admin

FI

KUORI MURTUI
Bekim Hasaj & Valentina Gelain
Taidekeskus Itä 13.11-5.12.2025

Näyttelysarja “The Shell Cracked” avattiin tammikuussa 2025, ja Riutta Gallerias- sa, Taidekeskus Idässä esitettävä kaksikkonäyttely on vuoden viides ja viimeinen. Tässä tapauksessa esitetty taiteellinen kokonaisuus on käytännössä ennenjulkai- sematon, ja se koostuu pääasiassa videotaiteesta, veistoksellisista installaatioista sekä kokeellisesta runoudesta taiteilijaduolta Hasaj-Gelain.
Visuaalisen runouden teos ´A Veil of Reason over the Unconscious´, joka on luotu Kontradiktion-julkaisun viidettä numeroa varten, esitetään nyt ensimmäistä kertaa galleriaympäristössä. Näyttelyssä nähdään myös ripustettavia ja lattialle sijoitettuja installaatioita, jotka muodostavat näyttelyn punaisen langan — metsistä löydettyihin kiviin kiinnitetyt metallilevyt, jotka on yhdistetty tekstiileihin sekä muotoiltuun ja kaiverrettuun vahaan.
Taiteellinen kokonaisuus tutkii ihmisen sisäistä rakennetta ja ilmiöitä, pyrkien herättämään havaintokykyä ja herkkyyttä kuvallisuuden, tarinankerronnan ja ilmaisun kautta, hyödyntäen maisemaa ja luonnon elementtejä muistuttaen katsojaa yhteiselosta ja vastavuoroisuudesta, jonka osana olemme.
Näyttelyn nimi enteilee lähestyvää muutosta — ehkä sellaista, joka on jo tapahtunut, mutta jota emme vielä tiedosta… muutosta, jota ei voi peruuttaa, vain hyväksyä.
“Kun vahingossa horjutetaan minän ja sisäisten dynamiikkojen epävarmoja ‘tasa- painoja’, paljastuvat peruuttamattomasti prosessit, jotka muuttavat käsitystämme itsestämme ja toisista, punoen tietoisuuden risteyksiä, joihin saatamme törmätä.”

Näyttelyä ja taidetta tukevat Svenska Kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus sekä Tidskrift Kontradiktion.

TAITEILIJOISTA

Bekim Hasaj (1990) ja Valentina Gelain (1992) ovat Pohjanmaalla asuvia taiteilijoita. He ovat valmistuneet kuvataiteilijoiksi Breran taideakatemiasta Milanosta, Italiasta. Tällä hetkellä taiteilijat tutkivat monialaista lähestymistapaa tutkimukseen ja praktiikkaan, mikä on ohjannut heitä työskentelemään muun muassa videon, valokuvan, performanssin, installaation, runouden, maalauksen ja kuvanveiston parissa.
Vuodesta 2018 alkaen Hasaj ja Gelain työskentelivät eri taiteellis-kulttuurisissa suuntauksissa Black Box Genesiksen alla, ja vuodesta 2023 alkaen he vahvistivat yhteistyötään myös taiteilijaduona.
Heidän inspiraationsa kumpuaa maaseutu- ja luonnonympäristöstä, syvässä vuorovaikutuksessa sen elementtien kanssa. He tutkivat maan muotoja ja fyysisyyttä tai tunkeutuvat symboliikkaan, joka juontaa juurensa ihmisiin.
Työn tavoitteena on tutkia ja esittää sisäistä sfääriä, käsitellä eksistentiaalisia kysymyksiä itsetutkiskelun ja itsetuntemuksen kautta ja pyrkiä ilmentämään henkistä ja psykologista ulottuvuutta. Tämä ei-näkyvä, josta tulee universaalin yhteyden ja kuulumisen verkosto, löytää (runollisessa) analyysissään kuvauksen, merkityksen ja konkreettisuuden ympäristöstä.
Taiteilijaduon ja Black Box Genesiksen tulevat projektit vievät eteenpäin tutkimusta taiteen, taiteilijan, taiteen tekemisen ja kulttuurisenvuorovaikutuksen välillä, luonnon- ja maaseutualueiden yhteisöjen kanssa.

Lisätietoja osoitteesta www.blackboxgenesis.com

Ari Rossi
“Palikkaleikit”

Kierrätyspuusta tehty liimapalkki ja hetki hiljaisuutta, mielikuvia sekä rakenteellisia ratkaisuja. Se on leikin henki. Hiukan jazzia otteeseen, etenevi etanakin.

”Palikkaleikit” näyttelyssä on esillä ensi kertaa kolmiulotteisia puuveistoksiani vuosilta 2016-2025. Lähtökohtana veistoksille ovat toimineet muoto, liike, rytmi, volyymin vaihtelu ja ääriviivojen väliin jäävät tilat. Teokseni valmistuvat kierrätyspuusta, rakentuen useista palasista ja kerroksista. Työskennellessäni sängyn rungot, kaapistot ja vanhat hirret muuntuvat eläviksi ja orgaanisiksi, mutta samalla jäsennellyiksi muodoiksi.

