ROIKKA – Jouko Lempinen, Arja Martikainen 2.—24.2.2018

ROIKKA
Jouko Lempinen & Arja Martikainen

Galleria Roikan ensimmäinen näyttely on kahden Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran konkarijäsenen, Jouko Lempisen ja Arja Martikaisen dialogi. Lempinen oli perustamassa seuraa vuonna 1989 ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Tällä hetkellä hän on kolmatta kertaa seuran puheenjohtajana. Lempinen halusi avajaisnäyttelystä kahden uranuurtajan vuoropuhelun: ” Halusin pyytää mukaan toisen tekijän ja Arja Martikaisen kanssa olemme olleet lähes yhtä kauan seuran jäseniä. Emme kuitenkaan koskaan ole yhdessä pitäneet näyttelyä. Halusin nähdä millainen intiimi kohtaaminen Arjan keraamisten reliefien ja veistosten sekä minun maalausten ja puuveistosten välille syntyisi.”

Jouko Lempinen

Lempisen veistokset saivat alkunsa sattumalta löytyneistä Kaukaan puomipuista, joihin oli ”pakko tarttua”. Veistoksia ei ole veistetty perinteisesti vaan Lempinen on etsinyt käsin veistettyjen puomipuiden kulumista ihmisiä, ihmisen osia, karaktäärejä. ”Veistäminen oli löytämistä, ei hakkaamista,” sanoo Lempinen. Näyttelyssä olevat maalaukset henkivät nykyhetkeä ja sen poliittisia päätöksiä. Mutta vaikka kuinka lyötäisiin ja ahdistettaisiin nurkkaan, niin taidetta ei voi tappaa.

Jouko Lempinen on lappeenrantalainen kuvataiteilija. Hän valmistui 1989 Kuvataideakatemiasta, jonka jälkeen muutin takaisin Lappeenrantaan. Lempinen on pitänyt kymmeniä yksityisnäyttelyitä ja ollut mukana myös kymmenissä ryhmänäyttelyssä.

Arja Martikainen

Arja Martikainen on työskennellyt Lappeenrannassa vuodesta 1982. Idän avajaisnäyttelyssä on häneltä esillä teoksia kahdesta teemasta, Unelmoivat naiset ja Kukat. Unelmoivat naiset ovat syntyneet vuoden 2017 aikana ja suurin osa niistä on parhaillaan Espanjassa. Teokset tuovat esiin leikkimielisesti naisen unelmia, joukossa on mm. lentäjähahmo. Kasvavaa voimaa kuvastavaa Kukat-teossarjaa Martikainen on työstänyt kauan. Seinäreliefit on koottu dreijatuista osista ja sommiteltu kokonaisuuksiksi. Näyttelyssä esillä olevat reliefit on mustasavustettu.

Martikainen valmistui vuonna 1979 taideteollisesta korkeakoulusta ja on erikoistunut keramiikkaan. Hänen taideteoksiaan on ollut esillä taidemuseoissa, gallerioissa ja kulttuurikeskuksissa kotimaassa ja ulkomailla yksin tai ryhmissä. Parhaillaan hänen teoksiaan on mukana ryhmänäyttelykiertueella Espanjassa.