Asun ja työskentelen Helsingissä, mutta olen kotoisin Lahdesta. Perheeni muutti kaupungin uuteen lähiöön kun olin kahdeksanvuotias. Asfalttipiha muuttui harjulle muuton kautta viherpihaksi, jossa metsä alkoi kadun toiselta puolelta. Muutos oli valtava lapsen näkökulmasta, sillä metsästä tuli tästä eteenpäin leikkipaikkamme vuosiksi. Tämänkin lähiön luonto muovautui koko ajan rakentamisen, liikenteen ja muun ihmisen toiminnan kautta.
Huoneeni ikkunasta näkyi mäntyjen latvoja ja vuosien aikana muistan alkaneeni huolestua enemmän ja enemmän tummista savuista, joita usein nousi Upon ja Askon tehtailta harjun juurelta. Pelkäsin mäntyjen kärsivän ja nuivettuvan niistä, mikä huoli tietenkin oli aivan aiheellinen.
Parikymppisenä lähdin opiskelemaan ja jäin asumaan Helsinkiin.
Ilmeisesti vahva suhteeni luontoon, ja varsinkin kaupunkiluontoon, sai alkunsa näistä lapsuuden harjujen leikkipaikoista. Monet teoksistani liittyvät vieläkin näihin asioihin: jättömaihin, ihmisten jättämiin jälkiin metsässä, luonnon kauneuteen ja haurauteen.
HEINÄVEISTOKSIA
Näin kolme neljä vuotta sitten Berliinissä arkkitehtien tekemiä luonnoksia, jotka oli piirretty luontoaiheista. Luonnokset innostivat minua rakentamaan pienoisveistoksia kuivatuista kasveista, heinäveistoksia (Selviytymistarinoita 2017). Teemana oli lumen alta löytyvä rosoinen kaupunkiluonto. Sulavan lumen alta paljastui metsä, jossa vilahteli myös epäorgaanisia aineksia: luontoon päätyneitä elementtejä rakentamisen, liikenteen ja muun ihmisen toiminnan kautta, esimerkiksi palasiksi hajoavia ja värinsä hiljalleen menettäviä muovikasseja jo ajat sitten kadonneiden markettien logoilla.
Teoksissa on myös osittain maatuneita kasveja sekä rannoilta, vedestä tai metsistä löytämiäni tavaroita. Löytötavaroista on tullut tärkeä osa teoksiani, koska ne kätkevät sisäänsä tarinoita löytöpaikan lähihistoriasta. Minusta onkin tullut aarrejahdin (wood-larking?) innokas harrastaja (vertaa: Thames-joen mud-larkiningin harrastajat, jotka etsivät mutaiselta rannalta laskuveden aikaan aarteita)
Metsästä löytyy siis vaikka mitä. Kuuntelen aina materiaa, koska yleensä se itse ehdottaa millaiseen muotoon se parhaiten taipuu. Kuivattujen kasvien hauraus sanelee veistosten koon, mutta kaikissa teoksissani etsin painovoiman kumoamista: ilmavuutta, keveyttä ja muotoa. Tavoitteeni on luoda runollinen näkökulma näihin ihmisen ja luonnon kohtaamisiin.
Teoksiin sisältyy japanilainen käsite wabi-sabi, jolla viitataan pelkistettyyn, karuun tyyliin, joka antaa keskeneräisyydessä ja epätäydellisyydessä piilevän kauneuden nousta esiin
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus
ELINA STRANDBERG
elinastran@gmail.com
elinastrandberg.com
http://elinastran.blogspot.com/
Ihmisten jättämistä jäljistä ja kaupungin sinnikkäiden luontosaarekkeiden kohtaamisista rakennan hybridejä, hauraita luontoveistoksia heinien elämästä kasvavan kaupungin pyörteissä.