Ari Rossi (s.1953) on Imatralta kotoisin oleva kuvataiteilija. Taidemaalariksi Rossi valmistui vuonna 1985 Lahden Taideinstituutista. Viimeiset 10 vuotta Rossi on työskennellyt Rautjärvellä vanhalla paloasemalla puuveistosten parissa käyttäen pääasiallisena materiaalinaan kierrätyspuusta valmistettua liimapalkkipuuta. Vuosien varrella taiteilija on työskennellyt myös maalauksen, syväpainografiikan, ruostutustekniikoiden, tilateoksien ja kuvanveiston parissa. Hänen työskentelyään ohjaavina tekijöinä ovatkin uteliaisuus, kokeileva ote ja leikkisyys.
Taiteilijan teoksia on ollut ensikerran esillä Imatran taideyhdistyksen näyttelyssä vuonna 1976, jonka jälkeen hän on osallistunut useisiin näyttelyihin valtakunnallisesti ja ulkomailla. Rossin seuraava näyttely avautuu Kemin taidemuseossa marraskuussa 2025. Taiteellisen työskentelyn lisäksi Rossi tunnetaan Imatran kaupungin teatterin lavastajana vuosilta 1989-97.

Inari Kiuru
VALOSTA: Koruja ja esineitä 2010-25

Kiurun monimuotoinen kokoelma veistoksia, koruja, astioita ja prototyyppejä tarkastelee hänen innovatiivisia työprosessejaan, pääteemojaan ja kehitystään kolmiulotteisen median parissa viimeisten viidentoista vuoden ajalta. Mukaan valittuja esineitä yhdistävät teollisten, yleisesti saatavilla olevien materiaalien – erityisesti betonin, teräksen ja lasin – yllättävä, runollinen käyttö sekä vuodenaikojen, muuttuvan valon ja sääilmiöiden herkkä havannointi ja tulkinta suurkaupungissa, Kiurun kotiympäristössä. Urbaanin maiseman ja luonnon välinen jännite, nyt ja kuvitellussa tulevaisuudessa, on vahvasti läsnä läpi näyttelyn.

Valosta on Inari Kiurun ensimmäinen soolonäyttely ja samalla ensimmäinen näyttely Suomessa, taitelijalle tärkeässä varhaislapsuuden maisemassa Lappeenrannassa. Valosta kattaa ajanjakson jona Kiuru valmistui yliopistosta, teki ensimmäiset merkittävät kutsunäyttelytyönsä, sai kaksi lasta ja oli pandemian ajan kotona eristyksissä perheensä kanssa. Näyttely ajoittuu taiteilijan henkilökohtaiselle luovan työn vedenjakajalle, tarjoten pohtivan katsauksen tähänastiseen.

*
Inari Kiuru on Australiassa vuodesta 1996 asunut monialainen taiteilija ja graafinen suunnittelija. Hänet tunnetaan jokapäiväisten materiaalien omaperäisestä, kokeilevasta käytöstä esinesuunnittelussa ja poisheitettyjen, arkisten asioiden kauneutta kuvaavista installaatioista ja valokuvista. Kiurun pääteemat juontuvat hänen suomalaista juuristaan: usein sarjaluonteisissa töissään hän keskittyy luontoyhteyden etsimiseen ja ylläpitämiseen, suurkaupungissakin. Kiuru työskentelee vapaana taiteilijana ja häntä edustaa galleria Funaki, Naarm/Melbourne.

Kiurun on osallistunut kutsunäyttelyihin vuodesta 2010, ja hänen korujaan ja valokuviaan on lukuisissa yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa Australiassa ja Euroopassa, Kiurulla on Honours-tutkinnot visuaalisesta viestinnästä (University of Western Australia, Perth 2002), esinesuunnitteluun keskittyvästä taiteesta (Royal Melbourne University, 2013) ja graafisen suunnittelun opintoja Taideteollisesta Korkeakoulusta Helsingistä (1992-1995).
Inarin blogi: Ordinari observations www.inarikiuru.blogspot.com
Instagram: @ordinari_observer, @the_indoor_forest_project
Funaki: https://galleryfunaki.com.au/artists/inari-kiuru/

Kodin Hengetär. Kun sanomme rakastan sinua, pitäisi sen tarkoittaa, että olen valmis antamaan sinulle kaikkeni, enkä satuttaisi sinua mistään hinnasta, vaan annan sinulle puolet itsestäni ja lupaan sen vereslihalla. Kun puhumme kodista, niin olisi sen synonyymin oltava turva. Suomi on perheväkivalta tilastojen kärkimaita ja euroopan vaarallisimpia maita naiselle. Olemme normalisoineet vihan joka kytee suljettujen ovien sisällä. Annamme sille humoristisen kuvan, kuin se kuuluisi perhearkeen hakata lapsia ja naisia. Kuka nyt ei ajaisi vaimoa ja lapsia lumihankeen tyyppiset heitot, on meistä kuullut jokainen kerran tai useammin elämässään. Päivittäin luemme uutisista, kuinka yksi nainen on taas tullut puolisonsa, veljensä tai isänsä hengiltä hakkaamaksi ja muuttunut lilithin puutarhan sadoksi. Maailmanlaajuisesti nainen kuolee rakastamansa henkilön toimesta, joka yhdestoista minuutti. Tämän tiedostettuani huomaan viisareiden olevan kohdassa yksitoista. Kellotaulun katselu saa oksennuksen maun nousemaan suuhun.

