Näyttelyt

RIUTTA – Tytti Putkonen — Variantit 27.6.–20.7.2024

RIUTTA – Tytti Putkonen — Variantit 27.6.–20.7.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

VARIANTIT

”Tuhon jälkeen oli pitkään hiljaista. Hiljalleen elämä palasi. Tuhkan peittämä maisema sai värejä. Ilmaantui uusia muotoja.

Elämän kipinä ei ollut koskaan sammunut. Suojaisissa koloissa, syvällä tuhon ulottumattomissa se oli hehkunut vaimeana, kun hävitys pyyhki entisen maan pinnalta.

Muodot kehittyivät edelleen. Vailla tarkoitusta ja päämäärää ne kasvoivat ja kurottivat kohti aurinkoa, joka ajan kuluessa alkoi jälleen lämmittää paksujen pilvien lomasta.

Variantit olivat saapuneet.

Olen pohjoiskarjalainen kuvataiteilija. Jo opiskeluaikoinani enimmäkseen maalasin ja käsittelin töissäni arkea. Teoksiini ujuttautuivat jo silloin mukaan vanhat tekstiilit, matot ja vanhat soivat lelut. Työskentelen tällä hetkellä enimmäkseen veistosten parissa, joihin nuo arjen tarpeettomat ylijäämät ovat myös tulleet mukaan.

Variantit-teoskokonaisuus on lähtenyt rakentumaan vuoden 2022 aikana sillä ajatuksella, että mitään uusia materiaaleja ei osteta vaan ne haalitaan käytettyinä jostain. Veistosten lähtöideana ovat olleet erilaiset puunoksat, vanhat maalit ja kierrätysmateriaalit, sekä niiden ”jalostaminen”. Näin syntyivät ensimmäiset variantit.

Variantit ovat ihmisten jälkeen kehittyneitä elämänmuotoja, joissa on kasvien ja hyönteisten piirteitä. Ne kehittyvät ja kukoistavat eri muodoissa ja väreissä.

Asun perheeni kanssa vaaran laella Pohjois-Karjalassa. Taiteen tekemisen ohella fileoin lahnoja työkseni.”























Posted by admin in Näyttelyt, Riutta
RIUTTA – Sannu Vaarala — Meren suuren veden alla / Under the Great Waters of the Sea 30.5.–20.6.2024

RIUTTA – Sannu Vaarala — Meren suuren veden alla / Under the Great Waters of the Sea 30.5.–20.6.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Pois metsästä, arktiseen atlantikseen, pohjoisen elämää sykkiviin kaupunkeihin, meren alaisiin maailmoihin. Sannu Vaaralan näyttelykokonaisuus pohtii veden alle piilotettua pohjoisesta näkökulmasta meri -teeman kautta. Meri on sekä konkreettinen viittaus pohjoisiin meriin että symboli suurille vesille ja voimille. Ihminen pyrkii hallitsemaan voimia, mutta nöyrtyy sovittamaan elämäänsä niiden mukaan. Meri on yhdistävä tekijä monissa aikakautemme keskusteluissa: tapahtumapaikkana, mysteerinä ja symbolina. Arctic Atlantis I ja II tekstiilireliefeissä Atlantis on urbaani vedenalainen maailma. Meren henki -installaatio hengittää pohjoista ilmaa ja tuulia. Näyttelykokonaisuuden teoksissa yhdistyvät eri aikojen kokemukset elämänpiiristä ja ympäristöstä. Läsnä on sekä ihminen, että tuntematon luonto. Pohjoisessakin on veden alle jäänyttä. Voiko piilotettu tulla jälleen esiin, jos niin minkälaisena?

Näyttelykokonaisuuden teosten värimaailma ja muotokieli on urbaani. Kolmiulotteiset tekstiitaideteokset kutsuvat läsnäoloon ja tarkempaan tutkiskeluun, mikä on mahdollista vain paikan päällä. Osaan näyttelyn teoksista on mahdollisuus koskea ja havaita asioita, joihin kuvan kautta ei ole pääsyä. Teokset on toteutettu ompelun, kirjonnan ja maalaamisen tekniikoita soveltaen pääosin kierrätystekstiileistä. Aikaa vievien teosprosessien äärellä Vaarala on pohtinut visuaalisen taiteen arvoa ja kestävyyttä sosiaalisen median nopeatempoisessa kuvan kulutustahdissa. Häntä haastaa ajatus siitä, voiko taidetta ylikuluttaa, mikäli sen arvoa ei pysähdy tuntemaan?

