekniikoita soveltaen pääosin kierrätystekstiileistä. Aikaa vievien teosprosessien äärellä Vaarala on pohtinut visuaalisen taiteen arvoa ja kestävyyttä sosiaalisen median nopeatempoisessa kuvan kulutustahdissa. Häntä haastaa ajatus siitä, voiko taidetta ylikuluttaa, mikäli sen arvoa ei pysähdy tuntemaan?

Vaarala on Rovaniemellä ja Kittilässä työskentelevä tekstiilitaiteilija. Materiaaliset lähtökohdat ja uusien tekstiilimateriaalien mahdollisuuksien tutkiminen ovat Vaaralan työskentelyn kantavia teemoja. Hän pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon kierrätettyjä tekstiilejä ja materiaaleja. Hän on tutkinut taiteilijan työssään erilaisia tapoja käsitellä kankaita ja kokee materiaalin kunnioittamisen tärkeäksi. Hän haluaa tehdä uuden näköisiä teoksia, joissa menneet käyttötarkoitukset avautuvat vasta lähemmin tarkasteltuna. Vaarala on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin ja tapahtumiin sekä pitänyt yksityisnäyttelyitä eri puolilla Suomea. Hän on jäsenenä Kirjotut kannat-kollektiivissa, joka uudistaa perinteista peittokirjontaa kantaaottavilla tekstiilitaideteoksilla. Vaarala tekee tanssitaiteilija Elinan Tähtelän kanssa kaupunkitaidetta; Moving Blooming Walls saa alkunsa Oulussa kesällä 2024.

Unravel-näyttely on purkautumista, repsottamista ja valumista.
Sen olennot ovat tuoneet itsensä esille haavoittuvaisina, paljastaen sisimpiä tunteitaan maailman voimien repien niitä eri suuntiin.

Näyttelyn teokset on tehty käyttäen eläinten kalloja ja orgaanisia materiaaleja esittäviä tekstiilejä. Monien niiden mallina on ollut pinnan alla piileksivä lihaksisto kudoskimppuineen, joka nyt muiden sisäelimien ja tunteiden kanssa purkautuu ja valuu esille räikeänä rihmastona.

Timo Höyssä (s.1991) on Vesilahtelainen kuvataiteilija joka nykytaiteen varjolla näpertelee leikkimielisesti eläinten kalloilla, käsityöperinteillä ja millä ikinä käsiinsä saa. Höyssän viime vuosien teokset ovat tutkineet kallokuvaston ja poistotekstiilien avustamana ihmisen suhdetta elämään sekä sen herättämiin moninaisiin ajatuksiin.

Näyttely Alastomat kuuset ja muita runoja koostuu installoiduista ääni- ja prosessitaideteoksista. Näyttelyn polttopisteessä ovat aseemiset runouden kirjoitustavat: alluusiot metsäpuheeseen, kirjoituksiin puusta, animistinen puupuhe, hyönteiskaiverrukset.

Teosten teema ja sisältö kytkeytyvät käytettyihin materiaaleihin. Näyttelyn kuuset ovat naapurustosta joulun 2022 jälkeen kerättyjä joulukuusia jotka on kuorittu paljaaksi. Kuuset ovat näyttelyssä installoituna, ne ovat osa performanssia sekä toimivat ääniteoksen äänimateriaaleina. Kuorittujen joulukuusten oksat soivat selkeillä sävelillä. Kuusen oksilla soitetun minimalistisen äänityön sävelkorkeutta ei ole korjattu tai muokattu.

Teosten hyönteiset ovat kuolleina löydettyjä. Käsintehtyjen papereiden materiaalit ovat kotitalouden musteetonta pahvijätettä. Liima, jolla kuolleet hyönteiset on kiinnitetty paperiin ja joilla työt on koostettu, on perunajauhosta ja vedestä keitettyä liisteriä. Siemenpaperit sisältävät muinaistulokkaita sekä alkuperäisiä kasveja (rantakukka, puna-apila, ruiskaunokki, puna-ailakki, pietaryrtti, mäkitervakko, purtojuuri, käenkukka, metsäkurjenpolvi, ruusuruoho, päivänkakkara sekä suojaheinät).

Kaikki näyttelyn teokset ovat biohajoavia ja ne päätyvät maatuviksi, istutettaviksi tai kylvettäviksi eri paikkoihin.

Marika Hyvärinen on Sibelius-Akatemiasta 2015 musiikin maisteriksi valmistunut ääni- ja säveltaiteilija. Hän työskentelee äänitaiteen, kokeellisen musiikin, prosessitaiteen ja esittävän taiteen kentillä. Taiteen polttopisteessä on ääni, jota hän lähestyy monialaisesti. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat katoavat äänet sekä lahoava ja maatuva taide sekä näiden elementtien yhdistäminen. Hyvärinen ei halua jättää maailmaan jälkiä. Suurin osa hänen taiteestaan maatuu ja lahoaa, kukkiikin.

Pirita Lautala kertoo teoksillaan tarinaa viitteellisin ja pelkistetyin elein. Teemana on usein kaipuu johonkin tavoittamattomaan – poissaolo, luopuminen ja muistot sekä muistista nousevat kuvat. Tietyt symboliset hahmot esiintyvät Lautalan teoksissa toistuvasti, eri tekniikoin toteutettuina. Taustalla on usein vaikeasti määriteltävä tunne: jokin, joka väistää sanoja ja liittyy poissaoloon, menneeseen ja menetettyyn. Lautala hyödyntää teoksissaan käsityöläistaustasta kumpuavaa materiaaliteknistä osaamista: maalaukset voivat täydentyä esimerkiksi virkkuuelementeillä ja olla myös osa tilallista teoskokonaisuutta. Teosten materiaalina voi olla nahka tai tuhka siinä missä akryyliväri tai keramiikkakin.

