ROIKKA – Leena Katriina Ehrling — Löydöksiä 16.11.–9.12.2023

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Näyttely koostuu teoksista, jotka ovat alitajunnan löydöksiä. Teos alkaa mielessä ja kehossa ennen kuin sitä edes tiedostaa. Alussa on levoton sekoitus tunteita, havaintoja nähdystä ja koetusta. Maalausprosessin nopeus on sitä, että kuinka rohkea uskaltaa olla. Työskentely on useasti hidasluonteista ja aikaansaamatonta. Pienempää teosta tehdessä on helpompaa tehdä nopeita ratkaisuja. Isoissa teoksissa sitä ikään kuin pelkää ja tulee tietyllä tavalla muuri vastaan. Tunne siitä, että kaikki menee pilalle.

Yritän hallita siveltimen vetojen elämää maalauspohjalla, ja kaikki on kiinni hyvin pienistä liikkeistä. Joskus on selvä käsitys siitä, miten haluaisin maalata, mutta käteni ei suostunut tottelemaan mieltäni. En aina pääse perille mitä haluan kuvillani viestiä. Alitajunta tekee kuitenkin tehtävänsä. Kuva tulee ensin ja sanat vasta todella paljon myöhemmin. Istun teokseni edessä ja yritän tulkita tekemääni. Saatan yllättyä.

Taiteen tekeminen vahvistaa identiteettiäni ja tuntuu kuin tekisin löydöksiä itsestäni. Ilman luovaa työskentelyä en pystyisi olemaan.

Työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan osasto

ep