Jussi Nykänen
RANGAT II
21.8.-13.9.2025
RANGAT II
21.8.-13.9.2025
Taidekeskus Idässä on 21.8.-13.9. esillä kuvataiteilija Jussi Nykäsen näyttely Rangat II. Näyttely on
osa kaksiosaista näyttelysarjaa, jonka ensimmäinen osa on ollut esillä Galleria Ars Liberassa
Kuopiossa vuonna 2024. Teoskokonaisuus käsittää sarjan löytö- ja kierrätysmateriaaleista
koostettuja veistoksia sekä mustepiirroksia. Näyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona 20.8. klo.17-
19, tervetuloa!
Vuonna 2022 löysin melontaretkelläni Suur-Saimaan Kaito-saaren rannalta kauniisti kuivuneen
kalanruodon, jonka poimin mukaani. Myöhemmin työhuoneellani päätin toteuttaa mukaelman
samasta ruodosta huomattavasti suuremmassa koossa. Satunnainen löytö poiki lopulta kokonaisen
veistossarjan, ”Rangat”. Teossarja juhlistaa luonnon kiertokulkua; se tuo ilmi elämänkaaren
rujoimmaksi mielletyn vaiheen, hajoamistilan, kauneuden ja estetiikan. Teokset muistuttavat myös
yhteydestä meidän ja toislajisten välllä. Kun luiden päältä riisutaan liha, olemme monien muiden
elollisten kanssa hätkähdyttävän samanlaisia.
Selkäranka on kiitollinen aihe myös vapaalle assosioinnille; se on kuin haaroittuva puu, joka
kannattelee kehoa, tai kalevalaisen runouden maailmanpylväs, sammas, joka niin ikään pitää
kaikkeutta koossa. Itselleni ratkaiseva syy aihevalintaan on kuitenkin ollut nuorimman veljeni
vaikea skolioosileikkaus vuonna 2010. Selkäranka-teemaisia teoksiani voikin tarkastella kaiken
muun ohella myös veljeni ja hänen toipumisensa attribuutteina.
Jussi Nykänen (s.1985) on pieksämäkeläissyntyinen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee
Lappeenrannassa. Kuvataiteilijaksi hän on valmistunut vuonna 2010 Saimaan
ammattikorkeakoulusta, ja kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna
2021. Nykänen suosii työssään piirrostaiteen, taidegrafiikan ja kuvanveiston menetelmiä. Hänen
taiteensa ominaispiirteitä ovat löytömateriaalien käyttö ja perinnetiedon yhdistäminen ekologisiin
teemoihin.
Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto.