Vaarala on Rovaniemellä ja Kittilässä työskentelevä tekstiilitaiteilija. Materiaaliset lähtökohdat ja uusien tekstiilimateriaalien mahdollisuuksien tutkiminen ovat Vaaralan työskentelyn kantavia teemoja. Hän pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon kierrätettyjä tekstiilejä ja materiaaleja. Hän on tutkinut taiteilijan työssään erilaisia tapoja käsitellä kankaita ja kokee materiaalin kunnioittamisen tärkeäksi. Hän haluaa tehdä uuden näköisiä teoksia, joissa menneet käyttötarkoitukset avautuvat vasta lähemmin tarkasteltuna. Vaarala on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin ja tapahtumiin sekä pitänyt yksityisnäyttelyitä eri puolilla Suomea. Hän on jäsenenä Kirjotut kannat-kollektiivissa, joka uudistaa perinteista peittokirjontaa kantaaottavilla tekstiilitaideteoksilla. Vaarala tekee tanssitaiteilija Elinan Tähtelän kanssa kaupunkitaidetta; Moving Blooming Walls saa alkunsa Oulussa kesällä 2024.

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
RIUTTA – Laura Kopio — Emma Eats Bread And Butter 30.5.–20.6.2024

RIUTTA – Laura Kopio — Emma Eats Bread And Butter 30.5.–20.6.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Laura Kopio: Emma Eats Bread and Butter

Laura Kopion (s.1981) taiteellisen työskentelyn lähtökohta on valtaan ja väkivaltaan liittyvien ongelmien tutkiminen filosofisina kysymyksinä, maalauksen keinoin. Teoksissaan hän pohtii näkymättömiin jäävää kärsimystä ja väkivallan tuottamia yhteiskunnallisia ongelmia, sekä historiaan ja muistamiseen liittyviä kysymyksiä vallan näkökulmasta. Hänen työskentelynsä keskiössä on yhteiskunnallisten valtasuhteiden muotojen, mekanismien, rituaalien ja vaivihkaisten yhteyksien tutkiminen ja purkaminen. Kopio on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun taideakatemiasta ja opiskellut Jyväskylän yliopistossa taidehistoriaa ja filosofiaa.

Emma Eats Bread and Butter koostuu erikokoisista, pääosin öljyllä kankaalle maalatuista teoksista.

Tarkastelen taiteellisessa työskentelyssäni valtaa ja sen eri muotoja, sekä näistä aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä. Kokonaisuutta kannatteleva teema kiteytyy saksalaisen ajattelijan ja säveltäjän Theodor Adornon ajatteluun ja sen voi kiteyttää lauseeseen “Kaiken totuuden ehto on tarpeessa antaa kärsimykselle ääni.” Adornossa ajattelijana minua kiehtoo paitsi hänen ajatuksensa, myös kykynsä kirjoittaa taiteesta tavalla jossa tulevat näkyväksi ne historialliset olosuhteet, joissa keskeiset tämän vuosisadan filosofit ja esteetikkot kirjoittivat. Hänen ajattelustaan hahmottuu lisäksi laajempi intellektuellin tehtävä, hetkenä, jolloin modernin utooppiset horisontit katosivat.

Teoskokonaisuus on katsaus rooliin rakenteen näkökulmasta: Ihmisyyteen naiseutena sen moninaisissa muodoissa, maailmassa, jossa rooli ihmisenä on edelleen jotain, jonka joku muu kuin nainen tai naiseksi itsensä määrittävä määrittelee tai haluaa määritellä. Mitä naisina olemme, mitä saamme olla, kenelle, kuinka paljon ja millä tavalla?