Essi Pitkänen kuvaa näyttelyssään Kodin Hengetär naisiinkohdistuvaa väkivaltaa sen raadollisessa muodossa. Teoksia on pohdittu itäsuomalaisten naisten näkökulmasta. Teokset eivät peittele ja voivat olla herkemmälle kokijalle raskaita. Taiteen on aina tähdättävä rehellisyyteen ja peitelty aihe vaatii rehellisyyttä. Väkivallasta, häirinnästä ja ahdistelusta käytävässä keskustelussa pitäisi herätä siihen, että uhri ei ole se joka häpeää, vaan väkivallan tekijä. Vain rehellisellä keskustelulla ja kiertelemättömällä suoruudella avataan kommunikaatio väylä aihepiiriin, josta olemme tottuneet vaikenemaan tai kauttarantain vihjailemaan. Pitkänen on lähestynyt teemaa puun kautta, animaatiolla ja kankaalle tehdyillä piirustuksilla. Teokset on tehty pääosin moottorisahalla. Moottorisahalla veistäminen sopii näihin teoksiin, sillä ovathan moottorisahan juuret synnytys salissa. Jokainen terän viilto puuhun on, kuin isku pehmeälle iholle. Pitkänen ei halua tehdä naiskuvainnoistaan realistisia, vaan ne ottavat surrealistisia piirteitä ja leikittelevät olemuksellaan. Näyttelyä on tukenut Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö Näyttely on esillä Taidekeskus Idässä Riutan tilassa.

 Essi Pitkänen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi vuonna 2022 Helsingin Kuvataideakatemiasta. Pitkänen on kuvanveistäjä joka tutkii mielellään useampaa materiaalia, vaikka luonnonmateriaalien luokse hän palaa aina uudestaan.

Yksi ranta ja seitsemän merta

”Meriaihe on seurannut mukanani pitkään. Peruskoulun jälkeen ajatus merimiehen ammatista kiehtoi. Vaikka suunta vaihtui, huomaan palaavani meren äärelle yhä uudelleen, nyt teosteni kautta.

Näyttelyssäni merenranta on haalistunut ja siirtynyt taka-alalle. Kuvista on poistettu pigmenttiä ja maisema on vaalentunut juuri sieltä, missä sen kuuluisi näkyä. Näiden haalistuneiden rantojen alla, ilmatiiviissä sylintereissä, on säilöttynä vanhoja merikarttoja ja rannalta kerättyä materiaalia. Sylinterit ovat kuin teosten alaviitteitä, ne vihjaavat toiseen tasoon, toiseen aikaan.

Merikartat ovat edelleen ajankohtaisia, vaikka niiden muoto on muuttunut. Ne eivät enää kahise käsissä paperisina lehtinä, vaan toimivat digitaalisessa muodossa. Paikannus hoituu satelliittien kautta, tarkasti ja tehokkaasti. Silti vanhoissa kartoissa on jotain, mikä ei siirry sähköiseen versioon. Ne kertovat maailmasta, jossa suuntaa haettiin fyysisistä merkeistä, taivaankappaleista ja jossa tuntematon saattoi odottaa horisontin takana.

Nykyisin merikarttoihin piirtyy yhä enemmän rajoja: suojavyöhykkeitä, ampuma-alueita, kiellettyjä rantoja. Ne kuvaavat maailmaa, jossa meri ei ole enää vain vapauden ja seikkailun paikka, vaan myös valvottu ja rajattu alue. Sylintereihin säilötyt kartat muistuttavat tästä muutoksesta. Ne viestivät siitä, kuinka avoin maisema on muuttunut hallituksi ja suljetuksi.

Mutta vaikka reitit ovat muuttuneet ja kartat ovat kapseloituja, meri on yhä olemassa. Se on edelleen lähtöpiste ja määränpää. Ehkä seikkailu ei ole kadonnut. Ehkä se vain kulkee nyt toista reittiä.”

Bio:

Mia Seppälä on monialainen kuvataiteilija, joka työskentelee valokuvan, grafiikan, maalauksen, performanssin ja liikkuvan kuvan parissa. Hänen teoksensa käsittelevät usein yhteisiä ja vakiintuneita kulttuurisia käytäntöjä, jotka joutuvat törmäyskurssille ristiriitaisia tunteita herättävien ilmiöiden, asioiden tai materiaalien kanssa. Hänen teoksiaan on viimeksi nähty Suomen Valokuvataiteen Museossa vuonna 2022, Kuopion Taidemuseossa 2023 sekä Gallen-Kallelan museossa vuonna 2024. Seppälä viimeistelee tohtoriopintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa, josta hän valmistui kuvataiteen maisteriksi vuonna 2017.