Tiina Rajakallion töissä on nähtävissä ihmisiä, eläimiä ja kasveja elämänkaarensa eri vaiheissa. Rajakallio käsittelee arkisten kuvien kautta ja hiljaisten tarinoiden muodossa olemassaolomme peruskysymyksiä. Hän pohtii aiheita kuten elonkehä, ihmisyyden eri puolet, ajan kerrokset ja millaisen jäljen me jätämme ympäristöömme. Viime vuosina Rajakallio on käyttänyt töissään paljon intarsiatekniikkaa, pyrkien löytämään oman tapansa hyödyntää sitä koruteoksissa. Intarsialla tarkoitetaan perinteisesti huonekaluissa ja huonetilojen koristelussa käytettyä puuviilukoristelua, jossa on eri puulajien väritystä ja kuviointia hyödyntäen muodostettu mosaiikkimainen kuva. Viilutöiden oheen on syntynyt myös virkattuja ja puusta veistettyjä teoksia.

Vaikka taiteilijoiden työvälineet ja tekniikat ovat erilaisia, ovat aiheet – muistot, katoavaisuus ja luonnon kiertokulku – luettavissa molempien töistä. Näyttely on teoskokonaisuus, jossa itsenäisesti työstetyt teokset toimivat vuoropuhelussa keskenään valottaen yhteistä aihepiiriä kumpaisellekin taiteilijalle ominaisesta näkökulmasta. Molemmilta taiteilijoilta on esillä sekä aiemmin valmistuneita, että juuri tähän näyttelykokonaisuuteen suunniteltuja teoksia.

Esillepano muodostaa hieman epätodellisen, hiljaisen odottavan, mutta eletystä elämästä muistuttavan tilan. Galleriaan rakennettu esinekooste muistuttaa vanhan tavan mukaisesti valkoisin kankain suojatuista huoneista toviksi tyhjilleen jätetyissä paikoissa. Helmikuun näyttelyajankohta, valon lisääntyessä vähitellen kohti kevään kynnystä, johdattaa kohti aikaa, jolloin ikkunaluukut taas avataan, tomuiset lakanat huonekalujen päältä poistetaan ja elämä jälleen pääsee täyttämään huoneet.

Pirita Lautala on mikkeliläinen kuvataiteilija. Hän on suorittanut kuvataiteilijan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon LAB-ammattikorkeakoulussa vuonna 2021, valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2011 ja ohjaustoiminnan artenomiksi Kankaanpään Opistosta vuonna 2002. Kuvataiteilijana Lautala on toiminut vuodesta 2004 lähtien. Lautala työskentelee omalla työhuoneella Mikkelissä, tekee aktiivisesti yhteistyötä muiden visuaalisen alan ammattilaisten kanssa ja on mukana eri näyttelytyöryhmissä.

Tiina Rajakallio on lappeenrantalainen korutaiteilija. Hän suoritti vuonna 2008 Tukholman Konstfackin metallilinjalla ylemmän korkeakoulututkinnon (MFA) ja valmistui kiviesine- ja korumuotoilun artenomiksi Lappeenrannassa Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun taideteollisuuden yksikössä vuonna 2005. Rajakallio on Korutaideyhdistyksen yksi perustajajäsenistä ja toimii Kaakkois-Suomen Taidekäsityöläiset Täky ry:n puheenjohtaja. Rajakallion teoksia löytyy kansainvälisistä yksityiskokoelmista, CODA Apeldoorn museosta Hollannista, sekä Suomen taideteostoimikunnan ja Korutaideyhdistys ry:n kokoelmasta.

Näyttely koostuu teoksista, jotka ovat alitajunnan löydöksiä. Teos alkaa mielessä ja kehossa ennen kuin sitä edes tiedostaa. Alussa on levoton sekoitus tunteita, havaintoja nähdystä ja koetusta. Maalausprosessin nopeus on sitä, että kuinka rohkea uskaltaa olla. Työskentely on useasti hidasluonteista ja aikaansaamatonta. Pienempää teosta tehdessä on helpompaa tehdä nopeita ratkaisuja. Isoissa teoksissa sitä ikään kuin pelkää ja tulee tietyllä tavalla muuri vastaan. Tunne siitä, että kaikki menee pilalle.

Yritän hallita siveltimen vetojen elämää maalauspohjalla, ja kaikki on kiinni hyvin pienistä liikkeistä. Joskus on selvä käsitys siitä, miten haluaisin maalata, mutta käteni ei suostunut tottelemaan mieltäni. En aina pääse perille mitä haluan kuvillani viestiä. Alitajunta tekee kuitenkin tehtävänsä. Kuva tulee ensin ja sanat vasta todella paljon myöhemmin. Istun teokseni edessä ja yritän tulkita tekemääni. Saatan yllättyä.

Taiteen tekeminen vahvistaa identiteettiäni ja tuntuu kuin tekisin löydöksiä itsestäni. Ilman luovaa työskentelyä en pystyisi olemaan.

Työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan osasto