Teoksissani sukupuoli korostuu erityisesti luokkakysymysenä. Aihe näyttäytyy roolien kautta myös yhteiskunnallisena ja sosiaalisena asemana, siinä miten toiseutetut (ei sukupuolen kautta itse valitut) roolit ovat yhä leimallisia ja ylhäältäpäin annettuja. Pohdin teoksissani esitettyjen hahmojen kautta tai muodossa luokkayhteiskuntaan piilotettua sortavaa rakennetta, jota kapitalistinen järjestelmämme tukee mm. naisiin kohdistuvana taloudellisena epätasa-arvona ja väkivaltaisena kohteluna, niin konkreettisesti kuin rakenteellisella tasolla. Ihmisenä oleminen näyttäytyy yhteiskunnan valtasuhteiden muodossa ja tästä aiheutuvan sortavan rakenteen kautta laajempana yhteiskunnallisena kysymyksenä, jonka muotoja, mekanismeja ja rituaaleja teoksissani käsittelen.

Pyrin maalausteni avulla nostamaan esille piiloon jääviä laajempia vallan ilmenemismuotoja, sekä näistä vallankäytön muodoista seuraavia ongelmia. Olen pyrkinyt tuomaan esiin naisiin liitettyjä asemointeja ja historiaan ja nykypäivään kytkeytyviä kysymyksiä sortavan rakenteen näkökulmasta. Elämme maailmassa, jossa heikkous, toimeentulemattomuus ja epäonnistuminen nähdään yksilön valintana. Luokkaerojen häivyttäminen yksilön valinnoiksi on yhteiskunnan tapa piilottaa heikommassa asemassa olevien ongelmat pois silmiemme edestä.

Alati muuttuva ja ajoittain hajoava pyrkimykseni on kuvata ihmisluonnon ristiriitaa yksityisen sekä jaetun sosiaalisen todellisuuden välille rakentuvien paineiden ristiaallokossa.

ENG

Laura Kopio: Emma Eats Bread and Butter

The starting point of Laura Kopio’s (b.1981) artistic practice is the study of problems related to power and violence as philosophical questions, through painting. In her works, she reflects on the invisible suffering and social problems caused by violence, as well as questions related to history and remembrance from the perspective of power. Her work focuses on exploring and dismantling the forms, mechanisms, rituals and subtle connections of power relations in society. She graduated as a visual artist from the Turku Art Academy and studied art history and philosophy at the University of Jyväskylä.

Emma Eats Bread and Butter consists of works of various sizes, mainly painted on canvas in oil.

In my artistic work, I examine power and its different forms, as well as the human suffering caused by them. The theme that sustains the whole is crystallized in the thinking of the German thinker and composer Theodor Adorno, and it can be summed up in the phrase ”The condition of all truth is the need to give a voice to suffering.” In Adorno, as a thinker, I am fascinated not only by his ideas, but also by his ability to write about art in a way that makes visible the historical conditions in which the key philosophers and aesthetes of this century wrote. His thinking also embodies a broader intellectual mission, at a time when the utopian horizons of modernity have disappeared.

The exhibition as a whole is an overview of the role from the point of view of structure: humanity as womanhood in its many forms, in a world where the role as a human being is still something that someone other than a woman or someone who defines herself as a woman defines or wants to define. What are we as women, what are we allowed to be, to whom, how much and in what way?

In my works, gender is emphasized especially as a class issue. Through roles, the topic also appears as a societal and social position, in how othered roles (not roles chosen through gender) are still stigmatized and given from above. Through or in the form of the characters depicted in my works, I reflect on the oppressive structure hidden in class society, which our capitalist system supports, for example, in the form of economic inequality and violent treatment of women, both on a concrete and structural level. Being human appears in the form of power relations in society and, through the oppressive structure that this causes, as a broader social question, the forms, mechanisms and rituals of which I reflect on in my works.

Through my paintings, I try to highlight hidden broader manifestations of power, as well as the problems arising from these forms of power. I have tried to highlight the positions associated with women and issues related to history and the present from the point of view of an oppressive structure. We live in a world where weakness, lack of livelihood and failure are seen as individual choices. Erasing class differences into individual choices is society’s way of hiding the problems of the disadvantaged from our eyes.

My ever-changing and occasionally disintegrating effort is to portray the conflict of human nature in the riptides of pressures built between private and shared social reality.

