Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta
ti-pe 11-17
la 11-14
Yö: useille unen aikaa, maapallolla keskimääräisesti valon poissaolon aikaa, levon, alitajunnan ja kaaoksen logiikan aikaa.
Vuotaminen, tihkuminen: nesteen rajanylitys muodon sisältä toiseen muotoon tai tilaan; haavoista tai kyynelkanavista, tai muista ruumiin aukoista, yleisemmin: huokosista.
Maa: Maapallo, maaperä ja maa-aines: kehto ja alkupaikka kasvikunnan itämiselle ja kasvulle, sekä hajoamisen, maatumisen ja kiertokulkuun palaamisen paikka elolliselle kuten nisäkkäille, linnuille, hyönteisille, matelijoille ja mikro-organismeille. Materia, äiti, Maa.
Uni, uneksunta: rajanylitys apollonisesta päivätietoisuudesta ja logiikasta toiseen, kaaoksen ja tuntemattoman maailmaan.
Aamu: päivän syntymähetki, elämä, keho, herääminen, valo, arkitietoisuus, arki, toiminta.
Iho: paikka ja orgaaninen muodostuma, joka rajaa jonkin elollisen muodon sisäänsä, kosketuspinta, kehon periferia, ihmisen suurin elin, nahka, paketti, tuntoaistin keskeisin sijainti, ja se mitä kehosta näkyy ulospäin.
Yö vuotaa maan unta aamun iholle.
Planetaarinen ruumis luo nahkaa
käärii toisen villaa sielunsa ympärille päivien nyrjähdyksiä varten.
Missä näen suojelun merkit?
Mineraalien kimmellyksessä, ilman autiossa himerryksessä, jokapäiväisessä löytämisessä
elossaolon hauraan värinän äärelle
Maan hengittäessä ravinteita huokostensa läpi hiljaisiin periferioihin,
kahvinpurujen sedimentoituessa pannun pohjalle..
hetkessä, jolloin kipu ja tunnottomuus hellittää, ja lämpö tulvii kehon ääriin.
organismi parantaa itse itseään, jos se vaan saa ja tajuaa.
Maan kirkossa soi: Soil Soul
Näyttely on huone [sisätila] – johon kootut teokset ovat merkkejä ja merkityksiä materiaalin, kuvan ja tekstin muodossa. Käyttämäni materiaali on enimmäkseen arte poveraa: usein löydettyä, hamstrattua, käytettyä, kulunutta, lahoavaa ja hiutunutta. Sekä materiaalisuudessa että ajattelussa on läsnä muinaisuus, nyt-hetki ja tulevaisuus: se miten kaikki kiertää – ollen tulossa joksikin. Materiaalit ovat keskenään läheisiä: mustan sukkahousun öljystä jalostetut ainesosat, musteen (ink) orgaaninen alkuperä hiilessä, jätemuovin öljynahkaisuus, löydetyn lahoavan puun mutina sen kohdatessa vanhoja tuttuja: muovia ja lasia jalostetussa muodossa.
Teoksissa mytologinen, poeettinen, tieteellinen ja kokemuksellinen taso ovat samanaikaisesti ja lomittain. Näyttely on osa teossarjaa Haavojen läpi nähtyä. Nimessä rinnastuu haavan ja silmän samankaltainen muoto, sen ehdottaen olemassaololle, tietoisuudelle ja näkemiselle haavaista luontoa. Laajennan yksityisen haavan tutkimisen myötätunnon ja haavoittuvuuden tarkasteluun yleensä.
Aino Johansson (s.1984) on monialainen kuvataiteilija (TaM), jonka teokset ovat erilaisten tilojen luomista erityisesti installaation, löydettyjen ja intiimiksi koettavien materiaalien, maalauksen, veistoksen, tekstiilin, tekstin, performanssin ja kollektiivisen taiteen praktiikan kautta. Johansson tarkastelee kestävän elämäntavan mahdollisuuksia ja kestävää kulttuuria traumaviitekehyksessä sekä syväekologisesta näkökulmasta. Johansson on tehnyt teoksia niin esitystaiteen kuin kuvataiteen kentällä. Merkityksellinen yhteistyökuvio on ollut Venäjällä elävien suomalais-ugrilaisten vähemmistökansojen kanssa, jossa hän on ollut mukana niin taiteilijana kuin toiminnan järjestäjänä. Johansson on opiskellut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutissa ja Aalto-yliopistossa.