Posted by admin in Näyttelyt, Riutta
RIUTTA – Silja Uuttula — Jäljet kylästä 3.5.–25.5.2024

RIUTTA – Silja Uuttula — Jäljet kylästä 3.5.–25.5.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Jäljet Kylästä Näyttelyn lähtökohtana on ollut imaginaarinen ja anonyymi Kylä pihoineen, maisemineen, nurkkineen ja kulkijoineen. Kylä, jota olen tutkinut intensiivisesti nyt reilun vuoden ajan, on sekä konkreettinen paikka että symboli. Kuvientakaiseen piiloutuu ajallisia kerrostumia ja tapahtumia, jotka ovat läsnä valittujen yksityiskohtien verran kuin varkain pyydystettyinä. Näyttelyn maalaukset sekä esineinstallaatio ovat eräänlaisia tihentyneitä tunnelmia kaappaavia vihjeitä ja pysäytyskuvia. Syrjäisillä pihoilla kohdatut ihmiset ja eläimet välttelevät kontaktia, mutta eivät suoranaisesti pakene paikalta. Kun takamaille hylättyjä paikkoja ja esineitä vilkaisee lähtiessään olkansa takaa, saattaa niiden havaita muuntuneen ja liikahtaneen ja näkymä tuntuu äkisti toiselta. Arkinen ja tunnistettava kiertyvät kuvitteelliseen sekä haamumaisiin jälkiin muistinvaraisesta ja henkilökohtaisesta.

Vaikka teokset eivät pohjaudu mihinkään tiettyyn kylään tai sijaintiin, ovat toistuvat vierailuni länsivirolaisella saaristomaaseudulla vaikuttaneet merkittävästi työskentelyyni ja paikkatajuuni. Muun muassa keskuksen ja periferian käsitteitä tutkinut Marko Leppänen hahmottaa paikkatajun eirationaaliseksi: se on spontaani, kokonaisvaltainen psykofyysinen tuntuma, jonka vaikutuksesta yksilö kerta toisensa jälkeen suuntautuu kohti tiettyä paikkaa tai välttelee sitä. Joissain tapauksissa molemmat voivat tapahtua yhtä aikaa ja veto on kahdensuuntainen. Näyttely on syntynyt tähän kytkeytyvän prosessin seurauksena.

Silja Uuttula (s.1988 Savitaipaleella) on vuonna 2022 Vapaasta Taidekoulusta valmistunut taidemaalari. Aiemmalta koulutukseltaan hän on filosofian maisteri perinteentutkimuksen oppiaineesta. Tällä hetkellä Uuttula asuu ja työskentelee Joensuussa. Uuttulan keskeisin työväline on öljyväri, jonka lisäksi hän käyttää erilaisia piirtimiä. Juuri nyt hän on erityisen kiinnostunut tilojen, maisemien ja näkymien kautta virittyvistä tunnelmista, jotka viettävät moneen suuntaan. Jäljet Kylästä on Uuttulan neljäs yksityisnäyttely.

Näyttelyä on tukenut Suomen Taideyhdistys.

Posted by admin in Näyttelyt, Riutta
ROIKKA – Timo Höyssä — Unravel 3.5.–25.5.2024

ROIKKA – Timo Höyssä — Unravel 3.5.–25.5.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Unravel-näyttely on purkautumista, repsottamista ja valumista.
Sen olennot ovat tuoneet itsensä esille haavoittuvaisina, paljastaen sisimpiä tunteitaan maailman voimien repien niitä eri suuntiin.

Näyttelyn teokset on tehty käyttäen eläinten kalloja ja orgaanisia materiaaleja esittäviä tekstiilejä. Monien niiden mallina on ollut pinnan alla piileksivä lihaksisto kudoskimppuineen, joka nyt muiden sisäelimien ja tunteiden kanssa purkautuu ja valuu esille räikeänä rihmastona.

Timo Höyssä (s.1991) on Vesilahtelainen kuvataiteilija joka nykytaiteen varjolla näpertelee leikkimielisesti eläinten kalloilla, käsityöperinteillä ja millä ikinä käsiinsä saa. Höyssän viime vuosien teokset ovat tutkineet kallokuvaston ja poistotekstiilien avustamana ihmisen suhdetta elämään sekä sen herättämiin moninaisiin ajatuksiin.

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Marika Hyvärinen — Alastomat kuuset ja muita runoja 4.4.–27.4.2024

ROIKKA – Marika Hyvärinen — Alastomat kuuset ja muita runoja 4.4.–27.4.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Näyttely Alastomat kuuset ja muita runoja koostuu installoiduista ääni- ja prosessitaideteoksista. Näyttelyn polttopisteessä ovat aseemiset runouden kirjoitustavat: alluusiot metsäpuheeseen, kirjoituksiin puusta, animistinen puupuhe, hyönteiskaiverrukset.

Teosten teema ja sisältö kytkeytyvät käytettyihin materiaaleihin. Näyttelyn kuuset ovat naapurustosta joulun 2022 jälkeen kerättyjä joulukuusia jotka on kuorittu paljaaksi. Kuuset ovat näyttelyssä installoituna, ne ovat osa performanssia sekä toimivat ääniteoksen äänimateriaaleina. Kuorittujen joulukuusten oksat soivat selkeillä sävelillä. Kuusen oksilla soitetun minimalistisen äänityön sävelkorkeutta ei ole korjattu tai muokattu.

Teosten hyönteiset ovat kuolleina löydettyjä. Käsintehtyjen papereiden materiaalit ovat kotitalouden musteetonta pahvijätettä. Liima, jolla kuolleet hyönteiset on kiinnitetty paperiin ja joilla työt on koostettu, on perunajauhosta ja vedestä keitettyä liisteriä. Siemenpaperit sisältävät muinaistulokkaita sekä alkuperäisiä kasveja (rantakukka, puna-apila, ruiskaunokki, puna-ailakki, pietaryrtti, mäkitervakko, purtojuuri, käenkukka, metsäkurjenpolvi, ruusuruoho, päivänkakkara sekä suojaheinät).

Kaikki näyttelyn teokset ovat biohajoavia ja ne päätyvät maatuviksi, istutettaviksi tai kylvettäviksi eri paikkoihin.

Marika Hyvärinen on Sibelius-Akatemiasta 2015 musiikin maisteriksi valmistunut ääni- ja säveltaiteilija. Hän työskentelee äänitaiteen, kokeellisen musiikin, prosessitaiteen ja esittävän taiteen kentillä. Taiteen polttopisteessä on ääni, jota hän lähestyy monialaisesti. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat katoavat äänet sekä lahoava ja maatuva taide sekä näiden elementtien yhdistäminen. Hyvärinen ei halua jättää maailmaan jälkiä. Suurin osa hänen taiteestaan maatuu ja lahoaa, kukkiikin.

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka
RIUTTA – Maria Kiialainen — Ornaments of the Forest Floor 4.4.–27.4.2024

RIUTTA – Maria Kiialainen — Ornaments of the Forest Floor 4.4.–27.4.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Ornaments of the Forest Floor kuvastaa korutaiteilija Maria Kiialaisen lapsuudenmuistoja sienimetsästyksestä. Hän kokee sienestyksen osaksi omaa kulttuuriperintöään. ”Lapsena vietin tuntikausia metsässä isoäitini kanssa. Hän oli suurenmoinen sienestäjä, ja muistoissani hän tiesi kaiken sienistä: missä, milloin ja mitä sieniä kerättiin, miten niitä valmistettiin ja mihin tarkoituksiin. Pienenä tyttönä minulle oli samantekevää, oliko sienet syötäviä; ihailin niiden muotoja, värejä ja taitoa piiloutua. Tärkeintä oli sienen löytäminen. Myöhemmin ymmärsin sienten merkityksen luonnon tasapainossa; jokaisella sienellä on tärkeä tehtävä.”

Galleria Riutassa esillä oleva metsämaisema koostuu valokuvista metsän pohjasta, jotka taiteilija on kuvannut ja muokannut toistamalla. Näin hän luo samankaltaisen tunnelman kuin etsiessään sieniä metsässä, kiertäen ja tutkien samaa aluetta eri näkökulmista. Maisemaan on myös kätketty sienihahmoja, veistoksia, jotka voi pukea ihmiskehoon ja jotka muistuttavat meitä luonnon kanssa jakamastamme yhteydestä. Taiteilija kutsuu ihmisiä rauhoittumaan metsään, sienestämään ja oppimaan sienten ominaisuuksia sieniopaan kautta.

Helsinkiläislähtöinen korutaiteilija Maria Kiialainen on valmistunut taiteen maisteriksi Burg Giebichensteinin taide- ja muotoiluyliopistosta Hallesta Saksasta. Hänen töitään on esitelty laajalti kansainvälisissä näyttelyissä ja kilpailuissa. Kiialainen uskoo, että koru ei välttämättä tarvitse ihmiskehoa; hän tutkii tilaa ja muuttaa maisemaa koristelemalla sitä. Hänen teoksensa tutkivat mikrokosmosta, näkymätöntä maailmaa, organismeja ja niiden verkostoja. Hän käyttää korujaan luodakseen narratiivisia personifikaatioita mikrokosmoksen ekosysteemeistä. Tavoitteena on tutkia elävien organismien ja biologisten prosessien vaikutusta sekä lisätä ymmärrystämme luonnosta ja siitä, miten olemme siihen yhteydessä.

Posted by admin in Näyttelyt, Riutta
RIUTTA – Minna Mänttäri — Lukutoukka 7.3.–30.3.2024

RIUTTA – Minna Mänttäri — Lukutoukka 7.3.–30.3.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

HUOM!

Näyttely avoinna myös  pe 29.3. klo 11-17 ja la 30.3. klo 11-14.

Minna Mänttäri: Lukutoukka

Lukutoukka on taiteilija Minna Mänttärin henkilökohtainen rakkaudentunnustus pitkäaikaisimmalle elämäntoverilleen. Taidekeskus Idän Galleria Riutta muuntuu kolmen viikon ajaksi pieneksi lukusaliksi, kirjakammariksi, johon juuri sinut on kutsuttu mukaan lukemaan, olemaan yhdessä hiljaa. Omaa kirjaa ei tarvitse olla mukana, taiteilijan kirjahyllyn sisältö on kaikkien vierailijoiden käytettävissä.

Lapsena en tiennyt mitään parempaa, kuin olla yksin ja lukea. Raahasin kirjastosta valtavia kirjapinoja ja ahmin ne muutamassa päivässä. Paras paikka maailmassa oli mummolan vaatehuone, johon sulkeuduin tuntikausiksi omaan maailmaani lukemaan vanhoja Seura-lehtiä. Edelleen lukeminen on minulle yksi rakkaimmista asioista. Saan kirjoista valtavasti turvaa: lukeminen lohduttaa ja pitää minut kasassa silloin kun maailma ympärillä natisee liitoksissaan.”

Teos on oodi olemiselle. Yhteiskunnassamme, jossa ihmisen arvo mitataan tehokkuudella ja tuottavuudella, on radikaali teko vain olla paikallaan ja lukea. Paperikirja kädessä on vaikeaa tehdä mitään muuta, ei voi olla hyödyksi kenellekään eikä tuottaa mitään.

Äänikirjojen suosion myötä suorittaminen on salakavalasti hiipinyt mukaan myös kirjallisuudesta nauttimiseen: kuunnellessa on niin kätevää siirtyä paikasta toiseen, jumpata, tiskata tai puuhata jotain muuta tärkeää. Kaikille elämänalueille ulottuvan multipaskaamisen ja digiähkyn seurauksena meistä on tullut entistä levottomampia ja siedämme hyvin huonosti hiljaista ja staattista olemista, jota lukeminenkin vaatii.

Emme me tarvitse enää lisää ruutuja ja jatkuvaa meteliä, me tarvitsemme hiljaisuutta ja paperille painettuja sanoja.

Teos nostaa lukulampun valokeilaan ihmiskunnan sivistykselle ja tulevaisuudelle elintärkeän asian, joka uhkaa jäädä kaiken hälinän ja pöhinän jalkoihin. Se toteuttaa myös tekijänsä unelman: kun saisi vain olla rauhassa ja lukea.

Lukutoukka on toteutettu yhteistyössä lappeenrantalaisen Hyötyhallin kanssa. Teokseen kuuluvat huonekalut ovat lainassa kierrätyskeskuksesta ja palautuvat sinne myyntiin.

Minna Mänttäri (s.1979) on lappeenrantalainen taiteen ja kulttuurin monipuolinen ammattilainen: muun muassa valokuvaaja, kirjoittaja ja esiintyvä taiteilija. Kuvataiteilijaksi hän valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2017. Hän on kiinnostunut ilmiöistä, ihmisistä, kissoista, sipseistä ja elämän ihmettelystä.

itseminnamanttari.com

Instagram: @minnamanttari

Pressikuvat: Marita Räsänen

Pressikuva: Marita Räsänen

Posted by Tapio Mömmö in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Taru juvakka — Caudex 7.3.–30.3.2024

ROIKKA – Taru juvakka — Caudex 7.3.–30.3.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

HUOM! 

Näyttely avoinna myös  pe 29.3. klo 11-17 ja la 30.3. klo 11-14.

Taru Juvakka: Caudex

Taru Juvakka on lappeenrantalainen kuvataiteilija, joka tutkii teoksissaan luontosuhdetta, hetkiä
luonnossa ja katseelta helposti piiloutuvia yksityiskohtia. Puulle tehdyt piirrokset käsittelevät
esimerkiksi kuivuvien lehtien kauneutta tai äkisti puun oksalle lehähtävien pikkulintujen aikaan
saamaan ilon kokemusta. Pehmeät, vanhahtavan tuntuiset valokuvat puolestaan tuovat esille luonnon
unenomaista kauneutta ja tunnelmaa. Aiheet ovat löytyneet lähiluonnosta, sekä kuvausmatkoilta
Korppoossa, Nuuksiossa, Kolilla ja Simpeleen Kangaskoskella

Posted by Tapio Mömmö in Näyttelyt, Roikka
ROIKKA – Leena Pukki — Limakon aika 8.2.–2.3.2024

ROIKKA – Leena Pukki — Limakon aika 8.2.–2.3.2024

Taidekeskus Itä
Valtakatu 66, Lappeenranta

ti-pe 11-17
la 11-14

Limakon aika, 2021

Leena Pukki

Limakon aika on videoteos, jossa limasienten eli limakkojen liike yhdistyy kuvioaiheisiin, jotka on valittu karjalaisista pujotuspeitoista eli kuvatäkeistä. Teos käsittelee individualismin, itseriittoisuuden, ajan, kiertokulun, ekosysteemien ja hajoamisen ja maatumisen teemoja.

Ameboiksi luokiteltavat limakot ovat muun muassa lahopuiden pinnalla eläviä makroskooppisia solulimasta koostuvia organismeja, jotka pystyvät liikkumaan, vaikka niillä ei ole lihaksia, aivoja tai neurojärjestelemää. Limakot eivät ole kasveja, sieniä eivätkä eläimiä. Eri lajiset limakot ovat eri värisiä ja liikkuvat eri tavoilla ja nopeuksilla.

Teoksessa limakon liike yhdistyy Luumäkeläisten kuvatäkkien perinteisiin kuvioihin. Kuvatäkkejä eli pujotuspeittoja käytettiin vuoteessa peittoina ja niitä kudottiin esimerkiksi kapioiksi. Kuviot ovat peräisin Pukin ja Pätärin sukujen täkkimalleista, jotka on kudottu 1900-luvun alussa vanhojen mallien mukaan.

Mallien tai kuvioiden ikää ei voida määrittää, mutta tiedetään, että Karjalassa on kudottu kuvatäkkejä jo 1800-luvun alussa. Samanlaisia kuvioita esiintyy myös karjalaisissa kirjontamalleissa. Kuvioilla on erilaisia elämään ja elämiseen liittyviä nimiä, kuten jäniksenkäpälä, käpälikkö, reunaränikkä, elämänpuu, maailman kuva tai siiviläinen. Samantyyppisiä kuvioita käytetään monessa eri kulttuurissa, koska kuvioiden mallit määräytyvät osittain kudontatekniikan kautta.

Karjalaiset kuvatäkit ovat säilynyttä kuvallista perinnettä. Koen, että täkkien kuviot kantavat mukanaan menneen ajan kulttuuria ja maailmankuvaa, tai ainakin niiden osia.

Ilmastokriisin lähestyessä vaikuttaa välttämättömältä muuttaa kollektiivista ajattelua ja käsitystä esimerkiksi hyvästä elämästä tai tavoittelemisen arvoisista asioista.

Limakko on vertauskuva kaiken kiertokulusta ja muuntautumisesta toiseen olomuotoon, kollektiivisuudesta ja posthumanistisesta ajattelusta. Suhdetta luontoon tulisi mielestäni muuttaa yksipuolisesta hyötysuhteesta keskinäiseen vuorovaikutussuhteeseen.

Limakon aika pyrkii siirtämään huomion ihmisen kokemusmaailmasta toisaalle ja kyseenalaistamaan individualistisen käsityksen elämästä. Emme ole niin yksilöllisiä kuin oletamme, vaan olemme riippuvaisia toisistamme, mikrobeista, ameboista ja eläinyhteisöistä, halusimme tai emme. Huomaamattomat hajottajaorganismit ovat tärkeässä osassa ravinteiden kiertoa ja jonain päivänä tulevat hajottamaan myös meidät.

Kiitos:

Suomen Kulttuurirahasto

Mustarinda

Teoksen levittäjä: AV-arkki

Lähteet:

Härkönen, Marja & Varis, Elina 2012. Suomen limasienet. Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus.

 

Pukki, Kyllikki 1995. Luumäen kuvatäkit. Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry.

Schvindt, Theodor 1895. Suomalaisia koristeita 1. Ompelukoristeita ja kuoseja. Finnische Ornamente 1. Stickornamente. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

 

The Time of a Slime Mold, 2021

Leena Pukki

The Time of a Slime Mold is a video piece in which the movement of slime mold, is combined with pattern subjects selected from Karelian thread blankets. The work addresses themes such as individualism, self-sufficiency, time, circulation, ecosystems, rotting and decaying.


Slime molds classified as amoebas are macroscopic organisms living on the surface of rotting trees that are able to move even, they do not have muscles, brains, or the neurological system. Slime mold are not plants, fungi, or animals. Different types of slime molds are different colors and move in different ways and speeds.

In the video, the movement of the slime mold combines with the traditional patterns of Luumäki handwoven blanket. The blankets were used on the bed and were woven, for example, for trousseau. The patterns are from blanket models of Pukki and Pätäri family, which were woven at the beginning of the 20th century according to old patterns.

The age of these models or patterns cannot be determined, but it is known that these kinds of blankets have been woven in Karelia since the early 19th century. Similar patterns also occur in Karelian embroidery patterns. The patterns have different names related to life and living, such as hare’s feet, Tree of Life, or image of the world. The same type of patterns is used in many different cultures because the patterns are determined in part through the weaving technique.


Karelian woven blankets are a preserved visual tradition. I feel that the patterns of the blankets carry with them the culture and worldview of the past, or at least parts of them.

As the climate crisis approaches, it seems necessary to change the collective thinking and perception of, for example, the good life or things worth pursuing.
The slime mold is a metaphor for the circularity of everything and its transformation into another state, community and post humanist thinking. The relationship with nature should, in my view, be changed from a one-sided efficiency to a mutual interaction.


The Time of a Slime Mold seeks to shift the focus from the world of human experience to another, and to question the individualistic concept of life. We are not as individual as we assume. We are dependent on each other, microbes, amoebas, and animal communities, whether we want it or not. Unnoticed decomposing organisms are an important part of the nutrient cycle and will one day decompose us as well.

Thank you:

The Finnish Cultural Foundation

Mustarinda

Distribution and promotion: AV-arkki

References:

Härkönen, Marja & Varis, Elina 2012. Suomen limasienet. Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus.

Pukki, Kyllikki 1995. Luumäen kuvatäkit. Etelä-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry.

Schvindt, Theodor 1895. Suomalaisia koristeita 1. Ompelukoristeita ja kuoseja. Finnische Ornamente 1. Stickornamente. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Posted by admin in Näyttelyt, Roikka